Päivähoito opetustoimeen

Päivähoidon perimä on Suomessa kotoisin aikuisten tarpeista. Kaupungistuminen ja naisten työmarkkinoille meneminen toi tarpeen luoda päivähoitojärjestelmän. Ensimmäinen päivähoitolaki 1973 sisälsikin pääasiassa työvoimapoliittisia näkökulmia. Ensimmäinen kasvatustavoitepykälä sisällytettiin lakiin vasta 1983.

Me naiset saamme olla ylpeitä siitä, että päivähoito mahdollisti meidän tasavertaisen osallistumisen tämän maan rakentamiseen. Juuri tästä oikeudesta useat Euroopan naiset ovat suomalaisille kanssasisarille kateellisia. Meitä tarvittiin sodanjälkeisen Suomen rakentamiseen sekä myös yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Samalla tietysti oli niitä ryhmiä, etenkin maaseudulla, missä syyllistettiin naisia työssäkäynnistä ja päivähoitojärjestelmä nähtiin näin kielteisenä. 1960-luvulla päivähoitoa pidettii myös osana sosialistista ajattelua ja yhteiskuntamuutosta.

Elämme nyt aikaa, jossa naiset käy pätkätöissä ja yrittävät yksinhuoltajina repiä ruokarahaa käymällä useassa eri työssä. He rakastavat lapsiaan ja haluavat heille kaikkea hyvää. He lukevat väsyneenä iltasatua ja tinkivät omista harrastuksistaan lasten takia. Samalla vaatimukset lasten suhteen lisääntyy koko ajan. Jos kaksivuotias lapsi ei ole kokeillut tietokonetta, hän on poikkeus. Kolmevuotiaat omistavat jo kännyköitä, mihin mummo pohjoisesta voi soittaa. Lapsille suunnattu tarjonta on markkinoiden armoilla. Vaatii aikaa ja rahaa, jotta voi tarjota työpäivän jälkeen lapselleen laadukasta ja kehittävää toimintaa. Lisäksi usein lapsia on vain yksi, mikä tietyllä tavalla helpottaa, mutta luo yksinäisyyttä.

Päivähoidossa lapsi saa toimintaa, mikä on suunniteltu ikätasoisesti ja toisten lasten kanssa tapahtuvaksi. Hän voi opetella niitä sosiaalisia taitoja, jota tämän päivän työelämä kiivaasti vaatii. Ammattitaitoinen päivähoidon henkilökunta antaa toki lapsille yksityisyyden suojan, mutta ohjaavat hellästi pois esimerkiksi vain markkinaroinan ihannoinnista.

Nyt keskustellaan kiivaasti päivähoidon asemasta kaupungin hallinnossa. Lastentarhanopettajat ovat tuoneet esille lapsen oikeuden sivistykseen, ei pelkästään säilytykseen. Lapsella tulee olla oikeus kehittyä turvallisesti. He toivovat, että hallinnon siirtäminen opetustoimen luo jatkumon, missä jokainen lapsi voi yksilöllisesti siirtyä vaiheesta toiseen. Voidaan luoda mahdollisuuksia, missä kouluun siirtyminen ei ole niin suuri hyppy, vaan enemmänkin liukumäki. Opetussuunnitelmien ja tavoitteiden luominen esikouluvaiheessa selkiintyisi.

Itse olen kääntynyt lastentarhanopettajien toiveen puolelle, vaikka aikoinaan istuessani Turun kaupungin sosiaalilautakunnassa vastustin siirtoa. Perusteeni on sekä lapsen varhaiskasvatukseen liittyvä, että hallinnollinen. Vanhemmat ovat lapsen ensisijaisia kasvattajia, vastuu on aina heillä. He tekevät valintoja. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tehdä sellaisia valintoja kuin haluaisi ja näistä päätöksistä ei saa lapsi kärsiä. Lapsella tulee olla turvallisia aikuisia ympärillään vanhempien lisäksi. Lapsi tarvitsee myös toisten lasten seuraa.
En väheksy kotihoitoa, se on lpselle paras mahdollisuus, jos siihen on varaa. Julkinen päivähoito on Suomessa korkeatasoista ja turvallista. Kun koko lapsen julkinen kasvatustyö tehdään saman hallinto-organisaation puitteissa saadaan selkeämpiä kasvatuksellisia tavoitteita luotua. Päivähoidosta tulee enemmän kasvatuksen kuin säilönnän paikka.

Toinen perustelu on hallinnollinen. Turku on tehnyt päätöksen sosiaal -ja terveystoimen yhdistämisestä. Tämän hallintokunnan budjetti tulee olemaan yli puolet Turun budjetista. Miten lapset voisivat pärjätä erikoissairaanhoidon ja vanhustenhoidon välisessä kilpailussa? Lapsista tulisi tämän mammuttihallintokunnan maksavia asiakkaita.

Uskon myös, että keskustelu päivähoidon kasvatuksellisesta vaikutuksesta poistaa myös niitä syyllisyyksiä, mitä työssäkäyvillä äideillä on aina ollut. Naiset ovat saavuttaneet päivähoidon kautta tasa-arvoa, pitäkäämme nyt huolta laadusta ja lapsesta.