Monday, August 16, 2010

KH:ssa huono henki

Kaupunginhallituksen työ alkoi tänään. Heti alusta asti aisti huonon ilmapiirin. Tietysti osaa harmitti, että lista oli lyhyt ja merkityksetön ja kokous oli kuitenkin laitettu alkamaan klo 14. En ihan tarkkaan muista, tervehtikö kaikki edes toisiaan. Itse yritin tavoittaa kaikkien silmiä, mutta en onnistunut.

Kaupunginhallitus tekee perinteisesti matkan Tampereelle tai Tamperelaiset tulee meille. Nyt pitäisi lähteä matkaan, mutta harvalle sopii. Kaupunginjohtajalle järjestetään läksiäiset, mutta harvalle sopii. Talousarvioseminaari järjestetään matkalla Tukholman kaupungin vieraaksi. Useat nyrpistelevät nenäänsä. Kävisikö mikään?

Muistelen aikaa, jolloin aina oli jotain juteltavaa, kun kesän jälkeen nähtiin. Kaupunginhallitustyö on rankkaa. Se vaatii meiltä kaikilta paljon uhrauksia. Olemme kuitenkin siellä harrastuksesta, eikä kenenkään etu ole, että jurppii. Kurjiakin asioita voi tehdä, jos on asenne paikoillaan.

No comments: