Nimiäiset

Nimiäiset on hieno tapa ottaa sukuun kirkkoon kuulumaton uusi vauva. Aikaisemmin lastenlapsemme on kastettu elämän virtaan. Tällöin kummit kastavat lapsen varpaat veteen, missä palaa elämän tuli kynttilöinä. Sukulaiset, mummit ja papat laulavat "lapsi on maan...".

Suvun uuden jäsenen nimi oli pidetty salaisuutena. Ensimmäiseksi kaikille jaettiin ristisanatehtävä. Isä luki vauvan ja perheen elämään viittaavia tapahtumia, mistä lopuksi paljastui nimi. Vaikeimmaksi tässä ristisanatehtävässä osoittautui tietää, mikä ohjelma tuli televisiosta silloin, kun synnyttämään lähdettiin. Ohjelma oli äidin lempiohjelma. Molemmille suvuille oli olemassa myös tehtävä, jonka vain he saattoivat tietää. Täten varsinainen nimi säilyi pitkään salaisuutena. Isän suvun jäsenet hihkaisivat, kun heidän suvussa kulkenut nimi alkoi paljastua.

Tällä kerralla lapsi juurrutettiin maahan. Koska maa oli jo roudassa, istuttivat kummit ruukkukasvin. Tämä suureksi kasvava kasvi sitten yhdessä uuden suvun jäsenen kanssa kasvaa suureksi ja vahvaksi. Tämän jälkeen vanhemmat ja isovanhemmat sytyttävät elämän tulen kynttilöihin. Laulua ei unohdettu.

Lopuksi isä vielä kertoo nimistä sukujuuret, väestörekisteritiedot sekä keitä tunnettuja tämän saman nimen omistajia on ollut. Sitten uuden nimen omistaja jo nukahtikin ja juhlaväki pääsi syömään kanakeittoa ja ruisleipää.

Joku raja sairaudella rahastukseen

Suomen ja pohjoismaiden terveydenhuolto on ollut maailman parhaiten hoidettua. Neuvolatoiminta, terveyskeskukset, aluesairaalat ja isot keskussairaalat ovat julkisella verorahoituksella huolehtineet koko kansan parantamisesta.

Muuttui aika ja hallitusvastuu. Määrätietoisesti haluttiin ryhtyä rahastamaan sairauksilla. Kuka olisikaan helpompi rahastettva, kuin sairas ihminen, varsinkin lapsi. Ensin 80-luvulla perheille kaupattiin edullisia lapsien sairasvakuutuksia. Pienellä rahalla pääsit yksityislääkärille taksilla ja ilmaiset lääkkeet. Mutta eipä kestänyt tämä aika kauan, kun vakuutusmaksut nousivat pilviin. Olivat kutenkin vanhemmat jo tottuneet ja valmiiksi peloteltu.

No, sitten alkoi määrätietoinen terveyskeskusten alasajo. Tähän manööveriin tarvittiin myös julkista asennemuutosta. Terveyskeskusten lääkäreitä ryhdyttiin haukkumaan arvauskeskusten hoitajiksi. Tähän valjastettiin esisiksi Ylen sketsiohjelmat taidokkaasti. Pian jokainen peruskoululainen tiesi, että terveyskeskus tappaa. No, sitten keksittiin, että ulkoistetaan koko paha. Samat lääkärit marssivat takaisin, mutta alkoivat nauttimaan paremmista optiopalkoista. Lasku lähti veronmaksajille.

Nyt, kun perusterveydenhuoltoa on jo ulkoistettu paljon, ei se enää riitä. Myös yksityisten lääkäreiden palkat pitää pistää verovaroilla maksettavaksi. Nyt lääkärit haluavat, että Kelan korvausta vastaanottomaksuista on nostettava eli siis yksityislääkäreiden pitää taata hyvät tulonsa. Kun tiedämme, että kaikkein pienituloisimmilla ei ole varaa käyttää yksityislääkäriä, on tässä kysymys täydellisestä tulonsiirrosta hyvätuloisille.

Sitten vielä tuo HUS:n tapaus vuokrata leikkaussalit viikonlopuiksi yksityissille.HUH!

Kyllä nyt on niin, että verovarat pitää käyttää sairaiden hoitoon ei hyvätuloisten lääkäreiden purjeveneiden kylkiin. Hyvä terveyskeskus takaa tasa-arvoisen terveydenhuollon. Kaikilla on oikeius hyvään hoitoon sairauden yllättäessä.

Junassa on tunnelmaa

Muiden kohtalotoverien kanssa matkustin tässä viikko sitten Turusta Helsinkiin ja takaisin. Olen aina viihtynyt erinomaisesti junassa. On kansaa kaikenlaista ja mahdollisuus istua paikallaan ja ajatella asioita, lukea erilaisia kirjoja, kuunnella kiintoisaa hyrinää monenlaisten matkustajien keskusteluista ja välillä oikein tehdä töitäkin vaikkapa mikro sylissä. Tärkeintä on junaväestön erilaisuus ja kansanluokkien moninaisuus; vanhoja ja nuoria, naisia ja miehiä, maalaisia ja kaupunkilaisia, köyhiä ja rikkaita, herroja ja rahvasta.

Harmonikka ei enää soi, kuten Juhani Ahon aikaan, mutta uutta soittoa kyllä on. Taajaan tahtiin kännykät pirisevät erilaisin taivassävelin. Yksi puhuu riidastaan poikaystävän kanssa, toinen tekee liikekauppaa, kolmas hyrisee lastenhoitoa tai lapsensa kouluun menoa, neljäs sommittelee rooliaan ja puhettaan jossakin ökyhotellin seminaarissa. Kuten uutisissa taannoin kerrottiin, jotkut ennättävät jopa hoitaa firmaan kiinnittyvän onnettoman hakijan pettämis- ja valehteluoperaatiot monella eri puhelulla matkan aikana.

Itse olen ollut kertakaikkiaan raivostunut, kun hyvään kirjaan syventyessäni tai kokouspapereissa rypiessäni takaa, edestä ja sivulta kuuluu kaikenlaista mölinää. Suuri osa tekee kauppaa ja raivaa uutta liikeosaamisstrategiaa, puolet huutaa poikaystävilleen, kolmasosa sopii seminaareistaan ja kokouksistaan illan ohjelmaa unohtamatta. Vaikeaa on keskittyä mihinkään rauhalliseen ja syvempään.

Mieheni tuli tällä viikolla junalla Helsingistä Turkuun. Hänelle kävi semmoinen tuuri, että edessä olevassa penkissä istui joukko aktiivisia nuoria poliittisia vaikuttajia. Mieheni kuunteli täysin hävyttömästi korva penkkirivien välissä keskusteluja. Kaksi nuorta miestä, Tintti-tukkaisia poikia mustasankaiset silmälasit päässä, kuin kaksosia, jutteli politiikasta taukoamatta koko matkan, kaksi tuntia. Yllätys oli se, että kumpainenkin oli ällistyttävän hyvin perillä politiikasta niin tässä hetkessä kuin kauemmassa historiassa. Onneksi heidän äänensä oli myös siksi kuuluva ja korkea, että huonokuuloinen mieheni saattoi seurata keskustelun kulkua kaksi tuntia, vaikka välillä joidenkin muiden kännykkäsoitot ja konduktöörien junankuulutukset vakoilukuuntelua häiritsivätkin. Siinä meni kyllä koko kansallinen kuin kunnallinen politiikkakin selkeäksi mennen tullen. Ilmeistä oli, että ”Tintit” olivat eri puolueesta ja paljon mukana olleita ja monessa liemissä keitettyjä. Toinen oli valmis maisteri, toinen vielä keskeneräinen, ja haukkui yliopistoa notkean modernin puutteesta.

Johtopäätös, jonka mieheni tuosta kaikesta teki, oli se, että ei ole syytä huoleen. Jos tuommoisia tiedostavia, ajattelevia nuoria noin älykkäine ja keskusteluvalmiine ajatuksineen riittää, maailma saattaa jopa olla pelastettu.

Mitä tästä kaikesta sitten opimme? Pidetään ne kännykät junissa suljettuina ja annetaan väen puhua asioista ihan rehellisesti omilla aivoillaan ihan kasvokkain. Ja nautitaan oikein vanhaan tapaan siitä, että junat voivat vielä olla koko kansan kohtaamispaikkoja, joissa toiset käärivät eväsleipiään ja toiset kirkastavat keskustelu- ja väittelytaitoaan ihan aidoissa reippaissa keskusteluissaan.

Juna ja laajemmin joukkoliikenne on niin kuin peruskoulu. Se ei ole lentokone tai sen business-luokka tai lahjakkaiden ja rikkaiden erikoiskoulu. Me tarvitsemme semmoista joukkoliikennettä, jossa koko kansan ihmiset voivat istua rinnakkain ja ihan aidosti keskustella ja kuunnella toistensa mielipiteitä. Koko kansalle on hyvää ja tervettä ymmärtää toisiaan ja ainoastaan yhdessä voimme selvitä tässä ankarassa maailmassa. Uskon, että tämä yhteisöllisyys on hyvää paitsi alhaisolle myös ylhäisölle ja koko kansakunnalle.

Turun talousarvion kiemurtelua

Tänään oli Turun kaupunginhallituksen talousarviokäsittely. Olen istunut vastaavissa kokouksissa jo usean vuoden ajan, joten käytännöt olivat selvät - vai olivatko?
Näiden kahdeksan vuoden aikana on aina tehty muutosehdotukset kaupungihallituksen kokouksessa erilliselle muutoehdotuspaperille. On ikäänkuin annettu julki puolueen tahto talousarvion käsittelyn kulusta. Asioista on keskusteltu ja päästy jopa yhteisymmärrykseen. On tullut tunne, että ikäänkuin tehdään harjoituskierros valtuustoa varten.
Tänä vuonna Vasemmistoliitto oli ainoa, joka oli tehnyt muutosehdotuksen valmiiksi. Ihmettelimme, mutta kohta jo selvisi, että kaikkien muiden valtuustoryhmien puheenjohtajat olivat sunnuntaina päättäneet olla tekemättä esityksiä. Oli päätetty, että muutoksista neuvotellaan ryhmien kesken 20.11.ja mahdolliset äänestykset sitten tehdään valtuustossa. Mitä ihmeen demokratiaa tämä on? Kun tiedustelin puheenjohtajalta asiaa, hän sanoi, että neuvotteluihin kutsuttiin vain edellisen valtuustosopimuksen ryhmät. Minkä ihmeen logiikan mukaan? Eikö nyt ollut kyseessä vuoden 2011 talousarvio ja siihen tehtävät muutokset. Mitä tekemistä tällä asilla on valtuustoryhmien sopimuksen kanssa. Kyllä nyt menee sekaisin Erkkikin.
Ja juuri, kun ajattelin, että uusi johtokaksikko on päässyt hyvin alkuun toimissaan ja että tämä käsissä oleva talousarvio on melko hyvä.
Kyllä on ikävä oikeaa politiikkaa.
En yhtään ihmettele, jos kansa erkaantuu politiikasta, kun se tapahtuu meidän poliitikkojenkin keskuudessa. Talousarviokokouksen tärkein asiapaperi näyttikin monella olevan Facebook. Mitäpä sitä kokousta seuraamaan, kun kaikki kuitenkin päätetään jossain muualla setien kesken. Herätys! Me hoidamme Turun kaupungin kuntalaisten asioita, he maksavat veroja ja odottavat, että niiden rahojen käytöstä päätetään demokratian sääntöjen mukaan.Jokaisella kuntalaisella on perustuslain oikeus saada äänensä kuulumaan.

Kiitos varkaalle

Oli kaunis viikonloppu. Omakotitalon piha oli saatava talven kestävään muotoon. Omenat kerättävä, lehtiä haravoitava, kukkasipuleita istutettava. Kaikki hyvin. Nyt vielä viimeksi kesäkalusteet vajaan. No? Missä on grilli? Grillin kohdalla on nurmikossa painauma ja pyörien jäljet vielä haileana näkyvät syysruohossa. Katsomme mieheni kanssa toisiamme ja tyhjää kohtaa. Kyllä, poissa on. Hassua kyllä, kierrämme vielä talon ja vajan, aivan kuin grilli itsestään olisi mennyt talviteloille. Ei, tontilla ei ole enää grilliä.

Kun sitten istahdamme terassin kaiteelle haikean oloisina, meidät valtaa ilo. Grilli oli jo vanha ja äärettömän likainen. Olin jo miettinyt aikaisemmin sen pesemistä, mutta ajatukseksi oli jäänyt. Olin aprikoinut olisiko grillistä enää ensi keän iltoihin, jos en sitä puhdistaisi. Nyt ongelma oli poissa. Joku oli tullut autolla pihaamme ja raahannut raskaan rautagrillin autoonsa. Tehnyt meille siis palveluksen. Kiitos! Rahaakin säästimme, koska varmaankin olisimme joutuneet maksamaan kohtuullisen jätemaksun monomasta romukasasta.

Toivomme nyt vain, että grillimme on saanut ansaitsemansa hyvän lopun. Että se on toimitettu toisten romujen joukkoon jäteasemalle tai rautaromun kerääjälle, eikä jätetty yksin makaamaan metsään.

Vanhukset ensin

Tänään oli Turun Seudun Vanhutuki tuki RY:n vaalipaneli Ruusukorttelissa. Kirittäjäksi oli saapunut itse prof. Sirkka-Liisa Kivelä. Kaikki puolueiden lähettämät edustajat, minä mukaan luettuna, halusimme kaikkea hyvää vanhuksille. Kivelä kuitenkin kertoi selkeästi, että suurin syy on eriarvoisuus, mikä lisääntyy koko ajan yhteiskunnassa. Ikä on yksi tekijä, joka tekee ihmisistä eriarvoisia. Lainsäädäntö tukee tätä. Tulojen pienetessä useille se merkitsee myös taloudellista tipahtamista köyhyyteen.
Arvoista puhuttiin paljon. Jos yhteikunnan arvomaailma olisi kohdallaa, useilla vanhuksilla elämä olisi parempaa. Monella ei ole ketään, joka tekisi arjesta arvokkaan elää.Jokainen voi tehdä arvomaailman muutamiseksi paljon jo omalla esimerkillään. Ikäihmisten pitää myös itse tulla ulos kodeistaan. Tämä tietysti vaatii turvallisuutta ympäristöltä.
Vanhusten köyhyys puhututti myös. Takuueläke tuo näennäistä korjausta, sillä koko ajan tulee lisään palvelumaksuja, lääkkeet ja hoidot maksavat ym. Edelleen meillä on n. 120.000 köyhyyrajan alla elävää eläkeläistä. Täällä meidän rikkaassa Suomessamme.Itse näen köyhyyden käydessäni kotikäynneillä. Vanhus saattaa asua kohtuullisessa asunnossa, mutta päivittäiseen kunnolliseen ruokaan ei ole varaa.Paljon mainostettuja palveluseteleitä ei voi käyttää, koska omavustuuuseen ei ole varaa.Pelko vakavasta sairaudesta pistää vielä säästämään pahimman varalle, vaikka pahin on jo tässä.
Kaikki kannattivat vanhus -tai ikäläkia.Vanhusasiamiehiä myös haluttiin kuntiin. Kokoomus, vihreät ja keskusta, kaikki lupasivat kaikkea, vaikka juuri olivat Turun valtuustossa äänestäneet peruspalvelulautakunnan määrärahojen supistamisesta. Teot ei vastaa puheita.

Kohti parempaa ympäristösuunnittelua

Miksi meillä Turussa rakennetaan rakennusliikkeiden ehdoilla?
Vastaus: kun meillä on maan vaikutusvaltaisimmat rakennusliikkeet.

Tämä toimitatapa on aika outo muualla maassa, pohjoismaissa ja euroopassa. Olin tutustumassa Hampurin ja Kööpenhaminan kaupunkien ympäristösuunnitteluun. Varsinkin Kööppenhaminassa kaupunki määrittelee uuden asuinalueen luonteen, kilpailuttaa suunnittelijan ja sitten antaa rakennusliikkeille mahdollisuuden tulla mukaan. Näin kaupunki on voinut suunnitella koko kokonaisuuden liikenneyhteyksiä, palveluja ja asukasrakennetta myöten. Näin on saatu Örestadin kaupunginosaan metro ja kauppakeskus. Suomalaiset arkkitehdit ovat suunnitelleet myös muuta palveluja, joita vielä ei ole ehditty toteuttaa.

Örestadin kauppunginosassa on leikillistä uutta arkkitehtuuria. Asunnot ovat ulkoisesti erikoisia, mutta sisältä melko perinteisiä. Kaikille on kuitenkin taattu hieno näköala ja taloja ympäröi vesivalli. Modernia ja valoisaa. Valon pääsy asuntoihin on tarkkaan mietitty. Pelkkä talojen katselu toi hyvän mielen. Tuskin asunnot ovat huippuhintaisia, kun ovat niin kaukana keskustasta. Metrolla kuitenkin pääsee Kööpenhaminen keskustaan 15 minutissa.

Hampurissa rakennetaan entistä satama-aluetta uudelleen ja modernisti. Siellä asunnot ovat selkeästi kalliita. Talot ovat aivan kiinni toisissaan, mutta useimmista on näkymä Elbe joelle. Rantojen bulevaardit ja kokooontumispaikat tekevät hieman kodikkuutta, mutta viheralueet ovat tosi pieniä. Talot ovat sielläkin villin hauskoja.

Entä meillä täällä Turussa? Meidän upea kansallismaisemamme Aurajokisuussa saa laatikkotalonsa. Voin vain kuvitella, jos jokin nuori arkkitehti olisi saanut alueen suunnitelun.Asunnot tulisivat tietysti kalliiksi, mutta olisivat kuitenkin mukavia katsella köyhälle kansalle. Nyt ei saa köyhät, eikä rikkaat yhtään mitään. Hävettää turkulaisen arkkitehtuurin (jos sitä nyt ollenkaan on) puolesta.