Kissa on kadonnut

Meillä on kaksi kissaa, Into ja Unto. Ne ovat kolmivuotiaat veljekset. Unto on voimakas ja itsenäinen, Into taas kotikissa ja herkkä. Viime aikoina, olemme joutuneet jättämään pojat usein yksin myös viikonlopuksi, koska äitini sairastuminen vie meitä Jyväskylään viikonloppuisin. Aina olemme huolehtineet siitä, että joku lapsistamme käy päivittäin laittamassa ruokaa ja rapsutamassa poikia. Pojat viihtyvät kovasti myös yhdessä. He painivat ja juoksevat sekä sisällä, että ulkona hurjasti.

Nyt sunnuntai-iltana Into ei ollutkaan meitä vastassa. Huutelimme ja helisytimme kuivamuonalaatikkoa. Illalla alkoi sade ja kuvittelimme sen auttavan. Puolen yön jälkeen luovutimme. On Into ennenkin yhden yön ollut pois tai nukkunut vajassa. Nyt kuitenkin tuntui jotenkin oudolta. Aamulla heräsin normaalia aikaisemmin toivossa, että Into olisi ovella odottamassa. Yö oli ollut kylmä ja kovatuulinen. Ei Into ilmestynyt. Unto kulki levottomana naukuen.

Koko päivän olin maahanmuuttajavanhusten asioita käsittelevässä seminaarissa ja välillä vilkuilin puhelinta. Intolla on kaulapanta, jossa on selkeästi puhelinnumero. Mikäli jotain on sattunut, joku varmaan soittaa. Kaupunginhallitus alkoi, ei vieläkän soittoa.

Miten paljon energiaa taas valuu jonnekin huolivyyhtiin. Äidin sairastuminen vie vielä paljon ajatuksia ja tekee tärkeistäkin asioista pieniä. Kuitenkin on keskityttävä asioihin yksi kerrallaaan. On hoidettava asiat, joihin on sitoutunut.

Meillä on vielä kaksi kissaa Into ja Unto.