Me - demarit

Vasemmsitoliitolla oli hieno kampanja Me - yhdessä! Oliko se juuri edellisissä kunnallisvaaleissa, ei vaan edellisisssä eduskuntavaaleissa. Se oli selkeä ja hieno kampanja. Fonttina oli Veranda tai Tahoma, väri selkeä vasemmiston punainen, ei viininpunainen tai ruusunpunainen. Nyt demarit lähtee samalla teemalla, fontilla ja värillä eduskuntavaaleihin. Hieno veto. Demarit arvostaa Vasemmistoliiton idearikkautta. Onko kamapnjassa kuitenkin jokin ero?

Denmarit ovat nostaneet porvarit omaan julisteeseensa sinisenä minänä. Se vie heti hohdon sanalta me, sitä ikäänkuin verrataan henkilöön. Kun itse jäin miettimään tätä vertailua, tuntui Vasemmistoliitonkin edesmennyt kampanja huonolta. Minä - me. Nyt jos minulta kysyttäisiin jatkoa tälle persoonapronominien voittokulkuun valitsisin HE. Olen huomattavasti enemmän huolestunut heistä. Heistä, jotka putoavat ulkopuolelle. Heistä, jotka eivät osallistu ja Heistä, jotka eivät näe tulevaisuutta. He ansaitsisivat nyt vaalisloganin. Heidät tulisi asettaa keskiöön!

Kiitos Kaarinan kaupunki

Kiitos siitä, että saan hiihtää maallanne tai oikeastaan jäällänne ilmaiseksi. Upea sää saatteli minua ja miestäni tänään Littoistenjärven jäällä. Latukone ei vielä ollut uskaltautunut auttamaan meitä, mutta joku oli jo puskenut ladut.
Kunta -ja palvelurakenne uudistuksen yksi tavoite on yhdistää yhteiset liikuntapaikat. Odotan sitä.

Hölmöläistarina

Tulopoliittisen sopimuksen synnyttyä hallitus antoi 29.11.2004 kannanottonsa, jonka perusteella ansiotulojen verotus kevennetään vuosina 2005-2007 bruttomääräisesti yhteensä 1,7 miljardilla eurolla. Näin on käynyt ja tänä vuonna kyyti jatkuu ja kansa riemuitsee. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ne, jotka tästä riemusta ei hyödy.

Aivan toisissa uutisissa kerrotaan, että Suomessa on yli 600 000 köyhää. Kerrotaan, että pitkäaikaistyöttömät, yksinhuoltajat ja eläkeläiset ovat tämän ryhmän jäseniä. Heille veronkevennyksistä ei ole hyötyä. He ovat niitä, jotka maksavat kiltisti terveyskeskusmaksunsa, linja-autolippunsa, uintimaksut, sähkömaksut, vesimaksut ym. Eikä niissä maksuissa kevennyksiä ole näkynyt, eikä tule näkymään.

Julkisten palvelujen alasajo alkoi Lipposen toisen hallituksen aikana. Kun olisi pitänyt laittaa valtion varoja kuntiin hyvän terveyskeskusverkoston luomiseen ja laadun parantamiseen, lähdettiinkin jakamaan Fortumin optioita. Kunnat ajautuivat kriisiin. Ajatus, että yksityinen tuottaisi palvelut halvemmalla iskostettiin monen kunnan päättäjän päähän. Päättäjille oli jotenkin helppoa sanoutua vastuusta ja heittää pallo yksityisille palveluntuottajille. Nyt, kun terveyskeskuksista ovat lääkärit kadonneet, kärvistellään ja ihmetellään. Nyt maksetaan maltaita keikkalääkäristä, joka piipahtaa terveyskeskuksessa reseptejä kirjoittelemassa. Ei tarvitse ottaa vastuuta Virtasen mummosta, ensi viikolla tulee toinen keikkalääkäri, ehkä hän sitten ehtii tutkiakin mummon. Perusterveydenhuolto rapautuu ja usko palveluihin menee.

Verotuksella on tämä Suomi rakennettu. On luotu hyvinvointijärjestelmä, missä kaikilla suomalaisilla on ollut mahdollisuus saada terveydenhuoltoa, päivähoitoa, peruskoulu, kotipalvelua ym. - rikkaillakin. Nyt jaetaan kansa kahtia. Varakkaiden verotusta kevennetään, jolloin julkisten palveluiden hintoja on nostettava. Ei ole enää maksutonta terveydenhuoltoa tai kotipalvelua. Sähkö, vesi, jätehuolto, linja-autoliput , päivähoito jne. nostavat taksojaan jatkuvasti. Nämä eivät ole suuria maksuja suurituloisille, mutta miten käy pienituloisille. Mitä jää käteen, kun vielä otetaan Suomen erittäin kalliit asumiskustannukset huomioon.

Näin siis tehdään täkkiä tänään. Muutos on mahdollinen!

Lunta, kiitos lunta

Olen odottanut lunta jo monta kuukautta. Tänään se sitten satoi. Juuri tänään, kun minulla oli työpäivä maakunnassa. Aamun ajo Kiskoon meni hyvin. Lunta pöllysi vähän, mutta näkyvyys oli riittävä. Olin aikataulussa. Siiten alkoi valkeus. Matka Kiskosta Saloon oli täysin valkoista. Mitä mahdetaan Kiskossa valmistaa, sellaista mitä rekoilla kuljetetaan? Havaitsin, että tietämykseni Kiskon elinkeinorakenteesta oli puuttellinen. Kun rekka tuli vastaan tai jopa ohitti (totta) oli pitkään niin valkoista, että tietä ei näkynyt.

Salossa kaupunkiliikenne oli sekaisin. Risteyksissä autot seisoi ja liukasteli. Yhden päiväkotikäynnin aikana autoni oli hautautunut parkkipaikalle, enkä ollut varma putsasinko oikeaa Renua. Neljä käyntiä näkövammaisten luona ja nokka kohti kotia. Tullessa Turkuun oli liikenne täysin jonossa. Kaikki pelkäsi, minäkin. Onneksi kaistoja oli kaksi ja aina tiesi, että jos etummainen jarrutti, saattoi siirtyä sivuun.

Turvallisesti perillä pihassa. Ihanaa lumitöitä!! Auto ei meinannut mahtua lumen peittämälle pihalle. Monen yrityksen jälkeen lumi antoi periksi. Lumikola löytyi, vaikka oli vielä kesäterässä. Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen raikas ulkoilma tuntui virkistävältä. Rankka lumityökuntosali kesi tunnin. Telkkarissa puhutaan Voikkaan tehtaan lopettamisesta Voikkaalla. Politikot yrittää vakuuttaa, että Voikkaan osaaminen on maailman parasta ja sillä pärjätään maailmalla. Joo. Kuka pärjää? Pörssiyhtiö!

Tasa-arvoa Turkuun!!

Kun Turkuun valittiin uusi valtuusto kaksi vuotta sitten alkoi täydellinen miesten valta.
Kaupunginjohtaja mies, kaksi kolmesta apulaiskaupunginjohtajista miehiä, kokopäivätoiminen kaupunginhallituksen puheenjohtaja mies, valtuuston koko johtajisto miehiä, kaupunginhallituksen puheenjohtajistossa toisena varapuhenjohtajana on nainen, ainoa. Sama jatkuu lautakuntien puheenjohtajistossa. Nyt valittavista17 lautakunnasta vain neljässä on naispuheenjohtaja. Myöskään valtuustoryhmien puheejohtajana naisia ei näy.

Kutsuin keskustan valtuutetun Tytti Seppäsen kanssa nyt, kahden vuoden toiminnan jälkeen, valtuutettuja kokontasa-arvoasian johdosta. Pyysimme kirjeellä, että maanantain valtuuston kokouksen jälken hetkeksi kokoontuisimme miettimään, mitä tehtäisiin tasa-arvon parantamiseksi Turussa. Valtuuston kokous venyi pitkään, kello oli reilusti yki kymmenen, kun kokous loppui. Muistutimme vielä valtuutettuja kokouksesta. Mitä saimme saaliiksi?

Kokoukseen saapui edustajat vihreistä ja demareista, meidän lisäksi. Mutta mitä teki kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randel? Hän oli huikannut lähtiessään: "tulen jos pääsen nuorten naisten kanssa saunaan." Tähän lauseeseen kilpistyy koko tasa-arvo. Juuri niin olen olettanutkin. Me naiset olemme joidenkin poliitikkojen mielestä paikalla vain heitä varten ja tasa-arvolain edellyttämänä. Mitään todellista arvoa ei sisälly tuohon "letkautukseen". En koskaan olisi vain uskonut, että joku sen näin avoimesti lausuu ääneen. Yhtään Kokoomuslaista ei paikalle ilmaantunut.

Iltapäivälehdistä olen lukenut usean kokoomuspoliitikon sekaantuneen erityyppisiin naista halventaviin temppuihin. Jokin siinä puolueessa todella vetää puoleensa tätä yhtä ja samaa ajatusmaailmaa. Siltä ei näy säästyvän nuoremmatkaan poliitikot, vaan he kulkevat kuin hanhet johtajien näyttäessä tietä. Pöyristyttävää!

Taistelu tasa-arvon puolesta jatkuu entistäkin määrätietoisemmin! Tavoiteemme on, että Turku allekirjoittaa ensimmäisenä Suomalisena kaupunkina EU:n tasa-arvon perusasiakirjan. Sen on jo Kuntaliiton hallitus yksimielisesti tehnyt.

Mitä vikaa julkisissa palveluissa on?

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi tänään palvelustrategian. Tätä strategiaa on odotettu jo pitkään , mutta lopullinen työ tehtiin nopeasti. Nopean työn jälki näkyy sekä strategian kielessä, että käsitteiden epämääräisyydessä.

Mitä tarkoittaa kaupungin ydinpalvelut? Enta lainsäätöaloite? Mitä ovat pakolliset palvelut?

Strategian alkulehdillä on kieltä, jonka vaivoin voi tunnistaa suomenkieleksi. Yritystä jopa filosofiseen pohdiskeluun, joka torpedoituu käsittämättömään mongerrukseen. Kaikeasta on yritetty sanoa kaikkea ja moneen kertaan.

Johtoajatus tulee kuitenkin esille kohdassa 3.5. "Kaupungin tulee keskittyä ydintoimintoihin ja karsia kaikki ei-pakollinen toiminta ...". Tällä strategialla annettiin näin lähtölaukaus kaikkien palveluiden yksityistämiselle. On ymmärrettävää, että kaupungin yksityistämisen huumassa elävä Kokoomus ajaa tätä täydellistä muutosta, mutta mukaan he vetävät myös Sosiaalidemokraatit.

Mitä vikaa julkisissa palveluissa on?

Suomi on ollut mukana kehittämässä maailmalla ainutlaatuista toimivaa yhteiskuntamuotoa - hyvinvointiyhteiskuntaa. Me olemme luoneet sodanjälkeiseen Suomeen hienon palveluverkon, joka voisi toimia tasa-arvon ja demokratian esikuvana edelleen, mikäli sille annettaisiin rahaa. Sen sijaan, että rikas Suomi nyt satsaisi julkisen palveluverkon laadun parantamiseen, halutaan nyt rakentaa järjestelmää, missä verorahoja jaetaankin yksityisille palveluntuottajille. Kukaan ei vielä ole todistanut, että yksityinen palvelu olisi halvempaa tai laadukkaampaa. Sen vain tiedämme, että jatkuva kilpailuttaminen syö virkamiesten voimia ja tuottaa huonoa tulosta valituskiereineen.

Tiedämme myös, että kuntalaiset arvostavat julkisia palveluita ja haluavat kehittää niitä. He kokevat, että veroja kannattaa maksaa, kun vastapalveluksesksi saa laadukkaan päiväkotipaikan, viemäriverkon ja raikasta vettä hanasta.

Julkisilla palveluilla on myös työllistävä vaikutus. Kaupunki voi toimia työpaikkana monelle mahdolliselle putoajalle, pitkäaikaistyöttömälle tai maahanmuuttajalle. Kuinka kiinnostunut olisi yksityinen palveluntuottaja ottamaan keittöönsä kehitysvammaisen apulaisen tai gurdinkieltä puhuvan siistijän. Yhteiskunta pyörii, kun kaikista pidetään huolta ja euro kiertää kansantaloudessa. Se euro, joka kilisee köyhän kukkaroon on kansantalouden kannalta tärkeämpi, kuin se mikä kilisee yksityiselle palveluntuottajalle.

Turku on siis ottanut selkeän askelee hyvinvointiyhteiskunnan murentamisen suuntaa. Tässä työssä Sosiaalidemokraatit ovat täysin mukana, eivät edes epäile. Mihin on kadonnut vastuu ja huolempito kaikista kuntalaisista vai onko sitä ollutkaan?

Vasemmistoliitto - oikeasti vasemmalla

Tänään Vasemmistolliitto avasi eduskuntavaalikamppanjansa Helsingissä Kaapelitehtaalla. Kun saavuin paikalle professori Markus Jäntti piti puheenvuoroa täydelle salille. Jäntti selvitti verouudistusten vaikutusta kansantalouteen ja oli huolissaan yksinhuoltajien täydellisestä putoamisesta köyhyyteen. Jäntti korosti myös julkisten palveluiden toimintaa ja sanoikin hyvin voimakkaasti, että Suomeen pitäisi perustaa 200 000 uutta työpaikkaa julkiselle sektorille. Suomi on jäänyt auttamattoman jälkeen muista pohjoismaista julkisen sektorin toiminnassa. Hyvinvointiyhteiskunnan perusta on hyvin toimiva julkinen palvelutuotanto. Minua tietysti ilahdutti, kun juuri olin muotoillut lehtimainoksiin sloganin "Muuta suuntaa - julkiset palvelut kunniaan".
Tilaisuus jatkui puheenjohtajamme Korhosen puheella vaaliteemoista. Taputukset katkaisivat usein puheen, sillä yksimielisyys oli selkeää. Korhonen on hyvä puhuja ja osaa yksinkertaistaa vaikeatkin asiat. Jäntin puheenvuorossaan esille nostamat talouspoliittiset asiat saivat Korhosen puheessa muodon, jota käytämme vaalityössä.
Kansanuutiset täytti samassa tilisuudessa 50-vuotta. Seminaarissa pohdittiin nuorten suhdetta sanomalehteen. Osa näki netin uhkana, osa ei. Itse kuulun porukkaan, joka uskoo, että netin kautta nuorison hinku lukemiseen lisääntyy. Pitää vain kertoa asiat muodossa, mikä on oikeaa kieltä ja asiaa. Tärkeintä olisi muistaa, että oikean tiedon välittäminen on tärkeintä, muoto ei niin tärkeää.
Naistenhuone kruunasi tilaisuuden. Emma Pajun upea esitys taas kerran oli koskettava. Hauskat jutut naisten nettivastauksista antoi hyvän kuvan puolueemme naisten ajatusmaailmaasta. "Vasemmistonainen ei koskaan suostu nuolemaan porvarin kulkusia" sai suurimmat aplodit. Kaikki me edustajat jouduimme lapuin vastaamaan kysymyksiin, jotka oli poimittu nettikoneista. Yksimielisiä olimme. Todella hieno tunnelma ja tekemisen maku.
Voi että, jouduin lähtemään takaisin Turkuun ennen illan jameja. Ehdin kuitenkin kuulla Kuubalaisia rytmejä ja katsoa tovereiden hienoa tanssia. Heti huomasi, että Vasemmistoliitolla on parhaat bileet!

Oli todella tärkeää osallistua tilaisuuteen ja saada jutella toisten ehdokkaiden kanssa. Innolla junassa luin toisten, etupäässä helsinkiläisten vaalilennäkkejä. Usko hienoon kamppanjaan kasvoi. Slogan "oikeasti vasemmalla" sai kaikkien varauksettoman hyväksynnän.

Minä ja Matti Vahanen

Kirjoitin kurillani jutun Matti Vanhasen käyttäytymisestä eduskunnan täysistunnossa ja hänen leikkimisestään silmälaseillaan.

Puhe Suomen EU:n puheenjohtajuusvuodesta oli liturgiaa ja aikaa jäi epäolennaisen tarkkailuun. Vai tuliko tästä silmälasien käsittelystä pääasia, koska muutakaan asiaa ei tuntunut olevan. Näin usein käy, mutta toivoisin, että ei maan pääministerille.

Juttuni pääministerin huonosta näöstä julkaistiin Iltasanomissa 15.1. Seuraavana päivänä pääministeri Vanhanen vastasi ystävällisesti minulle, että hän oli kyllä kokeillut kahden viikon ajan moniteholaseja.

Minulle asia on ammatillinen ja tietysti toivon, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kaikilla olisi mahdollisuus saada sellaiset silmälasit, joilla näkee hyvin kaikille etäisyyksille. Tämä on todella mahdollista, mikäli silmissä ei ole jotain erityistä vikaa, mitä mielestäni pääministerillämme ei ole. Hänellä on vain ollut huono ammattilainen linssien valinnassa. Suurimmalle osalle suomalaisista parhaiden mahdollisten silmälasien saaminen on kiinni rahasta – tuskin pääministerille. Hyvät moniteholasit maksavat reilusti yli 1000 €, riippuen kehyksestä. Minulle pienipalkkaiselle terveydenhuoltoalan työntekijälle menee melkein koko kuun palkka uusien lasien hankintaan. Ei niitä viitsisi sitten vain kahta viikkoa yrittää käyttää.

Silmälasit ovat Suomessa kohtuuttoman kalliita. Meillä on monia muita ihmisen kehitykseen liittyviä erityisyyksiä, mitä katsotaan lääkinnällisen kuntoutukseen kuuluvaksi, silmälaseja ei. Meillä on edelleen kansalaisia, joilla ei ole varaa hankkia esim. ikänäköön kuuluvia lähilaseja, vaan he jättävät lukemisen. Onneksi halpahallit ovat tulleet avuksi ja jakavat kohtuulliseen hintaan ihan toimivaa näköä ikääntyville.

Näkö on ihmiselle todella tärkeä sekä jokapäiväisen elämän kannalta, että monelle myös työn tekemiseen. Palvelut, joilla kansalainen saa asiantuntijan apua näköongelmiinsa ei ole hyvin järjestetty. Meillä on täysin yksityisten markkinoiden varassa toimiva järjestelmä, joka auttaa ihmisiä näkemään hyvin.

Jos näkö heikkenee on mentävä yksityiselle silmälääkärille tai optikolle. Vain suurimmissa kaupungeissa on terveyskeskuksessa silmälääkäri.

Väestön ikääntyessä ja näkemisen ongelmien lisääntyessä on mietittävä terveydenhuollon järjestelmiä, millä kaikille voidaan taata hyvät palvelut silmälääketieteessä. Paras olisi, että terveyskeskuksissa olisi silmälääkäreitä ja optikkoja, jotka hoitaisivat julkisen terveydenhuollon osalta asian. Lisäksi pitäisi luoda järjestelmä, että silmälaseista saisi samanlaisen korvauksen kuin esimerkiksi hammaskorjauksista.

Inkluusio, integraatio = kaikille yhteinen koulu

Turku julkisti tänään suunnitelman, millä uudistetaan oppilaan tukea yleisessä opetuksessa. Asia haluttiin ilmaista näin, eikä siten, että Turku uudistaa erityisopetustaan. Molemmista varmaan on kysymys. Minulle tämä asia on erittäin tärkeä. Olen toiminut erityisopetuksen kanssa yhteistyössä jo yli 30 vuotta. Olen myös nähnyt lasten kasvavan aikuisiksi eri koulumuodoista. Sillä toisin kuin opettaja, minä seuraan erityistä tukea tarvitsevaa turkulaista koko elämänkaaren omassa työssäni kuntoutusohjaajana.

En ole vielä tutustunut itse työryhmän esitykseen, mutta kahden tunnin seminaarissa kyllä linja tuli selväksi. Vähitellen turkulaisetkin pääsevät nauttimaan lähikoulusta ja kaikille yhteisestä koulusta. Muutos tosin tapahtuu todella hitaasti. Alkuvaiheessa lakkautetaan ainoastaan hahmotushäiriöisten erityisluokat. Tämä muutos on odottanut toteutumistaan jo kauan, koska lääketieteestä tämä termi poistui jo vuosia sitten. Meillä on ollut siis tässä kaupungissa koulu, mihin on sijoitettu lapsia, kun muuta ei ole keksitty.

Kaupunki jaetaan neljään alueseen, missä jokaisessa on kyllä erityiskoulu, mutta konsultoivien erityisopettajien määrää lisätään ja toimenkuvaa kehitetään. Toiveena on, että Turku laskisi erityisoppilaiden määrää tuntuvasti. Nimenomaan niitä, jotka ovat olleet erityiskoulujen oppilaita. Suunta on todella hyvä, mutta vauhti hidas. Miten mahdetaan pienryhmät perustaa, jos nyt erityiskouluissa olevia lapsia ei siirretä? Olisiko mahdollista antaa vanhemmille ja lapselle mahdollisuus valita?

Minun kokemukseni on, että ne eri tavoin vammaiset lapset, jotka ovat saaneet käydä naapurilasten kanssa samaa lähikoulua, ovat pärjänneet aikuisena paremmin. Heillä on ystäviä ja monipuolisia harrastuksia. Osa heistä, jopa erittäin vaikeasti vammaisista, on saanut myös työtä. Nämä lapset ovat olleet yleisen opetuksen pienryhmissä ja saaneet paljon tukiopetusta. koko uudistuksen pohjana on siis opetusryhmien pienentäminen. Kallista, mutta kannattavaa pitkässä juoksussa.

Jos olet eristetty lapsena, olet sitä myös aikuisena. Lisäksi erityiskoulut ovat ruokkineet vammattomien lapsien ennakkoluuloja. Jos et ole lapsena kohdannut vammaista arjessa, on siihen vaikea tottua aikuisenakaan.

Päivähoito opetustoimeen

Päivähoidon perimä on Suomessa kotoisin aikuisten tarpeista. Kaupungistuminen ja naisten työmarkkinoille meneminen toi tarpeen luoda päivähoitojärjestelmän. Ensimmäinen päivähoitolaki 1973 sisälsikin pääasiassa työvoimapoliittisia näkökulmia. Ensimmäinen kasvatustavoitepykälä sisällytettiin lakiin vasta 1983.

Me naiset saamme olla ylpeitä siitä, että päivähoito mahdollisti meidän tasavertaisen osallistumisen tämän maan rakentamiseen. Juuri tästä oikeudesta useat Euroopan naiset ovat suomalaisille kanssasisarille kateellisia. Meitä tarvittiin sodanjälkeisen Suomen rakentamiseen sekä myös yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Samalla tietysti oli niitä ryhmiä, etenkin maaseudulla, missä syyllistettiin naisia työssäkäynnistä ja päivähoitojärjestelmä nähtiin näin kielteisenä. 1960-luvulla päivähoitoa pidettii myös osana sosialistista ajattelua ja yhteiskuntamuutosta.

Elämme nyt aikaa, jossa naiset käy pätkätöissä ja yrittävät yksinhuoltajina repiä ruokarahaa käymällä useassa eri työssä. He rakastavat lapsiaan ja haluavat heille kaikkea hyvää. He lukevat väsyneenä iltasatua ja tinkivät omista harrastuksistaan lasten takia. Samalla vaatimukset lasten suhteen lisääntyy koko ajan. Jos kaksivuotias lapsi ei ole kokeillut tietokonetta, hän on poikkeus. Kolmevuotiaat omistavat jo kännyköitä, mihin mummo pohjoisesta voi soittaa. Lapsille suunnattu tarjonta on markkinoiden armoilla. Vaatii aikaa ja rahaa, jotta voi tarjota työpäivän jälkeen lapselleen laadukasta ja kehittävää toimintaa. Lisäksi usein lapsia on vain yksi, mikä tietyllä tavalla helpottaa, mutta luo yksinäisyyttä.

Päivähoidossa lapsi saa toimintaa, mikä on suunniteltu ikätasoisesti ja toisten lasten kanssa tapahtuvaksi. Hän voi opetella niitä sosiaalisia taitoja, jota tämän päivän työelämä kiivaasti vaatii. Ammattitaitoinen päivähoidon henkilökunta antaa toki lapsille yksityisyyden suojan, mutta ohjaavat hellästi pois esimerkiksi vain markkinaroinan ihannoinnista.

Nyt keskustellaan kiivaasti päivähoidon asemasta kaupungin hallinnossa. Lastentarhanopettajat ovat tuoneet esille lapsen oikeuden sivistykseen, ei pelkästään säilytykseen. Lapsella tulee olla oikeus kehittyä turvallisesti. He toivovat, että hallinnon siirtäminen opetustoimen luo jatkumon, missä jokainen lapsi voi yksilöllisesti siirtyä vaiheesta toiseen. Voidaan luoda mahdollisuuksia, missä kouluun siirtyminen ei ole niin suuri hyppy, vaan enemmänkin liukumäki. Opetussuunnitelmien ja tavoitteiden luominen esikouluvaiheessa selkiintyisi.

Itse olen kääntynyt lastentarhanopettajien toiveen puolelle, vaikka aikoinaan istuessani Turun kaupungin sosiaalilautakunnassa vastustin siirtoa. Perusteeni on sekä lapsen varhaiskasvatukseen liittyvä, että hallinnollinen. Vanhemmat ovat lapsen ensisijaisia kasvattajia, vastuu on aina heillä. He tekevät valintoja. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tehdä sellaisia valintoja kuin haluaisi ja näistä päätöksistä ei saa lapsi kärsiä. Lapsella tulee olla turvallisia aikuisia ympärillään vanhempien lisäksi. Lapsi tarvitsee myös toisten lasten seuraa.
En väheksy kotihoitoa, se on lpselle paras mahdollisuus, jos siihen on varaa. Julkinen päivähoito on Suomessa korkeatasoista ja turvallista. Kun koko lapsen julkinen kasvatustyö tehdään saman hallinto-organisaation puitteissa saadaan selkeämpiä kasvatuksellisia tavoitteita luotua. Päivähoidosta tulee enemmän kasvatuksen kuin säilönnän paikka.

Toinen perustelu on hallinnollinen. Turku on tehnyt päätöksen sosiaal -ja terveystoimen yhdistämisestä. Tämän hallintokunnan budjetti tulee olemaan yli puolet Turun budjetista. Miten lapset voisivat pärjätä erikoissairaanhoidon ja vanhustenhoidon välisessä kilpailussa? Lapsista tulisi tämän mammuttihallintokunnan maksavia asiakkaita.

Uskon myös, että keskustelu päivähoidon kasvatuksellisesta vaikutuksesta poistaa myös niitä syyllisyyksiä, mitä työssäkäyvillä äideillä on aina ollut. Naiset ovat saavuttaneet päivähoidon kautta tasa-arvoa, pitäkäämme nyt huolta laadusta ja lapsesta.

Ulkoistaako Turku kulttuurikaupunkihankkeensa?

Yksi hienoimmista asioista, mitä Turulle on tapahtunut on sen valinta Suomen ehdokkaaksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Työtä tehtiin todella paljon ja se myös maksoi. Suunnitteluhankkeeseen valjastettiin leegio merkitäviä nimekkäitä vaikuttajahenkilöitä, mutta myös tavallisia kulttuurintekijöitä. Innostus oli suuri. Tuli päivä, jolloin näimme apulaiskaupunginjohtajamme ja projektisihteerin kuohuviinilasien kuplia laskemassa hymyssä suin. Entä sitten, lasit tiskikoneeseen ja ruusut kuivmaan.

Alkoi arki, hohto hävisi. Nyt pitäisi alkaa töihin ja toteuttamaan unelmia. Miten kiva oli ostaa pilvilinnoja ja maalailla maisemia. Turun talous on kuralla ja peruspalvelut nielevät euroja. Mutta onko hanke rahasta kiinni? Eikö ideoita voi toteuttaa muutakuin suurella hovilla ja rahalla? Monet kuntalaisten ehdotukset eivät olleet kalliita. Nyt tarvittaisiin vain organisaatiota, joka koordinoisi hankkeet.

Tänään kaupunginhallitukselle esiteltiin raakile suunnitelmaksi. Pitäisi perustaa säätiö. Siitä on kyllä sovittu, koska kyseessä ei ole yksin Turun kaupungin hanke, vaan siihen osallistuu monia muita kaupunkeja ja maita. Rahaa toivotaan myös elinkeinoelämältä. Mutta mikä on säätiön rooli koko hankkeessa? Päättääkö se myös sisällöstä ja toteutuksesta. Ulkoistaako Turku siis hankeen yksityiselle?

Mielestäni kulttuuripääkaupunki on kaupunkilaisten asia. Sen pitää olla lähellä jokaista turkulaista ja olla heidän näköinen. Meillä on upea historia, joka varaan voi jo rakentaa runsaasti ellei kaikkia historiallisia rakennuksia joko pureta tai myydä yksityisille. Hanke kuuluu myös kaikille Turun kaupungin hallintokunnille. Viheryksikölle, päivähoidolle, vanhustenhuollolle ym.
Turku tarvitsee vanhainkotivalsseja, roskisrokkia, siltasinfonioita ja liikuntalauluja. Kaikkea ja lähelle kaikkea. Se ei tarvitse pönöttäviä oopperoita ja kuohuviinikutsuja.

Kulttuuripääkaupunkihanketta tulee organisoida kultuuritoimen asiantuntemusta käyttäen, sitoen siihen kaikki toiset hallintokunnat. Mitään suurta erillistä 40 hengen hovia ei tämä hanke tarvitse. Se tarvitsee innostusta ja ideoita. Kaikkia meitä.

Nettieduskunnan jäsen

Kyllä.

Minut on valittu nettieduskuntaan vuonna 2003 eduskuntavaalien yhteydessä Helsingin Sanomien toimesta. Helsingin Sanomat oli tutkinut eduskuntavaaliehdokkaiden vastauksia eri vaalikoneisiin. Minä ja Annika Lapintie olimme Varsinais-Suomen Vasemmisitoliiton edustajajista ne, jonka kanssa kansa oli eniten samaa mieltä. Lehdessä julkaistiin kuva, missä minun nimeni komeili valittujen edustajien kohdalla, toisessa rivissä vasemmalla. Hetken tunsin jo penkin pyllyni alla ja kuulin korvissani puhemiehen sanovan: seuraavaksi nettieduskunnan jäsen Pirjo Rinne.

Kokemukseni nettikyselyistä velvoittaa minua nyt erityiseen tarkkaavuuteen vastaamisessa. Jos esimerkiksi YLE:n kysymyspatteriin vastaamiseen sanotaan kuluvan 15 min. niin minulla kyllä menee tunti. En kuitenkaan sorru miettimään, mitä kansa minun haluaisi vastaavan. Niin kuin viimekerrallakin, vastaan kuten sydän sanoo. Olen luonteeltani ihminen, jolta saa aina selkeän vastauksen. Ehkä olen vähän jyrkkäkin. Mielestäni politikolla kuuluu olla vastaus, joka on selkeä vastaan tai puolesta. Keskilinjan näpertäjiä kyllä löytyy muista puolueista. Heillä on aina myöhemmin lupa piiloutua epämääräisen vastauksen taakse: "jokseenkin eri mieltä".

Tänä vuonna vaalikoneisiin on tullut uutuustangentti. Se on sellainen hauska viiva, mitä liikuttamalla asteikolla saadaan samalla tehtyä sekä vastaus, että sen painoarvo. Et siis voi jättää painoarvoakaan miettimättä. Ehkä hyvä, mutta vaikea saada viivoja juuri optimaaliseen kohtaan. Jos olet esim. kolmessa kysymyksessä peräkkäin laittanut täysin eri mieltä, painoarvo tärkeä, tulee pallukat niin lähekkäin toisiaan, että virheeseen milleissä on mahdollisuus. mitenkähän näitä analysoidaan jälkikäteen.

Laatikoihin perustelujen kirjoittaminen on myös varmaan hyvin yksilöllistä. Tiedän, että on edustajia, jotka ei kirjoita ollenkaan, kun ajattelevat lukijat niin kiireiseksi, ettei niitä lueta. Itse vastaa aina kirjallisesti, jos vastaukseni on vähänkään mahdollisesti tulkinnanvarainen. Eihän kukaan osaa tehdä kysymyksiä, jotka ovat täysin yksiselitteisiä. Uskon, että äänestäjän lukevat aina välillä mahdollisen ehdokkaansa kirjoituksiakin. Saahan siitä myös henkilökohtaisemman kuvat ehdokkaasta kuin pallukka tai viiva. Itse viljelen aika värikästä ja suorasanaista kieltä vastauksissa.

Pian koneet aukeavat äänestäjille ja alkaa tuttujen ja lasten arviointikierros. "Kuin sää ny näin tän vastasit. Olisi ajatellu nyt meit opiskelijoi."

Joo, kaikkea ei voi miellyttää, ei porvari minua kuitenkaan äänestä, turha sitä on kumartaa. Rehellisyys ja asioihin perehtyminen ovat ainoita kriteereitä. Niillä pärjäsin viimeksikin, enkä huonosti ollenkaan. -- ajatella nettikansanedustaja Pirjo Rinne.

Lääkärikunnan romahdus?

Viime viikon oli joka päivä lehdissä juttuja lääkäreistä. Olihan Helsingissä Lääkäripäivät. Enimmäkseen käsiteltiin sairauksia ja niiden hoitoja, mutta myös lääkärikunnan yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Lääkäreillä on aina ollut hyvin korkea arvostus kansalaisten joukossa. Lääkärit ovat myös yhteiskunnan kannalta tärkeä ammattiryhmä, pitäväthän he kansalaiset hengissä ja veroja maksamassa.Mutta jatkuuko tämä arvostus? Tänä päivänä potilas voi näppäillä oireet nettiin ja saada sieltä diagnoosin. Lääkäriin tulee mennä saadakseen lääkkeen tai hoidon vaivaan. Mutta eiköhän lääkkeitäkin aika pitkälle voi netistä näppäillä. Vaihtoehtoiset hoitomuodot ja erilaiset kansanparantajat elävät kulta-aikoja. Kiireiset ihmiset haluavat nopeasti hoitoa ja oireet pois. Ei ole aikaa istuskella odotushuoneissa ja käydä röntgeneissä ja labroissa. Oireet pois ja taas liukuhihnalle töihin.

Suomessa on lääkäreitä todella paljon. Kuitenkin niistä on huutava pula. Terveyskeskukset ja sairaalat ovat paikkoja, missä kukaan lääkäri ei haluaisi olla töissä. Yksityinen lääkäritalobisnet paistattelee pörssissä ja osaa kyllä keinot voittojen saamiseksi. Sairastaminen on siis pörssissä. Siellä pysymiseksi on tehtävä enemmän töitä, siis kansan on sairastettava. Väestön ikääntyminen pitää kyllä huolen tästä. Mutta miten jaksaa lääkäri pidempään, kun ammatin sisällöstä osa on bisneksen pyörittämistä ja pörssikurssien vahtimista.

Yksittäinen vastavalmistunut lääkäri ryhtyy kauppaamaan itseään yksityiseen bisnekseen. Hän pyrkii tilanteeseen, missä vähällä työllä saisi reilun korvauksen. Se vaatii jatkuvaa itsensä kilpailuttamista ja toisten palkkioiden seuraamista. Varmuuden vuoksi on hyvä ilmoittautua useaan eri "varamiespalveluun" . Hyvä on myös saada hieman sairaalakokemusta. Siis aamulla ensin sairaalaan leikkaamaan, sitten keikkalääkäriksi terveyskeskukseen ja illaksi yksityiselle lääkäriasemalle vastaanotolle. Työpäivän päätteeksi voi vielä tehdä pari kotikäyntiä huolestuneiden vanhusten luokse. Nuori lääkäri tottuu käyttäämään aikansa työpaikkabongailuun, eikä esimerkiksi tieteelliseen alan kirjallisuuteen perehtymiseen ja kehittymiseen. Vanhemmat lääkärit, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa nostavat huikeita palkkojaan omistamissaan lääkärikeskuksissa. Heillä ei ole aikaa, eikä ehkä innostustakaan ohjata nuorempia. Onhan toinen lääkäri aina potentiaalinen kilpailija markkinoilla.

Miten potilas kokee sairastuessaa tämän lääkärikunnan oravanpyörän? Tänä päivänä on erittäin harvinaista, että sama lääkäri olisi läsnä koko hoitoprosessin. Puhumattakaan tilanteesta, missä potilaalla on pitkäaikainen sairaus ja käyntejä säännöllisesti. Lääkärit vaihtuvat monesta syystä. Joskus kuulee, että tilannetta jopa pidetään hyvänä: saahan potilas näin toisen ja kolmannenkin mielipiteen. Kukaan lääkäri ei sitten ole kokonaan vastuussa. Käynnillä voi aina luottaa, että joku seuraavista kyllä hoitaa jonkun epämiellyttävän osan hoitoprosessista. Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa näihin vaihtoihin on tyytyminen, mutta nyt ilmiö on siirtynyt yksityiseenkin bisnekseen. Lääkäri ei myöskään näe itse koko hoitoprosessia ja vähitellen näivettyy pikkuasioiden näpertelijäksi.

Romahtaako lääreiden ammattikunnan arvostus tämän pirstaloituneen ja kiireisen lääkäribisneksen johdosta. Ryhtyvätkö potilaat arvostamaan enemmän nettiä ja kansanparantajia, vai ryhtyvätkö he vaativimmiksi eivätkä hyväksy lyhytä vastaanottoaikoja, vaihtuvuutta ja vastuun pakoilua. Vaikea ennustaa, mutta terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen virtaa aina enemmän ja enemmän valituksia. Se on ainakin selvä, että köyhimmät kuolee ensin, koska heillä ei ole muuta mahdollisuutta , kun keikkalääkäreillä miehitetty terveyskeskus.

Hetki opaskoirana

Sarjassa: tekevälle sattuu. Kirjoitin jutun jotta oppisin jotain.

Hetki ”opaskoirana”

Kirpeä pakkanen yrittää lähestyä nenääni loppiaisen aattona Tampereen juna-asemalla. Odottelen mieheni kanssa vaihtojunaa Jyväskylään. Raide kolme, ah, tuolla on valotaulu vaunujen paikoista, olemme siis juuri hyvällä kohdalla. Havaitsen vieressäni nuoren miehen, valkoisen kepin ja suuren matkalaukun. Suurta ammattiylpeyttä tuntien ja pakkasesta piristyneenä: ”Anteeksi, voiko jotenkin auttaa vaunun löytämisessä?”. ”Kiitos kyllä, minulla on paikka vaunussa kaksi.” Sepä mukavaa, sama vaunu kuin meillä. Sovitaan, että nuori mies tulee meidän opastukseen ja yhdessä menemme vaunuun.

Pakkanen kipristää jo enemmän nenäpäätä. Olisi pitänyt laittaa lakki päähän ja hanskat käteen. No, kohta junan pitäisi tulla, kello on jo 11.02. Vielä tarkistus valotaulusta, joo, junassa on ravintolavaunu, joka on aivan meidän vaunun vieressä. Nyt juna tulee – Pendoliino. Vaunut vilistävät ohi nopeasti, mutta näen vilauksen ravintolavaunusta ja huikkaan reippaasti, että nyt mennään, vaunu on tuolla tosi kaukana. Kaikilla meillä kolmella on isot matkalaukut, jotka pyörillään syövät sepeliä asvaltista. ”Helpompi kulkea näin suurten laukkujen kanssa ulkona, kuin sisällä”, ajatus kulkee kirkkaana.

Mieheni ihmettelee vaunujen numeroita, jotka näkyvät tosi huonosti vielä liikkuvasta junasta. Minä roikun vain ajatuksessa: veturi, ykkösvaunu, kakkosvaunu, ravintola. Hiki niistää pakkasen nenänpäästä. Jouluiset kinkut ja suklaat tuntuvat juuri kaikki olevan tulossa ulos yhtä aikaa. Huh! ”Mennään nyt jo vaunuun sisälle!”

Samalla näen, että valkoinen keppi on nopeampi ja vilahtaa jo sisälle. Minä joudun samalla toiseen vaunuun. ”Anteeksi, miksi ihmeessä vaunut ovat numeroitu näin epäloogisesti?” Aikaa on vain kolme minuuttia ja pitäisi juosta koko juna varmistaakseen, että toisena veturista on vaunu kaksi!” ”Olemme nyt vaunussa kahdeksan.” Sanailen, antamatta suunvuoroa konduktöörille.

”Rouva hyvä, mihin olette menossa?” Hassu kysymys, raiteella kolme. ”Jyväskylään tietysti, tämähän on raide kolme”. Kuulutettiin juuri, että juna numero 85 Jyväskylään lähtee raiteilta kolme.” Hetkinen rouva, tämä juna lähtee nyt Ouluun”. Onko pakkasta koskaan ollutkaan. Apua!

Konduktööri ottaa ystävällisesti matkalaukustani kiinni ja huitoo kättään laituria eteenpäin ja viittoo minua ulos. Apua! Missä mieheni ja näkövammainen kanssamatkustajamme. Laituri on jo täysin tyhjä, mutta näen, että virkailija soittaa sellaisella suuremmalla ”matkapuhelimella” johonkin. Juoksen ja näen vilauksen mieheni harmaasta parrasta. Koputan ikkunaan ja oveen. Ovi ei enää aukea, että voisin saada ääneni kuulumaan. Ihmeellistä, että mieheni matkalaukkuineen ja hänelle vaativine opastus tehtävineen ehtii katsoa ulos. Auttoikohan siinä 37 vuotta kestänyt ystävyytemme ja yhteen kasvaminen?

Ovi aukeaa yhtäkkiä ja virkailija viittoo nopeutta. ”Olemme väärässä junassa, äkkiä ulos!” Harvoin ylipainoinen mieheni on vaikuttanut niin ketterältä metsäkauriilta. Juoksuun! Nyt matkalaukkujen pyörät jo raapivat vakoja asvalttiin, valkoisen kepin pallokärki on jo varmaan puhki. Apua! Vaunu numero 11. ” Nyt sisälle vain” sanoo virkatakki. ”Meillä on liput vaunuun kaksi!” ”Melko tyhjää, istukaa vain rauhassa ja huokaiskaa” sanoo ystävällinen virkatakki, jolle ilmestyy myös lempeät kasvot.

Mitä ihmettä tapahtui? Minähän vain ammattiylpeyttä tuntien tarjouduin oppaaksi näkövammaiselle. Minä sitten saan aikaa kahden junan aikataulun myöhästymisen ja vuolaana virtaavat hikikainalot. Mitä minä tein väärin? Minähän näen hyvin ja olen matkustanut paljon junalla kotimaassa ja ulkomailla.

Mitä opimme tästä?

Näkevä kanssamatkustajakaan ei välttämättä ole rautatieaseman toimintojen asiantuntija. Näkövammaisen on ehkä kuitenkin turvallisinta kysyä tarkka laiturikohta, mihin tarvittava vaunu saapuu jo lippua ostettaessa. Hyvä on myös varmistua, ettei samaan aikaan lähde muita junia samalta laiturilta. Varminta on tietysti käyttää VR:n matkapalvelua.

PS. kiitokset nuorelle miehelle ymmärryksestä. Ehkä jälleen opimme jotain, mutta junalla matkustamista emme jätä.


Toimin siis päivätyökseni näkövammaisten kuntoutusohjaajana. Olen ollut tässä työssä pian 15 vuotta, joten olisi tytön pitänyt jo osata jutut. Tekevälle sattuu. Avustamista ja mukavien ihmisten kohtaamista en jätä, vaikka joskus epäonnistunkin yrityksissäni.

Pääministerimme näkö?

Seuraan juuri eduskunnan kyselytuntia 11.1.2007. Pääministeri pitää puheen EU puheenjohtajuuskauden onnistumisesta. Pitkänä miehenä puhuessaan eduskuntatalon puhujapöntöstä, hän pitää puhepaperia kädessään. Hänellä ei ole silmälaseja, ei tummasankaisia, eikä sangattomia. Hän joutuu köyristämään yläselkänsä välillä kohti paperia nähdäkseen paremmin, varsinkin lukiessaan ruotsiksi. Puheen tuottaminen sujuu mallikkaasti, vaikka yleisön katsomista on vähän, onhan kyseessä jo kokenut poliitikko.

Puheen päättymisen jälkeen pääministerimme istuu paikalleen ja saatan jatkaa pääministerimme näönkäytön analyysiä. Istuttuaan hän heti laittaa lasit nenälleen ja ryhtyy myhäillen katselemaan kansanedustajien reaktioita. Jotain oli kuitenkin puheessa vielä tarkastettavaa ja hän nostaa lasit otsalle. Nyt hän kumartuu pöydän päälle ja paneutuu tekstiin, nostaa katseensa, kun salista kuuluu reaktioita seuraavan puhujan puheeseen, lasit nenälle. Lasit pois ja lasit nenälle, tämä toistuu. Pääministerimme hallitsee myös kaikki mahdollisuudet pitää kaukolaseja lähityöskentelyn ajan. Hän laittaa ne hiuksiin, pitää otsalla, pitää kädessä syöden lasin aisaa, laittaa lasit pöydälle, pyörittää niitä mietteliäänä. Rauhallisuus lasien suhteen tulee, kun hän laittaa rennosti käden naapurituolin selkänojalle ja ryhtyy katselemaan saliin. Ministeri Pekkarisella tulee asiaa pääministerille kesken rauhallisen katselun. Lasit pois hiuksiin, otsa ryppyyn ja papereiden selailua keskustelun lomassa.

Moniteholasit on keksitty jo vuosia sitten, ne ovat kalliit, mutta eiköhän pääministerin palkka riitä!