Kaiken vaalikiireen keskellä löydän itseni istumassa Maija Vilkkumaan konsertissa Konserttitalolla. Yleisön joukossa kuulun erityisryhmään. Täydellisten fanien joukosta en erotu. Taputan käteni punaiseksi, heilutan käsiäni kyynärpäät natisten ja olkapäät naksuen. Viimeisten kappaleiden aikana seison ja huomaan tanssivani, vaikka paikka on konserttisali ja tilaa penkkien välissä vähän.
Olen aina ihaillut nuoria lahjakkaita taiteilijoita, mutta Maija Vilkkumaa on erityinen. Hän osaa sanoa nuoren tytön ja naisen tuntoja todeksi. Minäkin palaan lapsuuteeni ja sekavaan nuoruuteeni täysillä. Maija ei myöskään unohda yhteiskunnallista sanomaa. Hän ei nouse parrikaadeille julistamaan, vaan käy pienen ihmisen kamppailua suuria vastaan.
Konsertin loputtua näen pienen näkövammaisen potilaani jonottavan tapaamaan Maijaa. Hänellä on kaulassa lupakortti ja kehossa jännitys. Hetken olen kateellinen, sitten koen iloa vielä siitäkin, että tämä taiteilija jaksaa vielä rankan konsertin jälkeen ottaa vastaa pienimpiä ja heikoimpia.
Oikein ihanaa tulevaisuutta Maijalle!!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment