Sunday, March 28, 2010

Terveiset puoluevaltuustosta Kouvolasta

Olen istunut Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa nyt kaksi kautta eli kuusi vuotta. Tämän hetken tiedon mukaan olin nyt viimeisen kerran kokouksessa. Ikävä tulee.

Puoluevaltuustossa näkee koko puolueensa kirjon. Kolmessa vuodessa oppii tuntemaan myös eri puolelta Suomea tulleita tovereita, niin saamelaisia kuin hankolaisia. Jokainen tuo mukanaan erilaisen näkökulman. Omat arvot on pantava uuteen järjestykseen, kun puhumme esim. julkisesta liikenteestä, kun linja-auto kulkee kerran päivässä. Ole siinä sitten ekologinen ja vastusta yksityisautoilua. Murteet ja tavat näkyvät herkästi, kun intomielinen toveri astuu puhujapönttöön.

Tässä kokouksessa käsiteltiin maahanmuuttajapoliittista asiakirjaa. Kuten kaikissa muissakin kokouksissa, olin nytkin valiokunnan jäsen. En kuitenkaan puheenjohtaja, kuten aijemmin. Valiokunnassa pääsee keskustelemaan syvemmin asiasta ja voi oikeasti vaikuttaa asiakirjan sisältöön.

Tällä kertaa en ollut tyytyväinen asiakirjaan. Kun koko paperin kieli ja asenne oli mielestäni ylhäältä alaspäin puhutteleva, oli vaikea tehdä muutoksia. Ei riittänyt, että poistettiin kaikki "he" sanat tai että lisättiin sanat yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Jotain isompaa olisi pitänyt tehdä. Onneksi suurimmat virheet saatiin pois. Istuimme valiokunnassa neljä tuntia.

No, nyt puolueella on asiakirja tärkeästä aiheesta. Olen varma, että jo muutaman vuoden päästä laaditaan uusi. Nuoret toverit haluavat varmasti sanoa asian toisin. Hyvä näin, tästä on hyvä jatkaa.

Kyllä minun tulee ikävä näitä kokouksia, mutta toisten on päästävä myös kokemaan tuo tunnelma. Toivon, että varsinais-suomalaiset toverit äänestäisivät valtuustoon hyviä nuoria naisia, näin säilyisi tasapaino Lapin miehiin.

No comments: