Wednesday, May 16, 2012

Toriparkin mallia katsomassa Kölnissä

Turun kaupunginhallitus matkusti ystävyyskaupunkiimme Kölniin pitämään talousseminaaria, kokoustamaan ja tutustumaan Kölnin kaupunkisuunnitteluun. Mielenkiinoitsen lisän kaupunkiin tutustumisessa toi kokouslistalla oleva Turun toriparkki. Kävellessämme kaupungilla valtuuston puheenjohtaja (SDP) jaksoi joka paikassa osoittaa sormella paikkoja, missä tässä miljoonakaupungissa oli parkkiluola. Jopa Kölnin kuuluisan tuomiokirkon allakin oli parkkiluola. Kaupunki oli myös rakennettu aivan täyteen. Upeiden, jopa roomalaiselta ajalta olevien kirkkojen ja rakennusten kupeeseen oli pykätty jos jonkinmoisia betonipukkereita, joiden alla oli teitä ja parkkitiloja. Matkailun pitäisi avartaa ja antaa uusia ajatuksia. Nyt kuitenkin tuntui, että kaikki Kölnissä oli hienosti ja meillä huonosti. Kohtelijasta on tietysti kehua isännille kaupunkia, mutta että joka käänteessä pitää mollata omaa kaupunkia ja vertailla pientä Turkua ja miljoonan asukkaan Kölniä. Kun tähän vertailuun lisätään vielä Saksan autoiluihanne, niin juuri yhteistä ei ole. Ei ainekaan parkkeerauksen suhteen. Kyllä Turun keskusta kaipaa kohennusta, mutta sitä ei tehdä sillä, että autot tuodaan väkisin torin alle. Tulevaisuuden kaupunkien keskustat ovat kaupunkilaisten yhteisiä olohuoneita, missä käydään torilla, kahviloissa, juhlissa ja karnevaaleissa. Autoton keskusta tulee hyvän julkisen liikenteen kautta, ei parkkihalleilla.

No comments: