Eilen illalla televisiosta tuli työpahoinvointi -keskustelu. Hyvä, että asia vihdoin on esillä.
Suomalainen sisu yhdistettynä työmoraaliin on sairastuttanut useita sodanjälkeisten sukupolvien työntekijää. Suuret ikäluokat hoitavat asiaa alkoholilla ja kuolevat sen seurauksiin. Heidän lapsensa ovat oppineet alkoholin vaarat, mutta eivät osaa säännöstellä työn ja vapaa-ajan määrää. Meille on syntynyt sukupolvi, joka aloittaa työmarkkinoilla kilpailun jo päiväkodissa. He valmistuvat suosikkiammatteihin kiitettävin arvosanoin kuntonyrkkeilyhanskat kädessä. He tietävät, että parhaasta ystävästä voi tulla pahin vihollinen työnhakuprosessissa. He varautuvat sotaan ja panostavat täysillä varustautumiseen.
Hyvä ulkonäkö, yleiskunto ja esiintymistaito ovat arvoja, jotka nostetaan kaiken edelle.
Kun jo päiväkodissa on aloitettu harjoittelu kilpailuun, ollaan hyvin valmiita tämän päivän työelämään. Pätkätöitä ja pieni palkka jakkupuvussa. Töitä on tehtävä monessa eri paikassa, jotta voisi kustantaa työn vaatiman elintason. Ystäviä ei tarvita, jos niitä onkaan. Vapaa-aika käytetään strategioiden miettimiseen. On täytettävä paikka, mihin on kauan valmistauduttu.
Työ ei kuitenkaan ole maratonjuoksu tai Etelä-mantereen ylitys. Ei. Työ on tiimityötä, jossa kaikki tekevät yhdessä työtä yhteisen strategian eteen. Tavoitteet saavutetaan vain saumattomalla yhteistyöllä. Yksilön ja yhteisön tavoitteet törmäävät. Mikään öinenkään ponnistelu ei enää auta. Työkaveri on samalla maratonilla ja työntää sinua kyynärpäällä yli radan. Seurauksena on uupumus.
Kun työuupumus tulee, se hiipii hiljaa. Se nakertaa sinua öisin, eikä anna nukkua. Se vie ruokahalusi ja ajattelusi. Oma kokemus maailmasta ei kuitenkaan muutu, vaikka työt kasaantuvat ja suhteet työkavereihin hiipuvat. Heräät ehkä siihen, että et herännytkään enää kellon soittoon ja väsymys on totaalinen. Verenpaine on korkealla ja sydämessä rytmihäiriöitä. Alkaa pitkä ja monimuotoinen elämän etsiminen.
Työuupumuksen pitkälliset ja vaikeat muodot ovat lisääntyneet, koska työelämän arvot ovat rapautuneet. Ei ole enää työyhteisöjä, vaan ainoastaan vaihtuvia työympäristöjä. Ihmiset eivät tule tutuiksi, koska kaikki sosiaaliset suhteet ovat haitaksi ja vievät arvokasta suorittamisaikaa. Laatupalkinnot ja työyhteisön virkistyspäivät ovat suorittamisen huippuhetkiä. Kilpailu on aina ja kaikkialla. Mikään ei enää riitä, ei edes tunnit vuorokaudessa. Yksinäisyys lisääntyy.
Mikäli pian ei tehdä arvomaailman muutosprosessia, tulee meillä sukupolvi, joka syö masennuslääkkeitä ja on pitkäaikaisessa terapiassa, yksin. Uuteen arvomaailmaan kasvu lähtee jo lapsen kasvatuksesta. Lapselle tulee opettaa myös laiskuutta ja nautintoja. Koulutoimi ei saa korostaa toista alentavaa kilpailukulttuuria. Sen tulee panostaa yhteistyöhön ja toisen ihmisen kunnioittamiseen. Koulukaveri on tuki ja turva, ei vihollinen. Koulussa opittu toveruus, antaa meille työelämässä paremmat valmiudet huomata toisen pahaolo jo ajoissa.
Wednesday, February 9, 2011
Wednesday, February 2, 2011
Takuueläke - kasvojenkohotus
Kuulostaa hyvältä ja onkin sitä, mutta vain harvoille.
Takuueläke astuu voimaan maaliskuun alussa, jo nyt voi lähettää hakemuksen. Kaikki pelkällä kansaneläkkeellä olevat tulevat saamaan hakemuslomakkeen viimeistään syksyllä. Tässä ensimmäisessä "jaossa" ovat nokkelat ja aikaansa seuraavat. Loput saa eläkkeen sitten takautuvasti.
Näitä pelkällä kansaneläkkeellä olevia on Varsinais-Suomessa n. 5000. Tarkkaa lukua ei tiedetä, sillä monella on eläkkeitä kertynyt esim. Ruotsista. Tyypillinen pelkällä kansaneläkkeellä oleva on nainen, joka ei ole ollut ansiotyössä vuoden 1962 työeläkejärjestelmän jälkeen. Näitä henkilöitä löytyy maataloudesta ja perheenäideitä.
Takuueläkettä vähentää esim. asumistuki, mitä useimmat vähävaraiset eläkeläiset saavat, mutta sitä ei vähennä pääomatulot. Takuueläkkeen voi siis saada myös pääomatuloilla elävä hienostorouva tai tehtaanjohtaja, joka on luovuttanut omaisuutensa lapsille, mutta nauttii pääomatuloja entisestä yhtiöstään. Ei niissä tuloissa tämä n. 110 € korotus tunnu.
Tänä vuonna takuueläkettä ei veroteta, mutta tulevaisuudessa kyllä.
Niin tämä, kuin moni muukin porvarihallituksen muutos sosiaalietuuksiin vaikuttaa ensin hyvältä, mutta lopulta ei parannusta juurikaan ole. Tässäkin, kuten muutenkin pitäisi pääomatulot laskea tuloksi. Tällöin etuus kohdentuisi juuri niille,jotka sitä kipeimmin tarvitsevat.
Takuueläke astuu voimaan maaliskuun alussa, jo nyt voi lähettää hakemuksen. Kaikki pelkällä kansaneläkkeellä olevat tulevat saamaan hakemuslomakkeen viimeistään syksyllä. Tässä ensimmäisessä "jaossa" ovat nokkelat ja aikaansa seuraavat. Loput saa eläkkeen sitten takautuvasti.
Näitä pelkällä kansaneläkkeellä olevia on Varsinais-Suomessa n. 5000. Tarkkaa lukua ei tiedetä, sillä monella on eläkkeitä kertynyt esim. Ruotsista. Tyypillinen pelkällä kansaneläkkeellä oleva on nainen, joka ei ole ollut ansiotyössä vuoden 1962 työeläkejärjestelmän jälkeen. Näitä henkilöitä löytyy maataloudesta ja perheenäideitä.
Takuueläkettä vähentää esim. asumistuki, mitä useimmat vähävaraiset eläkeläiset saavat, mutta sitä ei vähennä pääomatulot. Takuueläkkeen voi siis saada myös pääomatuloilla elävä hienostorouva tai tehtaanjohtaja, joka on luovuttanut omaisuutensa lapsille, mutta nauttii pääomatuloja entisestä yhtiöstään. Ei niissä tuloissa tämä n. 110 € korotus tunnu.
Tänä vuonna takuueläkettä ei veroteta, mutta tulevaisuudessa kyllä.
Niin tämä, kuin moni muukin porvarihallituksen muutos sosiaalietuuksiin vaikuttaa ensin hyvältä, mutta lopulta ei parannusta juurikaan ole. Tässäkin, kuten muutenkin pitäisi pääomatulot laskea tuloksi. Tällöin etuus kohdentuisi juuri niille,jotka sitä kipeimmin tarvitsevat.
Tuesday, February 1, 2011
Öljyntorjunta Varsinais-Suomen kärkihankkeeksi
Jälleen on kokoontunut arvovaltaisia miehiä Turkuun. Jälleen on mietitty Turun telakan tilannetta ja työttömyyttä. Ajatus, että risteilijäaluksien tilauksia ei enään tule, alkaa olla kaikkien huulilla. Tuleen ei saa jäädä makaamaan. Varsinais-Suomessa on paljon metallialan osaamista. Uusia avauksia vain pitää osata tehdä.
Varsinais-suomen vastuulla on maailman kaunein saaristo. Venäjän öljykuljetukset lisääntyvät. Tapaturmariski lisääntyy. Vain me voimme suojella omaa saaristoamme.
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksella on vuosien osaaminen öljyntorjunnassa. Lisäksi on Fortumin oman henkilökunnan osaaminen. Olemme kunnialla suoriutuneet meidän "pienistä" katstrofeista. Uskon, että ammattitaito riittää myös isompiin.
Uudenkaupungin Työvene on valmistanut öljyntorjuntaan tarkoitettuja aluksia, jotka on havaittu erinomaisiksi.Kotkassa on kehitetty teknologiaa, mitä saatiin viedä jopa Meksikonlahden suuronnettomuuteen. Suomi siis pärjää.
Varsinais-Suomen pitäisi nyt ottaa asiaksi EU:n tasolla neuvotella oma asemansa öljyntorjunnan osaajana. Tämä asema toisi tilauksia öljyntoirjunta-aluksista itämeren satamakaupungeista ainakin. Kun tähän lisättäisiin vielä arktinen osaamien, voisi markkinat avautua Murmanskin alueen jäämurjaja-ja öljyntorjunta-aluksille.
Olen tuonut tätä ajatusta nyt esille useassa yhteydessä ja havainnut vaatimattomuutta. Osataankohan me riittävästi? Kyllä osataan! Jos kääntäen ajattelisi asiaa, olisihan katastrofi, jos maailman kauneiman saariston öljyntorjuntavalmius olisikin heikko.
Varsinais-suomen vastuulla on maailman kaunein saaristo. Venäjän öljykuljetukset lisääntyvät. Tapaturmariski lisääntyy. Vain me voimme suojella omaa saaristoamme.
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksella on vuosien osaaminen öljyntorjunnassa. Lisäksi on Fortumin oman henkilökunnan osaaminen. Olemme kunnialla suoriutuneet meidän "pienistä" katstrofeista. Uskon, että ammattitaito riittää myös isompiin.
Uudenkaupungin Työvene on valmistanut öljyntorjuntaan tarkoitettuja aluksia, jotka on havaittu erinomaisiksi.Kotkassa on kehitetty teknologiaa, mitä saatiin viedä jopa Meksikonlahden suuronnettomuuteen. Suomi siis pärjää.
Varsinais-Suomen pitäisi nyt ottaa asiaksi EU:n tasolla neuvotella oma asemansa öljyntorjunnan osaajana. Tämä asema toisi tilauksia öljyntoirjunta-aluksista itämeren satamakaupungeista ainakin. Kun tähän lisättäisiin vielä arktinen osaamien, voisi markkinat avautua Murmanskin alueen jäämurjaja-ja öljyntorjunta-aluksille.
Olen tuonut tätä ajatusta nyt esille useassa yhteydessä ja havainnut vaatimattomuutta. Osataankohan me riittävästi? Kyllä osataan! Jos kääntäen ajattelisi asiaa, olisihan katastrofi, jos maailman kauneiman saariston öljyntorjuntavalmius olisikin heikko.
Monday, January 17, 2011
Paska päätös
Mitä poliitikon pitäisi tehdä, jos ei ole yhtään oikeaa vaihtoehtoa päätökseksi? Entisen apulaiskaupunginjohtajan eroittamispäätös on mutkistunt mutkistumistaan. Teet niin tai näin aina väärinpäin.
Usein poliitikko pyrkii olemaan johdonmukainen. Kun kerran olen tehnyt ensin näin, niin siitä seuraa, että jatkossa teen samansuuntaisia päätöksiä. Entä, jos ensimmäinen päätös osoittautuu vääräksi. Onko silloin kanttia muuttaa suuntaa?
Entä, jos yleinen mielipide on johdattanut sinua ensin ja huomaat jälkikäteen, että oikeus on toisenlainen. Oletko johdonmukainen silloinkin päätöksellesi, koska yleinen mielipide ei muutu helpolla.
Tänään pyrin ajattelemaan asioita työntekijän kannalta yleensä, en apulaiskaupunginjohtajan. Jos jokainen Turun kaupungin työntekijä, joka on humalassa työpaikalla tai polttaa sikaria työhuoneessaan saisi potkut, ketä olisi enään töissä. Olen ollut myös tilanteessa, missä kaupunginhallituksen jäsenet ja virkamiehet nauttivat alkoholia kokouksen aikana. Onko se sitten oikein?
Oikeuslaitos pyrkii katsomaan asioita yleisellä taolla ja kertoo meille, että perusteet irtisanomiselle ovat heikot. Voinko nyt olla eri mieltä? Enkö voi luottaa oikeuslaitoksen näkemykseen?
Minulle naisen hakkaaminen on aina erittäin raskauttava rikos, entä törkeä rattijuopumus ja valehteleminen oikeudessa (kaksi muuta korkeaa turkulaista virkamiestä).
Haluaisin vielä luottaa oikeuslaitokseemme. Minä en luottamustoimen haltijana voi toimia tuomarina. Minun on katsottava, että Turun kaupungin rahat käytetään järkevästi. Jos näyttää siltä, että ko. riita johtaa loputtomaan oikeusrumbaan ja rahanpoltoon, minun on sitä vastustettava. Tärkeää on, että tämä tragedia saadaan loppuun. Siksi olisi nyt ollut mahdollista myöntää virheet ja katsoa, mitä saadaan neuvottelemalla aikaiseksi.
Uskon edelleen, että ihminen kyllä lähtee neuvotteluun, jos tietää, että asetelma on oikea. Loputtomasta käräjöinnistä kärsivät eniten turkulaiset veronmaksajat.
Usein poliitikko pyrkii olemaan johdonmukainen. Kun kerran olen tehnyt ensin näin, niin siitä seuraa, että jatkossa teen samansuuntaisia päätöksiä. Entä, jos ensimmäinen päätös osoittautuu vääräksi. Onko silloin kanttia muuttaa suuntaa?
Entä, jos yleinen mielipide on johdattanut sinua ensin ja huomaat jälkikäteen, että oikeus on toisenlainen. Oletko johdonmukainen silloinkin päätöksellesi, koska yleinen mielipide ei muutu helpolla.
Tänään pyrin ajattelemaan asioita työntekijän kannalta yleensä, en apulaiskaupunginjohtajan. Jos jokainen Turun kaupungin työntekijä, joka on humalassa työpaikalla tai polttaa sikaria työhuoneessaan saisi potkut, ketä olisi enään töissä. Olen ollut myös tilanteessa, missä kaupunginhallituksen jäsenet ja virkamiehet nauttivat alkoholia kokouksen aikana. Onko se sitten oikein?
Oikeuslaitos pyrkii katsomaan asioita yleisellä taolla ja kertoo meille, että perusteet irtisanomiselle ovat heikot. Voinko nyt olla eri mieltä? Enkö voi luottaa oikeuslaitoksen näkemykseen?
Minulle naisen hakkaaminen on aina erittäin raskauttava rikos, entä törkeä rattijuopumus ja valehteleminen oikeudessa (kaksi muuta korkeaa turkulaista virkamiestä).
Haluaisin vielä luottaa oikeuslaitokseemme. Minä en luottamustoimen haltijana voi toimia tuomarina. Minun on katsottava, että Turun kaupungin rahat käytetään järkevästi. Jos näyttää siltä, että ko. riita johtaa loputtomaan oikeusrumbaan ja rahanpoltoon, minun on sitä vastustettava. Tärkeää on, että tämä tragedia saadaan loppuun. Siksi olisi nyt ollut mahdollista myöntää virheet ja katsoa, mitä saadaan neuvottelemalla aikaiseksi.
Uskon edelleen, että ihminen kyllä lähtee neuvotteluun, jos tietää, että asetelma on oikea. Loputtomasta käräjöinnistä kärsivät eniten turkulaiset veronmaksajat.
Friday, January 7, 2011
Mikä kieli?
Joudun usein työssäni tilaamaan tulkkeja eri maiden kieliä puhuville potilaille. Tällöin on tarkaan tutustuttava tietoihin, sillä aina oikeaa kieltä ei kerro potilaan kotimaa. Olen siis tottunut hankkiman etukäteistietoa, kun ryhdyn asiaa hoitamaan.
Tänään minun oli soitettava netti-sivujeni ylläpitäjälle. Ryhdyin heti aamulla toimeen. Luin kirjeen, jonka Domain-keskus oli lähettänyt. Menin Soneran sivuille etsimään yhteystietoja. Olin ottanut esille kaikki minulle tulleet tiedotteet (omassa kansiossa) ja pannut ne esille tietokoneeseen - siitä vaan soittamaan.
Tervetuloa Soneran palveluun, jos asiasi koskee matkapuhelinliittymää paina yksi...
Kuuntelen kaikki vaihtoehdot läpi, eikä mikään niistä tunnu oikealta. Otan uudelleen puhelun ja keskityn, no laajakaista olisiko tuo, siis kaksi. Kaikki palveliamme ovat nyt varattuja, olkaa hyvä ja odottakaa. Musiikki on kaunista koneelta. En alussa katso kelloa, mutta korva jo kuumottaa... Kerron vihdoin asiani, vastaaja ei ymmärrä ollenkaan mistä puhun. Apua! Yritän puhua selkokieltä, netti-sivuni www.pirjorinne.net ei toimi. Mitä tehdä? Ai, nyt olette soittaeet aivan väärään numeroon, minä vastaan vain matkapuhelimiin liittyviin kysymyksiin. Olkaa hyvä ja katsokaa Soneran sivuilta yhtystiedot.
Just. Taas sivuille haahuilemaan. Käyn läpi useita eri juttuja. En ole tiennytkään, että puhelimen omistajan pitäisi kaikkia näitä juttuja tietää. Olen vain soittanut. No, mitään järkevää puhelinnumeroa ei taaskaan Löydy. Asiakaspalveluun siis. Taas sama litania yksi.. kaksi .. kolme... Apua! Kokeillaan taas ykköstä. Palvelijamme (apua mikä ilmaisu) ovat nyt varattuja.... odottamaan. Nyt vastaa nuori poika. Ystävällinen, mutta nyt käy niin, että hän kyllä ymmärtää minua, mutta minä en häntä. Kuuntelen kohteliaasti ja sanon lopuksi, että en ymmärtänyt. Hän osaa myös selkokieltä ja kertoo, että soitin väärään numeroon. Kiitos. Kun tivaan, saan häneltä nyt numeron johon soittaisin. Pyydän häntä nyt heti jo minulle sanomaan painanko yksi, kaksi .. kun en ymmärrä lajittelun koodia. Hänpä luulee, että sieltä vastaa heti ihminen. Voisiko olla totta?
Soitan ja hälyytysääni alkaa. Ei tule valikkoa, vaan pelkästää se, että palvelijat ovat varattuja. Odota. Odotellessa käyn taas läpi kirjeitä ja havaitsen, että ymmärrän entistä vähemmän. Mitkä serverit ja mitkä web-jutut? Olenko oikeasti koulutettu keskiluokkainen suomalainen. Vaivun epätoivoon. Olen pystynyt puhumaan puhelimessa arabiankielisen potilaan kanssa ja sopimaan tappaamisen. Kolme ymmärettävää sanaa ja asia selvä.
Nyt vastaa, en saa monimutkaisesta alusta selvää, eikä nimikään erotu, mutta ääni on miellyttävä. Uskaltaudun taas omaan selkokieleen:netti-sivuni ei toimi. Mitä tehdä?
Tyttö heltyy. Hän puhelimessa jo huomaa, ettäon mentävä hitaasti. Hän ryhtyy puhumaan jotain pohjoissuomen murretta ja pian jo nauramme. Olen helpottunut. Asiathan voi puhua vaikka lapinmurteella, eikä tuolla kammottavalla DATA-kielellä. Ymmärrän heti ja hän ymmärtää minua. Lähetän s-postini hänelle ja hän lupaa tehdä jonkun ib-numeron muutoksen minun puolestani. Näin helppoa ja hyvä mieli. Pian netti-sivuni taas toimivat.
Osaan ruotsia, englantia, auttavasti ranskaa ja saksaa sekä viittomakiletä. Olen tullut vuosia toimeen myös puhumattomien ja ilman kieletä toimivien ihmisten kanssa. Ukomailla pärjään aina hyvin elekielellä. Tämä ongelma on nyt uusi. Miten selvitän tämän DATA-kielen salat. Puhelimessa tai netissä kun tuo elekieli ei toimi.
Tänään minun oli soitettava netti-sivujeni ylläpitäjälle. Ryhdyin heti aamulla toimeen. Luin kirjeen, jonka Domain-keskus oli lähettänyt. Menin Soneran sivuille etsimään yhteystietoja. Olin ottanut esille kaikki minulle tulleet tiedotteet (omassa kansiossa) ja pannut ne esille tietokoneeseen - siitä vaan soittamaan.
Tervetuloa Soneran palveluun, jos asiasi koskee matkapuhelinliittymää paina yksi...
Kuuntelen kaikki vaihtoehdot läpi, eikä mikään niistä tunnu oikealta. Otan uudelleen puhelun ja keskityn, no laajakaista olisiko tuo, siis kaksi. Kaikki palveliamme ovat nyt varattuja, olkaa hyvä ja odottakaa. Musiikki on kaunista koneelta. En alussa katso kelloa, mutta korva jo kuumottaa... Kerron vihdoin asiani, vastaaja ei ymmärrä ollenkaan mistä puhun. Apua! Yritän puhua selkokieltä, netti-sivuni www.pirjorinne.net ei toimi. Mitä tehdä? Ai, nyt olette soittaeet aivan väärään numeroon, minä vastaan vain matkapuhelimiin liittyviin kysymyksiin. Olkaa hyvä ja katsokaa Soneran sivuilta yhtystiedot.
Just. Taas sivuille haahuilemaan. Käyn läpi useita eri juttuja. En ole tiennytkään, että puhelimen omistajan pitäisi kaikkia näitä juttuja tietää. Olen vain soittanut. No, mitään järkevää puhelinnumeroa ei taaskaan Löydy. Asiakaspalveluun siis. Taas sama litania yksi.. kaksi .. kolme... Apua! Kokeillaan taas ykköstä. Palvelijamme (apua mikä ilmaisu) ovat nyt varattuja.... odottamaan. Nyt vastaa nuori poika. Ystävällinen, mutta nyt käy niin, että hän kyllä ymmärtää minua, mutta minä en häntä. Kuuntelen kohteliaasti ja sanon lopuksi, että en ymmärtänyt. Hän osaa myös selkokieltä ja kertoo, että soitin väärään numeroon. Kiitos. Kun tivaan, saan häneltä nyt numeron johon soittaisin. Pyydän häntä nyt heti jo minulle sanomaan painanko yksi, kaksi .. kun en ymmärrä lajittelun koodia. Hänpä luulee, että sieltä vastaa heti ihminen. Voisiko olla totta?
Soitan ja hälyytysääni alkaa. Ei tule valikkoa, vaan pelkästää se, että palvelijat ovat varattuja. Odota. Odotellessa käyn taas läpi kirjeitä ja havaitsen, että ymmärrän entistä vähemmän. Mitkä serverit ja mitkä web-jutut? Olenko oikeasti koulutettu keskiluokkainen suomalainen. Vaivun epätoivoon. Olen pystynyt puhumaan puhelimessa arabiankielisen potilaan kanssa ja sopimaan tappaamisen. Kolme ymmärettävää sanaa ja asia selvä.
Nyt vastaa, en saa monimutkaisesta alusta selvää, eikä nimikään erotu, mutta ääni on miellyttävä. Uskaltaudun taas omaan selkokieleen:netti-sivuni ei toimi. Mitä tehdä?
Tyttö heltyy. Hän puhelimessa jo huomaa, ettäon mentävä hitaasti. Hän ryhtyy puhumaan jotain pohjoissuomen murretta ja pian jo nauramme. Olen helpottunut. Asiathan voi puhua vaikka lapinmurteella, eikä tuolla kammottavalla DATA-kielellä. Ymmärrän heti ja hän ymmärtää minua. Lähetän s-postini hänelle ja hän lupaa tehdä jonkun ib-numeron muutoksen minun puolestani. Näin helppoa ja hyvä mieli. Pian netti-sivuni taas toimivat.
Osaan ruotsia, englantia, auttavasti ranskaa ja saksaa sekä viittomakiletä. Olen tullut vuosia toimeen myös puhumattomien ja ilman kieletä toimivien ihmisten kanssa. Ukomailla pärjään aina hyvin elekielellä. Tämä ongelma on nyt uusi. Miten selvitän tämän DATA-kielen salat. Puhelimessa tai netissä kun tuo elekieli ei toimi.
Monday, December 6, 2010
Itsenäisyys 2010
Elettiin vuotta 1958 Äänekosken kirkonkylässä Keski-Suomessa. Oli alkukesän sunnuntai-aamu. Oli tulossa jännittävä päivä. Heti aamulla ryhdyin varustautumaan päivän suurta tapahtumaa varten.
Isäni kaksi siskoa oli muuttanut Ruotsiin 40-luvun lopulla. Suomessa oli kyllä töitä sodan jäljiltä, mutta köyhyys piinasi pieniä kyliä syrjäsuomessa. Satoja tuhansia suomalaisia muutti pois, kuka Ruotsiin, kuka Amerikkaan. Kaikilla oli toive paremmasta ja turvallisemmasta elämästä. Isän siskot, Saara ja Liisa lähtivät Göteborgin lähelle autotehtaalle työhön. Pian he kuitenkin pääsivät parempiin ja siistimpiin töihin sairaala-apulaisiksi.
He menivät naimisiin ja saivat minulle ruotsia puhuvia serkkuja. Köyhää Suomea he eivät unohtaneet. Joka joulu he lähettivät meidän perheelle paketin. Edellisenä jouluna olin saanut valtavan hienon valkoisen alushameen. Sellaista ei ollut kenelläkään Äänekoskella. Tänään laittaisin sen päälle. Äiti oli ommellut minulle uuden puvun, joka oli tehty hitusen lyhyemmäksi, jotta upea alushame hieman vilkkuisi alta. Polvisukat jalkaan, kireät letit valkoisin rusettinauhoin päähän, olin valmis kohtaamaan suuren hetken.
Meillä oli kyllä auto, mikä oli harvinaista Äänekoskella tavalliselle työläisperheelle, mutta sitä ei juurikaan käytetty kirkonkylän matkoihin. Niin nytkin lähdimme kävellen työväentalolle. Koko perhe: minä, äiti, isä, sisko ja veli. Muistan kuinka isäni oli selkeästi ylpeä perheestään kävellessämme. Kaikki olimme pukeutuneet hienosti.
Työväentalo näkyi jo kaukaa mäeltä. Muistan, kuinka ensimmäisen kerran syylä alkoi kutittaa kädessä ja mahassa tuntui oudolta. Yritin heiluttaa helmojani niin, että alushame varmasti näkyisi. Isä tervehti pihalla tuttuja ja kaikki tuntui kestävän tosi kauan.
Pääsimme istumaan melko eteen. Koko sali oli aivan täysi. Kuhina ja puheensorina lakkasi, kun pullea punaposkinen mies astui näyttämölle ja alkoi puhua. Punaliput roikkuivat molemmin puolin. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta tämähän ei ollut se asia, miksi olin työväentalolle tullut. Syylä alkoi kutittaa enemmän. Jännitys kasvoi puheen pidentyessä. Miksei jo päästy asiaan.
Juuri kun posetiivia soittava mies ilmestyi lavalle, se tapahtui: syylä irtosi. Punainen veri värjäsi puvun ja alushameen, jonka olin asetellut näkyville. Äiti ryhtyi hössöttämään ja pyyhkimään. Tuntui, että kaikki katsoivat minua ja verta, ei alushametta, eikä esitystä lavalla. Posetiivia soittava mies lopetti ja aloitti rumpujen päristyksen. Unohdin veren ja hössötyksen. Siinä hän oli: pikimusta mies. Käsittämätöntä. Ihmisen iho saattoi olla niin musta. En ollut uskonut vanhempaa veljeäni, kun hän oli iltaisin kertonut tästä. Mietin, oliko kyseessä temppu. Joku vain oli maalattu mustaksi. Ei, istuimme niin lähellä, että olisin kyllä huomannut petoksen. Kyllä siinä seisoi oikea Afrikkalainen musta mies.
Nyt meillä Suomessa asuu 250 000 maahanmuuttajaa, osa heistä on pikimustia. He ovat tulleet tänne paremman elämän toivossa, eivät esiintymään. Heidän kotimaassaan on turvatonta ja köyhää. Hekin lähettävät paketteja kotimaanasa sukulaisille ja yrittävät sopeutua tähän syrjäiseen kylmään maahan. Edelleen heitä katsotaan ja oudoksutaan. Edelleen joku hermostuksissaan raapii itsenä verelle, kun ei tiedä, mitä on tulossa ja miten pitäisi toimia. Olemmeko yhtään kasvaneet 50 vuodessa. Onko meille edelleen tärkeämpää se, että alushame näkyy? Onko edelleen tärkeämpää, että kulissit on pystyssä, vaikka ihminen voi huonosti.
Isäni kaksi siskoa oli muuttanut Ruotsiin 40-luvun lopulla. Suomessa oli kyllä töitä sodan jäljiltä, mutta köyhyys piinasi pieniä kyliä syrjäsuomessa. Satoja tuhansia suomalaisia muutti pois, kuka Ruotsiin, kuka Amerikkaan. Kaikilla oli toive paremmasta ja turvallisemmasta elämästä. Isän siskot, Saara ja Liisa lähtivät Göteborgin lähelle autotehtaalle työhön. Pian he kuitenkin pääsivät parempiin ja siistimpiin töihin sairaala-apulaisiksi.
He menivät naimisiin ja saivat minulle ruotsia puhuvia serkkuja. Köyhää Suomea he eivät unohtaneet. Joka joulu he lähettivät meidän perheelle paketin. Edellisenä jouluna olin saanut valtavan hienon valkoisen alushameen. Sellaista ei ollut kenelläkään Äänekoskella. Tänään laittaisin sen päälle. Äiti oli ommellut minulle uuden puvun, joka oli tehty hitusen lyhyemmäksi, jotta upea alushame hieman vilkkuisi alta. Polvisukat jalkaan, kireät letit valkoisin rusettinauhoin päähän, olin valmis kohtaamaan suuren hetken.
Meillä oli kyllä auto, mikä oli harvinaista Äänekoskella tavalliselle työläisperheelle, mutta sitä ei juurikaan käytetty kirkonkylän matkoihin. Niin nytkin lähdimme kävellen työväentalolle. Koko perhe: minä, äiti, isä, sisko ja veli. Muistan kuinka isäni oli selkeästi ylpeä perheestään kävellessämme. Kaikki olimme pukeutuneet hienosti.
Työväentalo näkyi jo kaukaa mäeltä. Muistan, kuinka ensimmäisen kerran syylä alkoi kutittaa kädessä ja mahassa tuntui oudolta. Yritin heiluttaa helmojani niin, että alushame varmasti näkyisi. Isä tervehti pihalla tuttuja ja kaikki tuntui kestävän tosi kauan.
Pääsimme istumaan melko eteen. Koko sali oli aivan täysi. Kuhina ja puheensorina lakkasi, kun pullea punaposkinen mies astui näyttämölle ja alkoi puhua. Punaliput roikkuivat molemmin puolin. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta tämähän ei ollut se asia, miksi olin työväentalolle tullut. Syylä alkoi kutittaa enemmän. Jännitys kasvoi puheen pidentyessä. Miksei jo päästy asiaan.
Juuri kun posetiivia soittava mies ilmestyi lavalle, se tapahtui: syylä irtosi. Punainen veri värjäsi puvun ja alushameen, jonka olin asetellut näkyville. Äiti ryhtyi hössöttämään ja pyyhkimään. Tuntui, että kaikki katsoivat minua ja verta, ei alushametta, eikä esitystä lavalla. Posetiivia soittava mies lopetti ja aloitti rumpujen päristyksen. Unohdin veren ja hössötyksen. Siinä hän oli: pikimusta mies. Käsittämätöntä. Ihmisen iho saattoi olla niin musta. En ollut uskonut vanhempaa veljeäni, kun hän oli iltaisin kertonut tästä. Mietin, oliko kyseessä temppu. Joku vain oli maalattu mustaksi. Ei, istuimme niin lähellä, että olisin kyllä huomannut petoksen. Kyllä siinä seisoi oikea Afrikkalainen musta mies.
Nyt meillä Suomessa asuu 250 000 maahanmuuttajaa, osa heistä on pikimustia. He ovat tulleet tänne paremman elämän toivossa, eivät esiintymään. Heidän kotimaassaan on turvatonta ja köyhää. Hekin lähettävät paketteja kotimaanasa sukulaisille ja yrittävät sopeutua tähän syrjäiseen kylmään maahan. Edelleen heitä katsotaan ja oudoksutaan. Edelleen joku hermostuksissaan raapii itsenä verelle, kun ei tiedä, mitä on tulossa ja miten pitäisi toimia. Olemmeko yhtään kasvaneet 50 vuodessa. Onko meille edelleen tärkeämpää se, että alushame näkyy? Onko edelleen tärkeämpää, että kulissit on pystyssä, vaikka ihminen voi huonosti.
Thursday, December 2, 2010
Kähee takki
Kuljen kovalla kiireellä liukasta Yliopistonkatua Happy Housea kohti. Mietin aikatauluani ja yritän kiirehtää askeliani. Humalistokadun kulmassa näen jo kaukaa, että vastaan tulee riemukkaassa laitamyötäisessä kolmen keski-ikäisen miehn porukka. Yhdellä on pyörä. Yritän laskelmoida heidän liikkeitään samalla kun asettelen askeliani jäällä. Turha toivo. Juuri, kun ajattelen kaartaa hieman vasemmalle, he horjahtavat samaan suuntaa. Etaisyys vielä pelastaa matkantekoa.
Lähestymme toisiamme vääjäämättä. Yksi miehistä jää hieman jälkeen ja silloin minä pinkaisen. Ohitan kaksi miestä taidokkaasti, sillä heillä on tekemistä pitää toisiaan ruodussa. Pyörä auttaa heitä myös.
Kun olen kolmannen miehen kohdalla, hän kääntyy minuun päin, ottaa rehdin ryhdikkään asennon ja sanoo kuuluvasti:"Kähee takki". Minäkin pysähdyn hämmästyksestä. Ojennan itseni ja sanon: "Kiitos tuosta". Hän hymyilee ystävällisesti humalaisilla silmillään. Minäkin hymyilen ja hidastan askeliani.
Ennen Happy Housea mietin, miksi ilahduin niin. Olenko jo siinä iässä, että humalaisenkin miehen huomio riittää. Ei. Minä ilahduin siitä, että joku huomaa. Olkoon humalassa tai ei, hän huomaa toisen ihmisen. Tätä hienoa piirrettä on niin vähän Suomessa nähtävänä.
Lähestymme toisiamme vääjäämättä. Yksi miehistä jää hieman jälkeen ja silloin minä pinkaisen. Ohitan kaksi miestä taidokkaasti, sillä heillä on tekemistä pitää toisiaan ruodussa. Pyörä auttaa heitä myös.
Kun olen kolmannen miehen kohdalla, hän kääntyy minuun päin, ottaa rehdin ryhdikkään asennon ja sanoo kuuluvasti:"Kähee takki". Minäkin pysähdyn hämmästyksestä. Ojennan itseni ja sanon: "Kiitos tuosta". Hän hymyilee ystävällisesti humalaisilla silmillään. Minäkin hymyilen ja hidastan askeliani.
Ennen Happy Housea mietin, miksi ilahduin niin. Olenko jo siinä iässä, että humalaisenkin miehen huomio riittää. Ei. Minä ilahduin siitä, että joku huomaa. Olkoon humalassa tai ei, hän huomaa toisen ihmisen. Tätä hienoa piirrettä on niin vähän Suomessa nähtävänä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
