Tein kaupunginhallituksessa 23.2.2009 selvityspyynnön kotihoidon järjestelyistä Turussa sosiaali- ja terveystoimen yhdentymisen jälkeen. Vastaus tuli nopeasti, oli oikean suuntainen, mutta täysin riittämätön.
Paikallisissa lehdissä on ollut jatkuvasti huolestuneita kirjoituksia sekä omaisten, että työntekijöiden puolelta. Kaikissa niissä on ollut suuri hätä järjestelmän toiminnasta. Vuodenvaihteessa työntekijät joutuivat nopeasti tottumaan uusiin piireihin maantieteellisesti, uusiin potilaisiin ja uusiin työtovereihin. Usean kodinhoitajan työ muuttui täysin toiseksi. Voiko tämä kaikki onnistua kivuttomasti? Voi, jos asiat suunnitellaan ajoissa.
Vastauksessa selvitetään tarkasti kipukohtia ja selvitetään tulevia toimenpiteitä. Ne ovat siis tiedossa. Olisiko esimerkiksi henkilökunnan koulutustarpeet ollut mahdollista selvittää jo etukäteen. Nyt, kun työtä jo tehdään uusissa tiimeissä, vajaalla henkilökunnalla ja paineen alla, palkataan projektisihteeri. Tämä projektisihteeri päivittää kotihoidon lääkehoitosuunnitelman ja selvittää lähihoitajien osaamisen vahvistamista. Lääkehoidossa on siis jotain huonosti? Nytkö se vasta huomataan. Jokainen kotihoidon asiakas tarvitsee päivittäin asiallisen lääkityksen ja laadukkaan hoidon.
Kouluttajasairaanhoitaja aloitti työn maaliskuun alussa. Hänen tehtävä on ottaa vastaan lääkelupakoulutukseen vaadittavat näytöt. Onko nyt niin, että kaikilla työntekijöillä ei järjestelmään siirryttäessä ollutkaan riittäviä lupia toimia. Eivätkö nämä henkilöt ole jo vuosia toimineet Turun kaupungin kotihoidossa ja heidän koulutuksensa on ollut tiedossa?
Entä sitten taukotilat? Työturvallisuuslain mukaan työntekijöillä on oltava riittävästi kelvollista tilaa peseytyä, pukeutua, ruokailla ja käydä vessassa. Jatkuvasti kasvava asiakastyön kirjaamisen määrä vaatii sekin jonkun asiallisen tilan. Vastauksessa tämä työntekijöiden turvaan liittyvä asia sivuttiin lyhyellä maininnalla, vaikka työsuojeluvaltuutetut olivat jo huomauttaneet asiasta. Edelleen asiallisia taukotiloja ei ole järjestynyt. Miten voi kuvitella, että kahden hallintokunnan henkilökunta hitsaantuu yhteen, jos lepoaika menee vessaan jonottaessa.
Kaikki olisi voinut onnistua hyvällä suunnittelulla. Nyt henkilökunta kärvistelee päivittäin työpaikoilla. Moni henkilökunnasta onkin sairastunut tai vaihtanut muuhun työhön. Vanhuksella ja vammaisella ei ole mahdollisuutta valita.
Tuesday, April 14, 2009
Wednesday, April 8, 2009
Mitä pahaa Turun kaupungin työntekijät ovat tehneet?
Turun kaupunki on siis nyt antanut kahden viikon lomautusvaroituksen. Taloustilanteen vaatimalla tavalla. Itse ihmettelen, miksi tämän surkean taloustilanteen maksajiksi pannan Turun kaupungin työntekijät. Jos maailmanlaajuinen lama vie Turulta sijoitusvoittoja ja verotulot vähenee työttömyyden lisääntyessä, onko se turkulaisen lähihoitajan tai puistotyöntekijän vika. Nyt pannaan maksumieheksi vain osa turkulaisista.
Kun aikoinaan valmistuin fysioterapeutiksi, ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin mennä kaupugille töihin. Silloin se nähtiin turvalliseksi vaihtoehdoksi. Nyt kaupungin työntekijät lomautetaan, mutta yksityisillä palveluntuottajilla työt säilyy. Olisiko nyt turvallisempaa olla yksityisellä työssä? Kokoomus on halunnut, että palkkarahojen säästöä haetaan vain kaupungin työntekijöiltä, ei yksityisiltä palveluntuottajilta. Siis kaupungin perustoiminta jäihin ja yksityiset tekemään. Hölmöläisten jne....
Itse olen sitä mieltä, että ensin olisi laitettava koko kaupungin ylin johto talkoovapaille. Kaupunginjohtajan palkallakin saisi jo kolme lähihoitajaa tehdä työnsä rauhassa. Seuraavaksi katsottaisiin materiaalisia menoja. Kaikkea alijäämää ei kuitenkaan saada kokoon. Paniikkiin ei kaupunki kuitenkaan saa sortua, sillä lakisääteiset palvelut on hoidettava.
Kun aikoinaan valmistuin fysioterapeutiksi, ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin mennä kaupugille töihin. Silloin se nähtiin turvalliseksi vaihtoehdoksi. Nyt kaupungin työntekijät lomautetaan, mutta yksityisillä palveluntuottajilla työt säilyy. Olisiko nyt turvallisempaa olla yksityisellä työssä? Kokoomus on halunnut, että palkkarahojen säästöä haetaan vain kaupungin työntekijöiltä, ei yksityisiltä palveluntuottajilta. Siis kaupungin perustoiminta jäihin ja yksityiset tekemään. Hölmöläisten jne....
Itse olen sitä mieltä, että ensin olisi laitettava koko kaupungin ylin johto talkoovapaille. Kaupunginjohtajan palkallakin saisi jo kolme lähihoitajaa tehdä työnsä rauhassa. Seuraavaksi katsottaisiin materiaalisia menoja. Kaikkea alijäämää ei kuitenkaan saada kokoon. Paniikkiin ei kaupunki kuitenkaan saa sortua, sillä lakisääteiset palvelut on hoidettava.
Sunday, April 5, 2009
Etäomaishoitajan huolia
Hoitaja, älä loukkaannu omaisen kysymyksistä.
Äitini sai aivoinfarktin niin kuin 14 000 suomalaista vuosittain. Hän vammautui vaikeasti ja on täysin autettava. Puhe, muisti ja ymmärrys toimii kuitenkin normaalisti, mistä me omaiset saamme olla todella onnellisia. Pitkä terveyskeskuksen vuodeosaston hoitojakso päättyi lopulta ja äitini sai paikan palvelutalosta. Äidille päätös oli kipeä, meille omaisille valtava helpotus. Vieläkin äitini toivoo asumista omassa kodissa ja puhuu siitä toiveikkaasti.
Palvelutalot ovat hyvin yksilöllisiä. Omaisille kerrotaan henkilökunnan määrä ja koulutus, päivärytmi ja virkistysohjelmat. Vähitellen kuitenkin tulee esille yhtä ja toista, pientä ja suurta, mitä omainen ihmettelee. On olemassa oman äidin kertomus, mihin sekoittuu tuskaa oman kodin menettämisestä. Minulle, joka asun satojen kilometrien päässä äidistä ja palvelutalosta, asiat näyttäytyvät huolena. Puhelimessa on vaikea selvittää asian todellisuutta. Toisaalta on aivan yhdentekevää, mikä on totuus, jos äiti voi huonosti. Kaukana olevat omaiset, joutuvat selvittämään asioita usean eri vihjeen perusteella.
Käyn äidin luona kerran kuukaudessa. Tällöin haluan osallistua koko päivän äidin hoitoon ja tutustua hänen hoitajiinsa. Useista on keskusteltu puhelimessa nimellä, enkä koskaan ole heitä tavannut. Olen itse hoitoalan työntekijä, joten pystyn myös tekemään nostoja ja avustavia toimia. Ne ovat minulle todella tärkeitä hetkiä. Kun käyn harvoin, eivät kaikki asiat selviä hetkessä. Aina ovat eri henkilöt vuorossa ja toimintatavat erilaiset. Minulla on tukuittain kysymyksiä hoitotavoista, jotta voisin asiallisesti perustella niitä äidilleni, jolle koko hoitoala on tuntematonta.
Miksi hoitajat usein kuitenkin loukkaantuu omaisen kysymyksistä? On totta, että hoitaja on työnsä ammattilainen ja laitoksen säännöt sanelevat toimintatavat. Me omaiset tunnemme suurta kiitollisuutta, että hoito on hyvää. Meille on kuitenkin tärkeää selvittää perusteellisesti arjen asioita. Kun kysyn, mitä tarkoitta laitoksen sääntö ”sänkypäivä” tai miksi käytetään vaippaa, vaikka pidätyskyky on hyvä tai soittaako äiti hälytyskelloa vahingossa, hoitaja loukkaantuu. Hän kokee, että moitin asioita, vaikka vain esitän kysymyksen. Minulle kysymys on tapa saada tietää hoitajien kertomus asiasta, vain äidin kertomuksen varaan en halua jäädä, koska suru halvaantumisesta sumentaa ajattelua.
Omaiselle, joka käy usein palvelutalossa, asiat selviävät vähitellen. Tämä kysymysten esittäminen onkin varmaan meille kaukana asuville omaisille tavanomaista. Me emme halua arvostella. Me vain haluamme perustella omaisillemme talon tapoja ja tottumuksia, jotta elämä alkaisi sujua uudessa tilanteessa. Ei ole kummankaan osapuolen etu, jos asia jää epäselväksi ja vaippa sitten vain jätetään laittamatta.
Arvoisat hoitajat, uskon että tänä päivänä omaiset kokevat suurta kiitollisuutta, kun hoitopaikka on löytynyt. Me koemme myös suurta kunnioitusta työtänne kohtaan. Me tiedämme, että työ on todella raskasta – emme itse kykenisi siihen, vaikka haluaisimmekin. Teidän palkkanne on todella huono ja työolosuhteenne vaikeat. Omaiset ovat valtava voimavara, ottakaa meidät vastaan ja antakaa meidän auttaa. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki, varsinkin vanhus, jonka elämä on täysin muuttunut ja muodostunut todella vaikeaksi. Me olemme myös niitä, jotka teidän rinnalla taisteleemme, jotta saataisiin enemmän työntekijöitä hoitoalalle ja parempaa palkkaa.
Äitini sai aivoinfarktin niin kuin 14 000 suomalaista vuosittain. Hän vammautui vaikeasti ja on täysin autettava. Puhe, muisti ja ymmärrys toimii kuitenkin normaalisti, mistä me omaiset saamme olla todella onnellisia. Pitkä terveyskeskuksen vuodeosaston hoitojakso päättyi lopulta ja äitini sai paikan palvelutalosta. Äidille päätös oli kipeä, meille omaisille valtava helpotus. Vieläkin äitini toivoo asumista omassa kodissa ja puhuu siitä toiveikkaasti.
Palvelutalot ovat hyvin yksilöllisiä. Omaisille kerrotaan henkilökunnan määrä ja koulutus, päivärytmi ja virkistysohjelmat. Vähitellen kuitenkin tulee esille yhtä ja toista, pientä ja suurta, mitä omainen ihmettelee. On olemassa oman äidin kertomus, mihin sekoittuu tuskaa oman kodin menettämisestä. Minulle, joka asun satojen kilometrien päässä äidistä ja palvelutalosta, asiat näyttäytyvät huolena. Puhelimessa on vaikea selvittää asian todellisuutta. Toisaalta on aivan yhdentekevää, mikä on totuus, jos äiti voi huonosti. Kaukana olevat omaiset, joutuvat selvittämään asioita usean eri vihjeen perusteella.
Käyn äidin luona kerran kuukaudessa. Tällöin haluan osallistua koko päivän äidin hoitoon ja tutustua hänen hoitajiinsa. Useista on keskusteltu puhelimessa nimellä, enkä koskaan ole heitä tavannut. Olen itse hoitoalan työntekijä, joten pystyn myös tekemään nostoja ja avustavia toimia. Ne ovat minulle todella tärkeitä hetkiä. Kun käyn harvoin, eivät kaikki asiat selviä hetkessä. Aina ovat eri henkilöt vuorossa ja toimintatavat erilaiset. Minulla on tukuittain kysymyksiä hoitotavoista, jotta voisin asiallisesti perustella niitä äidilleni, jolle koko hoitoala on tuntematonta.
Miksi hoitajat usein kuitenkin loukkaantuu omaisen kysymyksistä? On totta, että hoitaja on työnsä ammattilainen ja laitoksen säännöt sanelevat toimintatavat. Me omaiset tunnemme suurta kiitollisuutta, että hoito on hyvää. Meille on kuitenkin tärkeää selvittää perusteellisesti arjen asioita. Kun kysyn, mitä tarkoitta laitoksen sääntö ”sänkypäivä” tai miksi käytetään vaippaa, vaikka pidätyskyky on hyvä tai soittaako äiti hälytyskelloa vahingossa, hoitaja loukkaantuu. Hän kokee, että moitin asioita, vaikka vain esitän kysymyksen. Minulle kysymys on tapa saada tietää hoitajien kertomus asiasta, vain äidin kertomuksen varaan en halua jäädä, koska suru halvaantumisesta sumentaa ajattelua.
Omaiselle, joka käy usein palvelutalossa, asiat selviävät vähitellen. Tämä kysymysten esittäminen onkin varmaan meille kaukana asuville omaisille tavanomaista. Me emme halua arvostella. Me vain haluamme perustella omaisillemme talon tapoja ja tottumuksia, jotta elämä alkaisi sujua uudessa tilanteessa. Ei ole kummankaan osapuolen etu, jos asia jää epäselväksi ja vaippa sitten vain jätetään laittamatta.
Arvoisat hoitajat, uskon että tänä päivänä omaiset kokevat suurta kiitollisuutta, kun hoitopaikka on löytynyt. Me koemme myös suurta kunnioitusta työtänne kohtaan. Me tiedämme, että työ on todella raskasta – emme itse kykenisi siihen, vaikka haluaisimmekin. Teidän palkkanne on todella huono ja työolosuhteenne vaikeat. Omaiset ovat valtava voimavara, ottakaa meidät vastaan ja antakaa meidän auttaa. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki, varsinkin vanhus, jonka elämä on täysin muuttunut ja muodostunut todella vaikeaksi. Me olemme myös niitä, jotka teidän rinnalla taisteleemme, jotta saataisiin enemmän työntekijöitä hoitoalalle ja parempaa palkkaa.
Subscribe to:
Posts (Atom)
