Monday, January 11, 2010

Huono alku politiikan vuodelle

Tänään oli vuoden ensimmäinen kaupunginhallituksen kokous. Merkittävämmäksi asiaksi nousi tietämättömyys. Kukaan ei tiennyt, miten tulisi toimia. Se joka, tiesi, ei tiennyt, kuka oli tehnyt väärin. Ketä voisi syyttää. Sitten vielä se, että kukaan ei tiennyt, miten tämä tietämättömyys palvelee Turun kaupunkia. Vaikeaa.

Useat lautakunnat olivat pitäneet kokouksen juuri ennen joulua. Ymmärrettävää. Ymmärrettävää ei kuitenkaan ole se, että he olivat laittaneet pöytäkirjat esille siten, että kaupunginhallitus oli menettänyt otto-oikeutensa. Täysin tästä tietoisena näin tapahtui opetuslautakunnassa 15.12. ja perusturvalautakunnassa 16.12. Asiat koskivat Paimalan koulun lopettamista ja Luolavuoren vanhainkodin lakkauttamista. Molemmat asioita, joista kuntalaiset ovat olleet erittäin aktiivisia joulunpyhistä huolimatta.

Onko se demokratiaa, että kuntalaisten vaikutusvalta viedään kikkailemalla. Ei ole kenenkään etu, että asioita kieroillaan. Kyllä varmaan samaan lopputulokseen olisivat porvarit päässeet rehelliselläkin toiminnalla. Jos tämän kaltainen toiminta jatkuu vielä Turussa, menettää koko poliittinen toiminta kasvonsa, myös porvarit. Kasvoja ei osteta rahallakaan.

Mutkikkaiden sanavaihtojen jälkeen äänestettiin Luolavuoren vanhainkodin asian palauttamisesta perusturvalautakunnalle. Ei otto-oikeuden kautta, vaan toiveena. Luolavuoren puolesta äänestimme me Vasemmistoliiton edustajat, sosiaalidemokraatit ja keskusta. Hävisimme porvareille 7-6.

No comments: