Monday, March 28, 2011

Öljyntorjunnassa alkaa tapahtua

On ollut hieno huomata, ettei tee työtä turhaan. Politiikassa tämä ei ole tavallista, ehkä siksi se tuntuukin niin mahdottoman hyvältä.

Olen nyt runsaan vuoden tuonut monessa eri yhteydessä esiin Varsinais-Suomen ja varsinkin Turun mahdollisuutta nousta öljyntorjunna asiantuntijaksi. Alussa minulle suoraan sanottiin, että asia ei kuulu kaupungille vaan ympäristöministeriölle. Kun kuitenkin ajatellaan koko konseptin sisältöä, tämä ei pidä paikkaansa. Me omistamme maailman kauneimman saariston, eikä siitä kukaan muu voi pitää huolta, kun Varsinais-Suomi ja etenkin Turku.

Ensimmäinen ehdotukseni oli lisäys Itämerisuunnitelmaan kaupunginhallituksessa, sitten Aluepelastuslautakunnan strategiaan, sitten maakuntahallituksen kansainvälisten asioiden kokous Itämeran osalta, sitten Etelä-Suomen liitouman kokous,sitten Varsinais-Suomen ja Satakunan ammattikorkeakoulujen yhteistyökokouksessa. Tänään Varsinais-Suomen ja Satakunan yhteiskokouksessa ja huippuna tänään Turun kaupunginhallituksessa vihdoin toimintasuunnitelma, jopa selkeitä ehdotuksia.

Haluan ajatella, että paljon kiinnostusta herättänyt Turun Sanomien kirjoitukseni oli myös yksi vaikuttaja. Useita arvostettuja henkilöitä laittoi minulle kiitoksia kirjoituksestani. Ks. http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kirjoittajavieras/203954.html.

Näistä iloista poliitikko elää!!

Sunday, March 27, 2011

Mielenosoituksia odotellessa

Britanian hallitus on tehnyt 92 miljardin euron leikkaussuunnitelman seuraavalle viidelle vuodelle. Tarkoitus on saada kuriin julkinen talous supistamalla julkisia palveluita. Kuullostaa tutulta, luvut vain ovat Kataisen puheissa toiset.

Mitä tekee Brittiläinen AY-väki? Se masinoi väkensä mielenosoitukseen Lontoon keskustaan. Paikalle saadaa neljännesmiljoona kansalaista. He eivät halua sopistaa jo vähäisiä palveluita. He tietävät, että julkisten työpaikkojen menetys luo työttömyyttä, jota ei helpolla korjata. Palveluiden tarjoamisesta tulee vaikea prosessi, joka nielee rahat, joita piti säästää.

Mielenosoitus ei ollut ensimmäinen ja osoitti myös sen, että toimintatavat kovenee jos meno jatkuu. Tuleeko jatkossa joka maassa tälläinen pieni sisällissota, ennen kuin asiat korjataan kansalaisten kannalta hyviksi. Kansalaiset ajetaan toisiaan vastaa, se on merkki maailmanlaajuisesta arvomaailman muutoksesta. Tärkeää ei ole enää yhteiskunnan toimivuus, vaan talouselämän pyöriminen. Tärkeää on, että pörssiyhtiöille kerätään yhteisiä verovaroja ja sitten toivotaan, että pörssiyhtiön johdossa on Robin Hood.

Meillä Suomessa on menossa sama julkisten palveluiden leikkausoperaatio. Meillä, kuten Lontoossakin ihmiset tietävät, että liikutaan jo kipurajalla. Seuraavissa vaaleissa päätetään myös tätä suunnasta. Jos Katainen kumppaneineen jatkaa, on meillä edessä myös laajoja mielenosoituksia ja kansalaisryhmien toimintaoperaatioita. On turha kuvitella, että ihminen olisi sietokyvyltään venyvä. Ei, kyllä keskituoloinenkin jo tietää, mitä on, kun lapsi on ylisuuressa päiväkotiryhmässä ja leikkausjonoon saa odottaa kuukausia. Tyytymättömien ryhmä on nyt jo suuri. Se, mitä tapahtuu Euroopassa, rantautuu myös meille. Rahamarkkinat kun toimivat samalla säälimättömällä tavallaan joka maassa, jos niille valta annetaan.

Tuesday, March 22, 2011

Nuoret homojen kimppuun?

Kirkko on aloittanut uuden kamppanjan nuorten parissa. Siinä nuori tyttö videolla kertoo kasvot peitettynä, kuinka hän oli aikaisemmin biseksuaali ja seurusteli tytön kanssa. Kun hän sitten löysi Jeesuksen, hän pelastui ja seurustelee nyt pojan kanssa.
Älä alistu nuori! on kamppanjan nimi. Alistu mille? Voi, miten tulee sääli niitä mainostoimiston tyttöjä ja poikia, kun he joutuvat keksimään näin säälittäviä kamppanjointeja. Kaipaako kirkko todella tätä? Kaipaavatko nuoret tätä? Ei, tätä kaipaavat homofobiset vanhat miehet ja naiset, joiden usko Jeesukseen on yhtä harmaa kuin heidän hiuksensa.

Friday, March 18, 2011

Vanhukset kilpailuttamaan palveluja

Kun aikoinaan Britanniassa lanseerattiin vammaisten sosiaaliturvaan käsite "henkilökohtainen budjetointi", olin asiasta innoissani. Vihdoin tasa-arvoa.
Ajatuksenahan alunperin oli, että katsotaan yhdessä vammasta johtuvat lisäkustannukset ja sitten kunnan kanssa sovitaan summasta, jonka vammainen voi apuunsa käyttää. Kaunis ajatus oli, että tervejärkinen vammainen saa täten vallan omasta elämästään ja voi tehdä oikeita valintoja palveluidensa suhteen. Jos ei tykkää fysioterapiasta, voi rahan käyttää ratsastukseen ym. Vammaisjärjestöt ajoivat asiaa kovasti. No, asia tuli Britaniassa vapaaehtoiseksi. Edelleen suuri osa haluaa kunnan järjestävän ja huolehtivan palveluiden järjestämisestä.

Nyt Tampereella on keksitty pyörä uudelleen. Siellä aloitetaan kokeilu, missä vanhuksille ja omaishoitajille määritellään summa rahaa, jolla palvelut voi hankkia. Jos raha ei riitä, laitetaan omasta pussista sitten lisää. Perusteluissa sanotaan, että vanhukselle tulee näin itselle enemmän päätäntävaltaa omiin palveluihin. Hah!

Omaishoitajat ja vanhukset ovat jo nyt sekaisin mutkikkaasta palvelujärjestelmästä. Useille jo palvelusetelin käyttö on mahdotonta. Useilla ei ole käsitystäkään siitä, millaisia palveluja on edes tarjolla. Näin kuitenkin kunnat voivat siirtää vastuun kuntalaiselle, tässä avuttomalle vanhukselle. Näin kyllä rahaa säästyy.

Henkilökohtainen budjetointi on hyvä asia sinällään, kun on kysymys kuntalaisesta, jolla on voimia ja kykyä, mutta esim. vamma estää toiminnan, mutta heikkoja ja hauraita vanhuksia ei pidä asettaa markkinoiden armoille. He ovat maksaneet veronsa, jotta saisivat loppuelämäkseen yhteikunnalta apua jos tarvitsevat.

Sosiaaliturvajärjestelmäämme pitäisi kehittää, eikä mennä takaisin syytinki aikaan.

Sunday, March 6, 2011

Palkka parempi - elämä lyhempi

Vain sata vuotta sitten naiset ja miehet kuolivat n.40-vuotiaana, molemmat. Nyt miehen vuosi on vain 11 kuukauttaa. Nainen raataa töissä palkalla, missä euro on vain 82 senttiä, mutta saa elää huomattavasti kauemmin.

Miten tähän on tultu?