Vammaiset, osa meitä

Vammaisen elämää hallitsee monet raja-aidat, vain murto-osa on itse vamman rakentamia. Suurin syy on yhteiskunnan järjestelmien aiheuttamat asenteet.

Olen viime viikot tutustunut vammaistutkimukseen Euroopan unionin näkökulmasta. Olen käynyt läpi EU:n, YK:n ja WHO:n asiakirjoja, missä käsitellään vammaisuutta. Olen verrannut niitä tämän päivän Suomen lainsäädäntöön ja toimintatapoihin. Hämmästyttävää on ollut havaita, että Suomessa vallalla oleva lääketieteellinen vammispolitiikka on niinkin erilaista, kun tavoiteet EU:n tasolla. Eu:n vammaispoliittisessa asiakirjassa korostetaan voimakkaasti yhteiskunnan muutoksen välttämättömyyttä. Vammaiset nähdään yhdenvertaisina kansalaisina, jotka tarvitsevat erityisiä ympäristöön ja toimintatapoihin liittyviä muutoksia selviytyäkseen. Mielekkään elämän vaatimus ei korosta lääketieteellisiä toimia, vaan katsoo ne täydentäviksi palveluiksi. EU:n ohjelman tavoite on toimia käytännön työvälineenä, jonka avulla kehitetään ja pannaan toimeen toteuttamiskelpoisia strategioita, joilla saadaanaikaan vammaisten henkilöiden täysi osallistuminen yhteiskunnassa sekä lopulta vammaisnäkökulman valtavirtaistaminen jäsenvaltioiden kaikkien alojen politiikkaan.

Meillä Suomessa vammaisten elämää hallitsee koko ajan terveydenhuollon toimet. Kaikki elämään liittyvät kysymykset (sosiaaliturva, päivähoito, koulu, ammatillinen koulutus ja työ) ovat läääkärin lausuntoon perustuvia. Kaikissa näissä elämän tärkeissä tapahtumissa muistutetaan vammaista hänen fyysisestä olemuksestaan. Harvoin nimittäin löytyy lääkäriä, joka havaitsisi ja sitten vielä kirjaisi, vammaisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja osallisuuden asioita. Olen tavannut mm. aktiivisen järjestöihmisen, joka työkykyarviossa sai tyrmäävän lausunnon jalkojensa toimimattomuudesta, vaikka työ edellytti vain pään toimintaa.

Tätä samaa lääketieteen ylivaltaa vammaisten elämässä esiintyi Turun uuden sosiaali -ja terveystoimen halinnon organisaatiossa. Alunperin lasten neurologinen poliklinikka (vammaisten lasten ja heidän perheiden neuvola) oli sijoitettu erikoislääketieteen toimalueelle. Pitkien ja monipolvisten keskustelujen ja vaikuttamisten kautta vihdoin saatiin muutettua siten, että se kuuluu tulevaisuudessa kuntoutuksen tulosalueeseen. Tätä kautta avautuu nyt mahdollisuus kehittää Turussa uutta, lähenpänä EU:n ohjelman mukaista yhteiskunnallista näkökulmaa, olevaa vammaispolitiikkaan. Nyt tarvittaisiin vain avarakatseisia lääkäreitä, jotaka voisivat luopua "ylivallastaan" määritellä toisen ihmisen oikeus mielekkääseen elämään. Tiedän, että niitä on. He tarvitsevat nyt kaiken tuen, jotta Turku voisi siirtyä kohti yhdenvartaisempaa yhteiskuntaa.