Thursday, December 11, 2008

106 vuotta hienoa elämää

Kun Ester Melander oli täyttämässä 100 vuotta, hän haluisi muuttaa palvelutaloon. Kuljimme Hemmet -kodin käytävillä ja istahdimme pieneen kirjastohuoneeseen. Kohta huoneeseen tuli palvelutalon muita asukkaita. Etti -täti, kuten me häntä nimitimme, esitteli minut: "tässä on minun ystävättäreni". En muista, koska olen ollut niin ylpeä.

Etti -täti on kaukaa mieheni sukulainen. Kesämökkimme sijaitsee lähekkäin, joten lapsemme vieraili mielellään tämän iloisen ja idearikkaan lastentarhanopettajan luona. Kun lapset kasvoivat toisiin leikkeihin, minä ryhdyin istumaan näiden kolmen sisaruksen kanssa. Ester oli siis viisilapsisen tyttöjoukon nuorin. Kaikki tytöt olivat Suomen ensimmäisiä naisia akateemisissa piireissä. Kolme tytöistä jäi Suomeen ja Turkuun.

Ettin kanssa oli mielenkiintoista jutella. Hänhän oli elävä historiankirja. Viimeisinä vuosina tietysti jutut olivat tuttuja, mutta paljon opimme Turun lasten elämästä vuosisadan vaihteessa ja lastentarhojen toiminnasta. Etti sävelsi ja sanoitti paljon lastenlauluja ja piirsi loistavasti. Hän matkusteli paljon ja kertoi mielellään esimerkiksi Tanskan kunikaallisen perheen puutarhurista, joka oli hänen serkku. Kun kävin vuonna 2005 Niagaran putouksilla Kanadassa, näytin valokuvia Etille. Hän heti huomasi, että paikka oli täysin muuttunut ja veden virtaus vähentynyt. Hän oli ollut paikalla vuonna 1953, vuonna jolloin minä synnyin. Huikeaa.

Kuten usealle ikääntyvälle, tuli Etillekin näön ja kuulon ongelmia viimeisinä vuosina. Pyrin työni kautta auttamaan häntä. Pari kuukautta sitten vein hänelle uuden kuulolaitten. Kuulokkeet asetettiin korviin ja säädettiin. Yhtäkkiä Etti ojentautui ja ryhtyi puhumaan. Pitkästä aikaan hän kysyi minulta, miten minä voin. On hienoa, että sain vielä nähdä tämän muutoksen. Uskon tämän jälkeen, että kaikkien vanhuksien näkö ja kuuloasiat pitäisi hoitaa todella huolella.

Tulee joulu. Perheemme joulu on Etin luoma. Etti teki paljon tonttuja ja kaikenlaisia koristeita. Kotimme on niitä täysi. Etti on siis aina joulut meillä, vieläkin.

No comments: