Kissamme Into näytti itsenäisyytensä. Hän halusi viettää omaa aikaa, omilla retkillään. Hetken tunsin iloni keskellä kateutta. Miltähän tuntuisi kirmata pitkin Itäharjua välittämättä maailman murheista. Tämä halu lisääntyi, kun menin vuoden virkavapaan jälkeen takaisin töihin sairaalaan.
Sairaalan tunnelma on vain pahentunut. Kaikki puhuvat kiireestä ja jonoista. Uhkasakot ovat olleet silmäklinikan murheena koko kevään. Nyt helpottaa. Suurella rahalla ostetaan ylitöitä ja puretaan jonoja. Jotenkin tämä hullunmylly on vain pahentunut ja muuttunut normaaliksi käytännöksi. Tulee tunne, että kukaan ei enää pysähdy ja mieti. Olisiko järkevämpää palkata lisää henkilökuntaa, nyt kun se juuri ja juuri on vielä mahdollista. Onko ainoa tapa ajaa vähä henkilökunta loppuun ja hoitaa potilaat liukuhihnalta.
Kirmailisin todellakin mieluummin pelloilla, kun katselisin väsyneiden työtovereiden kasvoja.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment