Tuesday, February 1, 2011

Öljyntorjunta Varsinais-Suomen kärkihankkeeksi

Jälleen on kokoontunut arvovaltaisia miehiä Turkuun. Jälleen on mietitty Turun telakan tilannetta ja työttömyyttä. Ajatus, että risteilijäaluksien tilauksia ei enään tule, alkaa olla kaikkien huulilla. Tuleen ei saa jäädä makaamaan. Varsinais-Suomessa on paljon metallialan osaamista. Uusia avauksia vain pitää osata tehdä.

Varsinais-suomen vastuulla on maailman kaunein saaristo. Venäjän öljykuljetukset lisääntyvät. Tapaturmariski lisääntyy. Vain me voimme suojella omaa saaristoamme.

Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksella on vuosien osaaminen öljyntorjunnassa. Lisäksi on Fortumin oman henkilökunnan osaaminen. Olemme kunnialla suoriutuneet meidän "pienistä" katstrofeista. Uskon, että ammattitaito riittää myös isompiin.

Uudenkaupungin Työvene on valmistanut öljyntorjuntaan tarkoitettuja aluksia, jotka on havaittu erinomaisiksi.Kotkassa on kehitetty teknologiaa, mitä saatiin viedä jopa Meksikonlahden suuronnettomuuteen. Suomi siis pärjää.

Varsinais-Suomen pitäisi nyt ottaa asiaksi EU:n tasolla neuvotella oma asemansa öljyntorjunnan osaajana. Tämä asema toisi tilauksia öljyntoirjunta-aluksista itämeren satamakaupungeista ainakin. Kun tähän lisättäisiin vielä arktinen osaamien, voisi markkinat avautua Murmanskin alueen jäämurjaja-ja öljyntorjunta-aluksille.

Olen tuonut tätä ajatusta nyt esille useassa yhteydessä ja havainnut vaatimattomuutta. Osataankohan me riittävästi? Kyllä osataan! Jos kääntäen ajattelisi asiaa, olisihan katastrofi, jos maailman kauneiman saariston öljyntorjuntavalmius olisikin heikko.

No comments: