Työuupumuksesta tulossa kansantauti

Eilen illalla televisiosta tuli työpahoinvointi -keskustelu. Hyvä, että asia vihdoin on esillä.

Suomalainen sisu yhdistettynä työmoraaliin on sairastuttanut useita sodanjälkeisten sukupolvien työntekijää. Suuret ikäluokat hoitavat asiaa alkoholilla ja kuolevat sen seurauksiin. Heidän lapsensa ovat oppineet alkoholin vaarat, mutta eivät osaa säännöstellä työn ja vapaa-ajan määrää. Meille on syntynyt sukupolvi, joka aloittaa työmarkkinoilla kilpailun jo päiväkodissa. He valmistuvat suosikkiammatteihin kiitettävin arvosanoin kuntonyrkkeilyhanskat kädessä. He tietävät, että parhaasta ystävästä voi tulla pahin vihollinen työnhakuprosessissa. He varautuvat sotaan ja panostavat täysillä varustautumiseen.
Hyvä ulkonäkö, yleiskunto ja esiintymistaito ovat arvoja, jotka nostetaan kaiken edelle.

Kun jo päiväkodissa on aloitettu harjoittelu kilpailuun, ollaan hyvin valmiita tämän päivän työelämään. Pätkätöitä ja pieni palkka jakkupuvussa. Töitä on tehtävä monessa eri paikassa, jotta voisi kustantaa työn vaatiman elintason. Ystäviä ei tarvita, jos niitä onkaan. Vapaa-aika käytetään strategioiden miettimiseen. On täytettävä paikka, mihin on kauan valmistauduttu.

Työ ei kuitenkaan ole maratonjuoksu tai Etelä-mantereen ylitys. Ei. Työ on tiimityötä, jossa kaikki tekevät yhdessä työtä yhteisen strategian eteen. Tavoitteet saavutetaan vain saumattomalla yhteistyöllä. Yksilön ja yhteisön tavoitteet törmäävät. Mikään öinenkään ponnistelu ei enää auta. Työkaveri on samalla maratonilla ja työntää sinua kyynärpäällä yli radan. Seurauksena on uupumus.

Kun työuupumus tulee, se hiipii hiljaa. Se nakertaa sinua öisin, eikä anna nukkua. Se vie ruokahalusi ja ajattelusi. Oma kokemus maailmasta ei kuitenkaan muutu, vaikka työt kasaantuvat ja suhteet työkavereihin hiipuvat. Heräät ehkä siihen, että et herännytkään enää kellon soittoon ja väsymys on totaalinen. Verenpaine on korkealla ja sydämessä rytmihäiriöitä. Alkaa pitkä ja monimuotoinen elämän etsiminen.

Työuupumuksen pitkälliset ja vaikeat muodot ovat lisääntyneet, koska työelämän arvot ovat rapautuneet. Ei ole enää työyhteisöjä, vaan ainoastaan vaihtuvia työympäristöjä. Ihmiset eivät tule tutuiksi, koska kaikki sosiaaliset suhteet ovat haitaksi ja vievät arvokasta suorittamisaikaa. Laatupalkinnot ja työyhteisön virkistyspäivät ovat suorittamisen huippuhetkiä. Kilpailu on aina ja kaikkialla. Mikään ei enää riitä, ei edes tunnit vuorokaudessa. Yksinäisyys lisääntyy.

Mikäli pian ei tehdä arvomaailman muutosprosessia, tulee meillä sukupolvi, joka syö masennuslääkkeitä ja on pitkäaikaisessa terapiassa, yksin. Uuteen arvomaailmaan kasvu lähtee jo lapsen kasvatuksesta. Lapselle tulee opettaa myös laiskuutta ja nautintoja. Koulutoimi ei saa korostaa toista alentavaa kilpailukulttuuria. Sen tulee panostaa yhteistyöhön ja toisen ihmisen kunnioittamiseen. Koulukaveri on tuki ja turva, ei vihollinen. Koulussa opittu toveruus, antaa meille työelämässä paremmat valmiudet huomata toisen pahaolo jo ajoissa.