Tuesday, July 8, 2008

Juodaan viinaa ja lihotaan, mutta yhdessä toisten kanssa

Kun dosentti Markku T. Hyyppä vuosia sitten toi julkisuuteen tutkimustiedon Pohjanmaan rannikon ruotsinkielisestä väestöstä, joka elää terveenä kauemmin kuin samalla alueella yhtä kauan asunut suomenkielinen väestö, aiheutti se hämmentyneen keskustelun yhteisöjen merkityksestä ja sosiaalisen pääomasta. Totta oli, että tavalliset selitykset kieliryhmien terveyseroista eivät kelvanneet, sillä esimerkiksi sukupuolijako, lihavuus, tupakointi, liikunta-aktiivisuus, tulotaso, geeniperimä, tupakointi ja koulutustaso olivat samat. Työttömyyttä suomenkielisten keskuudessa on enemmän, mutta se ei riitä selittämään vuosikymmeniä jatkunutta terveyseroa. Viinaa suomen- ja ruotsinkieliset juovat yhtä paljon, mutta edelliset humaltuakseen kolme kertaa useammin kuin ruotsinkieliset naapurinsa.

Tämä kaikki on ollut tiedossa yli kymmenen vuotta, silti aikakausilehtien palstat täyttyvät laihdutusvinkeistä ja terveellisen ruuan resepteistä, puhumattakaan viinanjuonnin pelkomantroista. Puhe toisten ihmisten kohtaamisen voimasta ja sosiaalisen pääoman tarpeellisuudesta on hiljentynyt.

Nyt kesällä auringon välillä antaessa voimaa, voisimme me suomalaiset havaita, että jotain on tehtävä. Nuorison mielenterveysongelmien määrä on huikea, itsemurhia tehdään edelleen maailman kärkimääriä, lasten huostaanottojen määrä on epäinhimillisen suuri, anoreksia ja bulimia ovat kansantauteja. Kaikki ongelmia, mihin voitaisiin puuttua välittämisellä. Voisimme huomata, että naapuri tarvitsee apua. Voisimme lähteä omista koloistamme ulos ja katsoa ympärille, toisia ihmisiä. He eivät ole vihollisia, he ovat inhimillisen elämän ilmenemismuotoja, kuten sinäkin.

Nyt, kun talven viima ja pakkanen ei pakota olemaan sisällä, voidaan tehdä muutos. Lähtekäämme kyläjuhliin, istukaamme katukahvilassa, osallistutaan maratonille, käydään lavatansseissa. Missä vaan, missä on muita ihmisiä. Juodaan vaikka viinaa ja syödään rasvaa, ei väliä, sosiaalinen pääoma pitää hengissä. Toisten kanssa, yhdessä tekemällä on mukavampaa. Kun syksy tulee, voimme reippaasti liittyä uuteen yhdistykseen tai ryhtyä laulamaan kirkkokuorossa. Näin mekin suomea puhuvat elämme pidempään ja laadukkaammin ja ennen kaikkea olemme iloksi toisillemme.

No comments: