Sunday, April 25, 2010

Ikä-Pirjo iski piirikokouksessa

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokous pidettiin eilen Liedon kunnantalolla. Kokouksessa valittiin uusi piiritoimikunta ja sille johto. Minut valittiin jälleen piirin varapuheenjohtajaksi.

Olen iloinen siitä, että puheenvuoroni nuorten uusien jäsenten puolesta kantoi hedelmää. Piiritoimikunta nuorentui huikeasti. Toivottavasti nyt tulee uusia avauksia ja toimintatapoja. Me vanhat kokeneet pysymme mukana. Meidän on vain löydettävä uusia keinoja auttaa nuoria menestymään. Se merkitsee selkeästi toisenlaisen toimintamallin hakemista. Jokaisen yli 50-vuotiaan puolueen jäsenen on hankittava nyt nuori oppilas, jota neuvoo ja kannustaa.

Varsinaisen puheenvuoroni pidin vanhusten asiasta. Suomella on nyt todella kiire, sillä vuonna 2015 alkaa suurten ikäluokkien vanhuuseläkkeelle siirtyminen. Nämä kansalaiset eivät kaikki ole terveitä ja hyväkuntoisia. Useimmat kuitenkin, onneksi.

Tämän päivän vanhuspolitiikka perustuu ihannekuville. Me edelleen ajattelemme, että mummot istuvat kotona keinutuolissa ja lukevat lapsenlapsille satuja, ovat terveitä ja hyväkuntoisia ja kuolevat sitten hiljaa pois. Näin ei kuitenkaan ole. Kun elinikämme pidentyy, suurenee sairauksien määrä. Lisäksi suuret ikäluokat tulevat kärsimään edellisiä sukupolvia enemmän elintasosairauksista. Nämä sairaudet ovat usein sellaisia, että kuntalaiset eivät selviä sairastamisestaan yksin.

Suomeen on kiireesti saatava vanhusasioita määräävä laki. Pelkät suositukset eivät enää riitä. Tärkeimpänä tässä laissa pitää olla hoitomitoituksen uusiminen. Lisäksi pitää säätää asioita, mitkä kuuluvat jokaisen kansalaisen oikeuteen. Tällainen oikeus on esim. ulkoilu.

No comments: