Saturday, September 11, 2010

Sarkasmi tehosi!

Onpa ollut mielenkiintoista tavata ihmisiä TV esiintymiseni jälkeen. Töissä huomasi, että ajankohtaisohjelmia katsovat vain koulutetut miehet. Useimmat naistyötoverit sanoivat, että eivät koskaan enään katso uutisten jälkeen televisiota. No, raskas työ tietysti vaatii paljon unta.

Kummalta on tuntunut se tyytyväisyys, mitä kokoomuslaiset ovat osoittaneet. Osalta olen saanut jopa ylistäviä kiitoksia. Ehkä meillä sittenkin oli sama päämäärä.

Kuntalaiset ovat viestittäneet, että hyvä kun nyt saivat tietää. Yksikin sanoi, ettei koskaan edes kunnolla tiennyt, kuka kaupunginjohtajana häärää. Eräs elinkeinoelämän parissa pitkään toiminut sanoi, että nyt Turun seutu pääsee vihdoin eteenpäin. Jännää, eikö tämä henkilö lähtenytkin elinkeinoelämän johtoon? Entäpä, jos hän nyt ottaakin piilevät johtajankykynsä esille ja sulkee Turun Suomen kehityksen ulkopuolelle?

Aviomies on esittänyt kainon toiveen, että ryhtyisin harkitsemaan myös arjessa yhtä paljon sanomisiani.

1 comment:

Unknown said...

http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2009554?page=2


Hei Pirjo,

käypä katsomassa YLEn Atuubi-sivusto, jossa keskustellaan sinun kommenteistasi Ajankohtaisessa kakkosessa.

Olit harvinaisen epälooginen ja vastauksesi kummastuttaa monia. Kansalaiset ovatkin nyt kovin huolissaan siitä, miten sinunlaisesi voi toimia kaupunginhallituksessa.

Keskustelun loppupäässä on sinulle kysymyspatteri. Kansa odottaa vastaustasi!

http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2009554?page=2