Oli kaunis viikonloppu. Omakotitalon piha oli saatava talven kestävään muotoon. Omenat kerättävä, lehtiä haravoitava, kukkasipuleita istutettava. Kaikki hyvin. Nyt vielä viimeksi kesäkalusteet vajaan. No? Missä on grilli? Grillin kohdalla on nurmikossa painauma ja pyörien jäljet vielä haileana näkyvät syysruohossa. Katsomme mieheni kanssa toisiamme ja tyhjää kohtaa. Kyllä, poissa on. Hassua kyllä, kierrämme vielä talon ja vajan, aivan kuin grilli itsestään olisi mennyt talviteloille. Ei, tontilla ei ole enää grilliä.
Kun sitten istahdamme terassin kaiteelle haikean oloisina, meidät valtaa ilo. Grilli oli jo vanha ja äärettömän likainen. Olin jo miettinyt aikaisemmin sen pesemistä, mutta ajatukseksi oli jäänyt. Olin aprikoinut olisiko grillistä enää ensi keän iltoihin, jos en sitä puhdistaisi. Nyt ongelma oli poissa. Joku oli tullut autolla pihaamme ja raahannut raskaan rautagrillin autoonsa. Tehnyt meille siis palveluksen. Kiitos! Rahaakin säästimme, koska varmaankin olisimme joutuneet maksamaan kohtuullisen jätemaksun monomasta romukasasta.
Toivomme nyt vain, että grillimme on saanut ansaitsemansa hyvän lopun. Että se on toimitettu toisten romujen joukkoon jäteasemalle tai rautaromun kerääjälle, eikä jätetty yksin makaamaan metsään.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment