Taiteiden yö on pilattu

Olen käynyt aina taiteiden yössä. Muistan hyvin ne lämpimät illat, kun haahuiltiin pitkin Aurajoen rantaa ja vastaan tuli panttomiimitaiteilijoita, taikatemppujentekijöitä, runonlausujia ym. Pieniä viehttäviä näyttelyitä, konsertteja, teatteria, meidän kaikkien yhteisesti tekemää.

Jo viime vuonna piti mennä sisälle kirjakauppoihin tai teattereihin. Juottoloita ja syöttölöitä kyllä löytyi joka nurkalta. Ihmiset vaelsi paikasta toiseen näkemättä ja kokematta juuri mitää. Ainoa ilmainen, kadulla nähty näytelmä oli nuoren tytön pissaaminen kaupungintalon puistossa.

Tämä vuosi lyö kyllä kaikki muut. Nyt kaupungin johdon säestäessä, annetaa ihmisten julkisesti hakata toisiaan. Vaikka kehään astuu ehkä Suomen pahin rasisti, en silti salli ihmisarvon julkista halveksuntaa. Ei ole olemassa mitää järkevää syytä hyväksyä nyrkkeilyä. Vähiten silloin, kun kysymyksessä on amatöörit. Mikä saisi minut tätä kammottavaa näytelmää katsomaan - ei todella mikään. Häpeän niiden henkilöiden puolesta, jotka ovat antaneet nimensä tämän ihmisteurastuksen todistajiksi. Kaikki aikaisemmin arvostustani saaneita. Tässäkö on kaikki, mitä Turun kaupunki tekee väkivallan vähentämiseksi. JA kaikki tulevan kulttuurikaupungin TAITEIDEN yönä.

Juodaan viinaa ja lihotaan, mutta yhdessä toisten kanssa

Kun dosentti Markku T. Hyyppä vuosia sitten toi julkisuuteen tutkimustiedon Pohjanmaan rannikon ruotsinkielisestä väestöstä, joka elää terveenä kauemmin kuin samalla alueella yhtä kauan asunut suomenkielinen väestö, aiheutti se hämmentyneen keskustelun yhteisöjen merkityksestä ja sosiaalisen pääomasta. Totta oli, että tavalliset selitykset kieliryhmien terveyseroista eivät kelvanneet, sillä esimerkiksi sukupuolijako, lihavuus, tupakointi, liikunta-aktiivisuus, tulotaso, geeniperimä, tupakointi ja koulutustaso olivat samat. Työttömyyttä suomenkielisten keskuudessa on enemmän, mutta se ei riitä selittämään vuosikymmeniä jatkunutta terveyseroa. Viinaa suomen- ja ruotsinkieliset juovat yhtä paljon, mutta edelliset humaltuakseen kolme kertaa useammin kuin ruotsinkieliset naapurinsa.

Tämä kaikki on ollut tiedossa yli kymmenen vuotta, silti aikakausilehtien palstat täyttyvät laihdutusvinkeistä ja terveellisen ruuan resepteistä, puhumattakaan viinanjuonnin pelkomantroista. Puhe toisten ihmisten kohtaamisen voimasta ja sosiaalisen pääoman tarpeellisuudesta on hiljentynyt.

Nyt kesällä auringon välillä antaessa voimaa, voisimme me suomalaiset havaita, että jotain on tehtävä. Nuorison mielenterveysongelmien määrä on huikea, itsemurhia tehdään edelleen maailman kärkimääriä, lasten huostaanottojen määrä on epäinhimillisen suuri, anoreksia ja bulimia ovat kansantauteja. Kaikki ongelmia, mihin voitaisiin puuttua välittämisellä. Voisimme huomata, että naapuri tarvitsee apua. Voisimme lähteä omista koloistamme ulos ja katsoa ympärille, toisia ihmisiä. He eivät ole vihollisia, he ovat inhimillisen elämän ilmenemismuotoja, kuten sinäkin.

Nyt, kun talven viima ja pakkanen ei pakota olemaan sisällä, voidaan tehdä muutos. Lähtekäämme kyläjuhliin, istukaamme katukahvilassa, osallistutaan maratonille, käydään lavatansseissa. Missä vaan, missä on muita ihmisiä. Juodaan vaikka viinaa ja syödään rasvaa, ei väliä, sosiaalinen pääoma pitää hengissä. Toisten kanssa, yhdessä tekemällä on mukavampaa. Kun syksy tulee, voimme reippaasti liittyä uuteen yhdistykseen tai ryhtyä laulamaan kirkkokuorossa. Näin mekin suomea puhuvat elämme pidempään ja laadukkaammin ja ennen kaikkea olemme iloksi toisillemme.

Vammaiset, osa meitä

Vammaisen elämää hallitsee monet raja-aidat, vain murto-osa on itse vamman rakentamia. Suurin syy on yhteiskunnan järjestelmien aiheuttamat asenteet.

Olen viime viikot tutustunut vammaistutkimukseen Euroopan unionin näkökulmasta. Olen käynyt läpi EU:n, YK:n ja WHO:n asiakirjoja, missä käsitellään vammaisuutta. Olen verrannut niitä tämän päivän Suomen lainsäädäntöön ja toimintatapoihin. Hämmästyttävää on ollut havaita, että Suomessa vallalla oleva lääketieteellinen vammispolitiikka on niinkin erilaista, kun tavoiteet EU:n tasolla. Eu:n vammaispoliittisessa asiakirjassa korostetaan voimakkaasti yhteiskunnan muutoksen välttämättömyyttä. Vammaiset nähdään yhdenvertaisina kansalaisina, jotka tarvitsevat erityisiä ympäristöön ja toimintatapoihin liittyviä muutoksia selviytyäkseen. Mielekkään elämän vaatimus ei korosta lääketieteellisiä toimia, vaan katsoo ne täydentäviksi palveluiksi. EU:n ohjelman tavoite on toimia käytännön työvälineenä, jonka avulla kehitetään ja pannaan toimeen toteuttamiskelpoisia strategioita, joilla saadaanaikaan vammaisten henkilöiden täysi osallistuminen yhteiskunnassa sekä lopulta vammaisnäkökulman valtavirtaistaminen jäsenvaltioiden kaikkien alojen politiikkaan.

Meillä Suomessa vammaisten elämää hallitsee koko ajan terveydenhuollon toimet. Kaikki elämään liittyvät kysymykset (sosiaaliturva, päivähoito, koulu, ammatillinen koulutus ja työ) ovat läääkärin lausuntoon perustuvia. Kaikissa näissä elämän tärkeissä tapahtumissa muistutetaan vammaista hänen fyysisestä olemuksestaan. Harvoin nimittäin löytyy lääkäriä, joka havaitsisi ja sitten vielä kirjaisi, vammaisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja osallisuuden asioita. Olen tavannut mm. aktiivisen järjestöihmisen, joka työkykyarviossa sai tyrmäävän lausunnon jalkojensa toimimattomuudesta, vaikka työ edellytti vain pään toimintaa.

Tätä samaa lääketieteen ylivaltaa vammaisten elämässä esiintyi Turun uuden sosiaali -ja terveystoimen halinnon organisaatiossa. Alunperin lasten neurologinen poliklinikka (vammaisten lasten ja heidän perheiden neuvola) oli sijoitettu erikoislääketieteen toimalueelle. Pitkien ja monipolvisten keskustelujen ja vaikuttamisten kautta vihdoin saatiin muutettua siten, että se kuuluu tulevaisuudessa kuntoutuksen tulosalueeseen. Tätä kautta avautuu nyt mahdollisuus kehittää Turussa uutta, lähenpänä EU:n ohjelman mukaista yhteiskunnallista näkökulmaa, olevaa vammaispolitiikkaan. Nyt tarvittaisiin vain avarakatseisia lääkäreitä, jotaka voisivat luopua "ylivallastaan" määritellä toisen ihmisen oikeus mielekkääseen elämään. Tiedän, että niitä on. He tarvitsevat nyt kaiken tuen, jotta Turku voisi siirtyä kohti yhdenvartaisempaa yhteiskuntaa.

Saramäen vankilassa harmaa on harmaa

Harvoin pääsee vankilaan vapaaehtoisesti. Vankilat ovat pitäneet yhtenä toimintatapanaan pitää muurien sisäinen elämä tuntemattomana. Se on ollut osa turvallisuutta. Nyttemmin, kun tekninen turvallisuus ja rakennuskulttuuri on kehittynyt, pääsee ulkopuolisetkin tutustumaan vankilatoiminnan ideologiaan. Edelleen säännökset ovat tiukat.

Saramäen uusi vankila on rakennettu uusien toimtaperiaatteiden mukaan. Vangit ovat pienissä ryhmissä ja ryhmät eivät tapaa toisiaan ollenkaan. He eivät edes näe toisiaan ikkunasta. Sellien ikkunoista näkee metsää, mutta sisäpihoille osoittavat ikkunat ovat maitolasia. Yksinään vankilassa ei voi olla, sillä vandit pääsääntöisesti jakavat 7 m sellin kahdestaan. Sellissä on kerrossänky ja lipasto. Erillinen vessa vie tilasta suurimman osan. Jos yläsängyn vanki haluaa alas, pitää hänen olla yhteisymmärryksessä alasängyn asujan kanssa. Tämä ahtaus johtuu siitä, että uutta vankilaa rakennettaessa loppui rahat ja 100 paikkaa päätettiin vähentää.

Selleissä ahtaus on suurta, mutta käytävillä ei. Vangit ei liiku ulkona kuin ulkoillessa, kaikki paikkasiirrot ovat käytävillä. Vain yksi ryhmä voi liikkua käytävää kerrallaan. Tästä pitää huolta valtaisa kameravalvonnan yksikkö. Kaikki mitä vankilassa tapahtuu, kuvataan. Vartioiden puhelimet vinkuu koko ajan käytäväliikenteeseen ym. liittyviä asioita. Meidänkin ryhmä on koko ajan näytöllä, käyttäydyn siis erityisen hyvin.

Miksi vankilassa ei ole värejä? Kaikki käytävät ovat harmaita, välillä jopa sävyt puuttuvat. Valoa on paljon, jolloin kontrastit häviävät täysin. Välillä tulee outo tunne horisontin puutteesta. Kysyn asiaa ja minulle ei anneta vastausta. Vankilassa työskentelee satoja työntekijöitä. Miten tämä vankien rangaistukseksi oletettavasti keksitty värittömyys vaikuttaa heihin? Kävin kuukausi sitten vanhassa Kakolan vankilassa, missä sielläkin oli harmaata, mutta harmaa kivi on eri asia, kuin harmaa betoni. Vanhassa lääninvankilassa oli harmaassa päästy ja seinät oli maalattu kauniiden ornamenttien reunustamaksi, jotain siis teoriassakin klikkaa.

Olin käynnillä V-S lastensuojelun kehittämisyksikön työntekijöiden kanssa. Meille pidettiin asiantuntevia luentoja nykyisestä vankien kuntoutustyöstä. Vankilan tehtävä on kuntoutaa vanki yhteiskuntakelpoiseksi. Pelkkä eristäminen ei sitä tee. Mielenkiintoista oli miettiä lastensuojelun ennaltaehkäiseviä menetelmiä näiden yleensä ulkomailta tulevien kuntoutusideologioiden mukaan. Tuli tunne, että jotain on opittu aikuisten kasvattamisesta, mutta onko se johdonmukaista siihen, mitä vangit ovat kokeneet ennen tuomiota?

Poliittisia lehmäkauppoja - maksuvälineenä lapsi

Istun Turun kaupungin valtuustosalissa ja todistan jälleen Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien välistä sopimusta. Näitä on ollut koko valuustokauden, mutta nyt varhaiskasvatuksen hallinnollinen sijainti vaihdettiin talousohjelmaan toteutumiseen - siis maksuvälineenä on lapsi.

Olen petynyt, jotta siirto opetustoimeen ei nyt tämän kaupan seurauksena toteudu. Enemmän olen kuitenkin pettynyt tästä turkulaisesta kauppapolitiikasta, missä samat henkilöt vuodesta toiseen harjoittavat politiikkaa, mikä on kotoisin 60-luvulta. Kyllä nyt jo olisi aika puhua asiasta ja kuntalaisten parhaasta, eikä yksittäisten henkilöiden kunnianhimoisesta vallanhalusta.

Pyydän anteeksi kaikilta päivähoidon ammattilaisilta. Te teitte hienoa työtä ja saitte meidät vakuuttumaan varhaiskasvatuksen tärkeydestä. Nyt ei ollut teidän vika, nyt politiikka vain näytti pimeän puolensa lasten asiassa.

Piiritoimikunnassa keskustellaan politiikkaa

Joskus tuntuu, että politiikka on enemmän asioiden hoitoa, kun politiikkaa. Täytyyhän asiatkin hoitaa ja niiden takana tulee olla tiukka poliittinen näkemys, mutta mukavaa on välillä puhua puhdasta politiikkaa.

Tänään oli Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen uuden piiritoimikunnan ensimmäinen kokous. Esiinnyin siis ensimmäisen kerran varapuheenjohtajan ominaisuudessa kokouksessa. Raimo Nieminen johdatteli varmalla otteella puhetta. Puhetta, joka välillä rönsyili köyhyyden historiassa ja välillä tulevissa kunnallisvaaleissa. Kokouksen loppupuolella oli jäsenten aloitteen. Oltiin kokoustettu jo kaksi tuntia, mutta uudet aiheet vain kehiin. Misha Dellinger oli tehnyt kaksi aloitetta ja Vasemmistonuoret yhden. Tuntui todella hyvältä, että aktiivisuutta löytyy ja uusia avauksia.

Keskustelua syntyi lamasta. Misha oli kirjoittanut aloitteessaan, että piirin pitää reagoida laman tulemiseen. Aloitteessa hän oli käynyt asiantuntevasti läpi maailman taloustilannetta ja uhkia. Hän ehdoitti, että piiriin perustettaisiin asiantuntijatyöryhmä miettimään talouspolitiikan tulevaisuutta ja uhkia.

Ehdotus on mielestäni hyvä ja kannatettava, mutta perustelulusta olen eri mieltä. Asialle pitäisi siis löytyä parempi tulokulma. Porvarihallitus kyllä pitää huolen lamapelottelusta. Tällä pelottelulla on saatu jo aikaan kuntapolitiikassa melko täydellinen palveluiden alasajo. Turussa jo kaksi vuotta sitten tehtiin pelottelubudjetti, missä juuri sosiaali- ja terveytoimesta supistettiin toimintamenoja lama pelossa. Nyt on kaksi vuotta verotulot nousseet ennustetta enemmän, viime vuonna jopa huikeasti. No, mitä saatii. Alas ajetut kunnaliset palvelut ja korkeat palvelumaksut, valtiontaloudessa veronkevennytkset rikkaille. Kyllä tämä lamapelottelu on nöyrään sodat kokeneeseen kansaan purrut aina. Meidän Vasemmistoliitossa pitää löytää muita keinoja ja puolustaa kerättyjen verojen käyttöä palveluihin.

Näitä keskusteluja meidän tulisi käydä kokouksissa. Nuoret koulutetut jäsenemme kaipaavat aatteellista pohjaa. He tietävät paljon ja osaavat hakea tietoa. Me vanhat jäärät taas olemme käytännössä nähneet porvareiden temppuja ja olemme tulleet osaltamme kyynisiksi. Totuus kulkee yhteisissä keskusteluissa ja kylvää siemeniä.

Turun valtuusto heräsi

Vihdoinkin Kokoomus paljasti korttinsa myös demareille. Kaupunginjohtajan käsiteltyä talousohjelman perusteluja, valtuutettu Orpo piti ensimmäisen puheenvuoron. Siinä hän ylisti paperin kekseliäsyyttä ja kehui valmistelua. Väliin huusi jokin demarivaltuutettu, että valmistelu on ollut puutteellista, eikä asiasta ole keskusteltu riittävästi. Orpo siitä pillastui ja sanoi, että nythän on aika keskustella ja nythän kaikilla on tilaisuus sanoa. Sanomassa oli selvästi viesti siitä, että on kysymys Kokoomuksen paperista, jota he kyllä ovat valmistelleen ja keskustelleet.

Omassa puheenvuorossani toin esille sen, että valmistelussa ei ole otettu huomioon ollenkaan maakuntasuunnitelmaa ja seudullista palvelurakenneuudistusta. Minun käsitykseni on, että tekemällä ympäristökuntien kanssa yhteisesti asioita, voitaisiin säästää. Pelkkä palveluiden ulkoistaminen ei tuo säästöjä. Kunnan on turvattava kaikki palvelut, eikä yksityinen niitä tee ilmaiseksi. En voi myöskään hyväksyä, että toimivia liikelaitoksia (Myllykoti, Tekstiilihuolto) myydään, puhumattakaan kaupungin vuokra-asunnoista. Kaupungin on tarjottava ihmisille muutakin, kuin liiketaloudesta tuttua rahan pyöritystä kiinteistöissä. Ei raha kuitenkaan palveluiksi muutu, se laitettaisiin sen saman rahanpyöritysideologian mukaan uudelleen kiertämään kiinteistöbisnekseen.

Uskomatonta on se, että Kokoomus ei voi ymmärtää, että kaupunkia oikeasti voi hoitaa ihmistä kuulemalla. He ovat täysin vakuuttuneita, että vain heidän ideologia on oikea. Onneksi demaritkin sen jo huomasi!

Viikon päästä uudelleen kehiin.

Samassa kokouksessa päätetään myös päivähoidon asemasta. Nyt näyttää siltä, että opetustoimi saattaa voittaa. Vasemmistoliitostakin on neljä valtuutettua ainakin opetustoimen puolella.