Monday, May 28, 2012

Toriparkista pieni voitto

Voitto se on pienikin voitto. Tänään kaupunginhallituksessa käytiin jännittävä näytelmä. Demarit eivät vielä saliin tullessaan kertoneet, mitä tapahtuu. Kiemurteleva vierustoverini ei selvästikkään nauttinut tilanteesta. Lopuksi hän kuitenkin reippaasti ilmoitti, että aikoo äänestää toriparkkikaavan palautuksen puolesta. Palautus tuli 7-6 äänillä. Tämähän ei vielä ole kuin osavoitto, mutta kapuloita kuitenkin rattaaseen. Toivottavasti ne viisi liikemiestä, jotka ovat nyt ottaneet oikeudekseen päättää Turun kaupungin keskustasta, heräävät miettimään. Kannattaako laittaa rahat hankkeeseen, joka on selkeästi todettu jo epäonnistumaan. Kaupunkilaiset eivät parkkiluolaa halua, he eivät myöskään sitoudu sitä käyttämään. Jos nyt hanke päätettäisiin lopettaa, meillä olisi hieno uusi tori jo kahden-kolmen vuoden päästä. Mikäli toriparkki ajetaan väkisin läpi, on tori auki viisi vuotta. Viiteen vuoteen ei tori ole enää tori, vaan rakennustyömaa. Tämän viiden vuoden lisäksi tulee vielä valitusaika, joka on pitkä. Huonoimmillaan torin päällinen on uudessa kuosissa vasta kymmenen vuoden päästä. Tätäkö liikemiehet oikeasti haluavat. Jo nyt on menetetty paljon Turun keskustan vetovoimalta, kun hanketta on jatkettu hallintoikeuden päätöksestä välittämättä. Kyllä rahalla aina saa, mitä haluaa. Kansan tahto nöyrtyköön.

No comments: