Saturday, May 3, 2008
Kristian Smeds - olenko myös minä paha?
Äänitehosteet, valot, videot, vesi, savu … kaikki kerralla ja erikseen. Valtava hiljaisuus ja kiduttavan pitkät odotukset. Lopeta jo tämä, menemme sietämisen äärirajoille. Sotilaat löytävät rajan takaa maatuska –nuken. He ihastuvat, purkavat nuken aina pienimpään asti raiskaten sen julmasti. Hiljaisuus - kohmettuneen naisen ruumis makaa lumihangessa. Me kaikki olemme syyllisiä.
Sota on mielettömyys. Millään ei tunnu olevan mitään järjellistä selitystä. Käskijät ja käskettävät toimivat yhtä epäjohdonmukaisesti ja ovat yhtä hädissään. Käskijöillä on vain vähän enemmän iloja. Yleisökin on osa sotaa ja saa kuulan kalloonsa, joitakin osallistetaan tanssilla osaksi sodan iloja. Kaikkia käskytetään laulamaan työväenlaulua, koska vastakkaiasettelun aika on ohi.
Minä, joka olen vuosia tehnyt työtä vammaisten parissa ja ajanut heidän oikeuttaan yhdenvertaisuuteen, ryhdyn itkemään, kun näyttelijää nöyryytetään lavalla vammaisen esittämisestä. Tunnen ääretöntä vihaa luutnanttia kohtaan, joka vaatii vammaista Honkajokea nousemaan ylös ja kävelemään. ”Teidänlaisia yhteiskunta elättää” –hän huutaa. Cp-vammaista näyttelevä näyttelijä nousee ylös ja syyttää julmasti yleisöä siitä, että sallimme sotilaiden vääntelehtiä lattialla ja näytellä sotaa, mutta vammaisen näytteleminen ei ole oikein ja hän ei onnistu siinä. Valtava tunnekuohu ja ymmällään olo. Mitä saa näytellä?
Katri-Helena, Halonen, Lenita Airisto, poliitikkomiehet ja Arto Paasilinna, kaikki saavat kuulan kalloonsa. Tove Janson ja Fransu –koira, kukaan ei jää osattomaksi luodista, joka syyllistää. Kyllä, kyllä minäkin olen syyllinen. Kaikki me olemme syyllisiä siihen, että edelleen maailmassa soditaan ja ihmiset ovat uhreja. Jonkun täytyy se meille sanoa näin selkeästi. Kiitos, että saat tuhannet ihmiset matkustamaan pitkiäkin matkoja näytelmääsi, joka todella puhuttelee.
Wednesday, April 9, 2008
Puoluekokous piristää!!
Hiihdon jälkeen oli taivaallinen olo ja hyvä kokousfiilis. Innostus kuntavaalien läheisyydestä levisi salissa nopeasti, jopa vuoden päästä tulevat eurovaalit puhututti jo. Puheenjohtaja Korhosen puheen jälkeen puheenvuoroja yleiskeskusteluun virtasi. Itsekin vein oman pyyntöni. Sain kuitenkin käyttää puheenvuoroni vasta illalla seitsämältä.
Itse toimin jälleen valiokunnan puheenjohtajana, minkä koen kunniana, vaikka joudunkin luopumaan monesta kiinnostavasta työryhmästä ja yleiskeskustelun kuulemisesta. Vielä illallisen jälkeen kymmenen aikaan illalla havahduin kokoushuoneessa tekemässä kuntavaaliohjelman muutosesityksiä selkeämmäksi. Hiihdon tuoma energia kyllä kesti.
Sunnuntai meni nopeasti asioita hyväksyttäessä. Valiokuntani esitys hyväksyttiin melko helposti. Huomasin, että jopa pidin puheenjohtajuudesta ja siihen liittyvästä työstä. Onhan minulla kyllä jo kokemustakin, jopa kokonaan uuden puolueohjelman kirjoittamisesta yön tunteina.
Sunnuntain lennolla Turkuun olin iloinen ja puhtia täynnä. Olin juuri luopunut Turun kunnallisjärjestön puheenjohtajuudesta ja astun nyt vaaleihin toisella otteella. Vaikka puolueen menestys on edelleen ykkösjuttu, niin nyt olisi mahdollisuus keskittyä myös omaan ohjelmaan ja tekemiseen. Antaa vaalien tulla, olen valmis.
Saturday, November 17, 2007
Jokela ei unohdu
Pieni lapsi nojaa iltapimeässä päiväkodin aitaan ja odottaa. Hän odottaa vanhempaa, joka työnantajan pyynnöstä on jäänyt ylitöihin. Seuraavaksi hän nojaa marketin kärryn seinään ja odottaa, että kärry täyttyy. Hän katsoo äitiin ja odottaa katsetta, joka kertoisi, että hänet on huomattu. Äiti odottaa hetkeä, jolloin työasiat ja toimeentulon murheet olisivat poissa ja hänellä olisi aikaa. Molemmat tuijottavat väsynein silmin televisiosta ryöppyävää maailmankärsimystä tai ei tästä maailmasta olevia seikkailusarjoja ja kaatuvat uupuneina sänkyihinsä.
Lasten vanhemmat on pakotettu toimimaan tavalla, mistä he eivät pidä. He eivät pysty keräämään riittävää rohkeutta lopettaa tavaran, rahan, kauniiden ja menestyvien perässä juoksemista. Eivätkä he pysty myöskään tuossa maailmassa kilpailemaan. Lehdet, radiot, televisiot huutavat toimintaa ja markkinatalouden huumaa. Huomenna meidänkin perhe voi voittaa, olla parrasvaloissa ja iltapäivälehtien lööpeissä. Huomenna me olemme yhdessä ja lepäämme, huomenna, huomenna …Kanarialla. He eivät enää muista, mitä toimettomuus ja yhteisöllisyys tarkoittaa tai miltä hiljaisuus kuulostaa.
Vanhemmat ja lapset ovat kilparadalla, johon markkinatalous on heidät ohjannut. Jatkuva kilpailu ja heikkouden viha ohjaavat toimiin, joita kukaan ei todellisuudessa hyväksy. Ei vain ole voimia ja uskallusta hypätä pois.
Jokelan koulun tapahtumat vyöryivät olohuoneisiimme ja hetken monet suomalaiset tunsivat pistoa sydämmessään ja ymmärsivät aikamme vääristyneet tavoitteet. Nyt kun aikaa on hieman kulunut, alkaa poteroista nousta asiantuntijoita, jotka väittävät, että Jokelan surmaaja olikin väärinymmärretty. Hän oli älykäs ja hyvästä perheestä, juuri sellaisesta ihanneperheestä. Halutaan löytää muita syitä tämän kammottavan markkinatalousihanteen uhrista. ei haluta nähdä totuutta.
Jos jotain halutaan tehdä näiden tekojen ehkäisemiseksi se on: tasa-arvon korostaminen. Jokaisen ihmisen elämä on yhtä arvokas. Asunnoton alkoholisti kantaa ainutkertaista elämää, jota pitää suojella. Brysselin kentällä kännykkään puhuva liikemies on osa tätä elämän kirjoa. Kaikilla meillä on arvo, jota yhteiskunnan päättäjien pitää tasa-arvoisesti kunnioittaa. Kaikille on tarjottava mahdollisuus. Ei vain niille, jotka jaksavat juosta kolmea kilparataa yhtäaikaa ja korostaa omaa hyvyyttään.
Monday, October 29, 2007
Eläimet kuntaliitoksen tekijöinä
Anja Eerikäisen aikoinaan perustama eläinhoitola on pitkään ollut vailla hyviä toimitiloja. Neuvotteluja on käyty Lausteen vanhan koulun ja Paimalan koulun tiloista. Nyt on tullut seudullinen yhteistyö avuksi. Naantalin eläinsuojeluyhdistys on saanut lahjoituksena tontin, minne hyvin sopisi eläinhoitola. Näin syntyisi seudullinen eläinhoitola. Siis Naantalilaiset, Piikkiöläiset, Maskulaiset, jopa turkulaisetkin kissat ja koirat saisivat yhteisen kodin. Tehtäisiin siis eläinten kuntaliitos. Hienoa!
Vihdoinkin tapahtuu jotain Paras-hankkeen tiimoilta.
Sunday, October 7, 2007
Agit Prop ei pettänyt
Väliajalla näkee paljon tuttuja, joita juuri ja juuri tunnistaa harmaiden hiusten ja partojen alta. Kaikilla on hyvä mieli ja odotusta ilmassa. Ehkä tämä tästä vielä muuttuu. Meissä on selvästi vielä voimaa. Nuoria on paljon salissa ja hekin taputtavat ja laulavat mukana. He kaikki eivät ole meidän ikäpolven lapsia tai lapsenlapsia, vaan uusiakin on joukkoihin tullut. Lopussa yleisö hullaantuu taputuksiin seisten ja laulaa kurkut suorana mukana "siis vasen yks, kaks .... siis vasen yks, kaks....misää joukkosi tiedätkö sen, tännepäin täällä marssivat työläiset. Sinä myös olet työläinen." Sauli Niinistön pahvikuva kaatuu ja me lähdemme uusi veri suonissa kotiin. Taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta on saanut uutta tuulta ja voimaa.
Tuesday, July 10, 2007
Kehitysvammaiset Paras-hankkeen pyörteissä
Vaikeiden, harvinaisten sairauksien keskittäminen pienessä maassa on tietysti järkevää. Ei ole potilaan, eikä kunnan etu, että kuntatalous nousee sairaanhoidon päättäjäksi. Miksi sitten juuri hengityshalvalupotilaat ainoa ryhmänä nostettiin esiin? Miksei otettu vaikeat sydänleikkaukset, syöpäsairaat, aivoleikkaukset ym. Listaa voisi pidentää sitä mukaan, kun vaikeille sairauksille hoitoja löytyy. Tulee vaikutelma, että nostettiin nyt yksi ryhmä, joka on kyllin pieni, jotta keskustelu alkaisi. Nyt tuntuukin siltä, että tämä hengityshalvauspotilaiden hoito olisi helpoimmasta päästä hyväksyä tai sitten keskustelu on hautautunut kunnan rajapyykkien alle.
Kehitysvammahuollon liittämistä sairaanhoitopiiriin on kuitenkin pidetty esillä järjestöjen toimesta. Vaikka kunnissa ja sairaanhoitopiireissä esiintyy asialle puoltajia, on vammaisjärjestöjen kanta jyrkän kielteinen. Kehitysvammaisuus ei ole sairaus, se on kehitykseen vaikuttanut piirre, joka tekee kuntalaisesta erilaisen. Monet kehitysvammaiset ovat terveempiä, kuin valtaväestöön kuuluvat. Vielä 70-luvulla kehitysvammaisten keski-ikä oli todella alhainen, mutta lähti kohoamaan heti kehitysvammalaitosten supistamisen myötä ja lähenee nyt valtaväestön ikää.
Kehitysvammaiset tarvitsevat paljon yhteiskunnan palveluja, ovathan monet kykenemättömiä tekemään palkkatyötä. Ennen kaikkea he tarvitsevat erityisopetusta, asumispalvelua, työtoimintaa ja avustajapalveluja. Miten sairaanhoitopiirien tehtäviin voidaan näitä palveluja liittää?
Tampereen kaupunki on tietääkseni tekemässä kompromissiratkaisua, mikä mielestäni on lähellä hyvää. Terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelut siirretään sairaanhoitopiiriin ja muu toiminta jää kuntien sosiaalitoimeen. Näin taataan kehitysvammaiselle kuntalaiselle samat terveydenhuollon palvelut, kuin muillekin. Erityiseen avuntarpeeseen liittyvät tarpeet jäisivät kuntien yhteisen sosiaalitoimeen.
Hämmentävää tässä keskustelussa on vielä se, että samaan aikaan suunnitellaan vammaipalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämistä. Asiassa ollaan oltu hyvin vaitonaisia. Nykyisessä hallitusohjelmassa asiasta mainitaan hyvin pyöreästi.
Kokonaisuudessaan erityisen avuntarpeen piirissä olevien kuntalaisten oikeuksia tulisi selkiyttää. Nykyinen lainsäädäntö on ollut hyvin sairaanhoitokeskeistä. Jokin diagnoosi jo saattaa nykyisen lainsäädännön mukaan taata tietyn etuuden ym. Lähtökohdaksi tulisi ottaa erityinen avun tarve. Miksi ikääntynyt liikuntakykynsä menettänyt kuntalainen ei ole yhtä oikeutettu vapaa-ajanavustajaan, kuin syntymästään liikuntavammainen nuori. Nuori tietysti tarvitsee palveluja enemmän, mutta kyllä mummukin konserttiin joskus tahtoisi.
Kehitysvammaisilla on ollut oma lainsäädäntönsä, mikä on taannut heille joitain etuisuuksia enemmän kuin normaaliälykkyyden omaaville vammaisille. Kun nyt lääketiede on pilkkonut kehitysvamma -kokonaisuuden useaan eri kirjainyhdistelmään, on joskus vaikea tietää lainsäädännön oikeutusta. Lääketiede joutuu ratkomaan sosiaaliturvan verkkoa, kun lapselle määritellään diagnoosia. Vanhemmat joutuvat helposti eriarvoiseen asemaan, elleivät itse osaa nähdä heti asioiden yhteyttä toisiinsa.
Kehitysvammalaissa on paljon hyviä aineksia, mitä pitää sisällyttää tulevaan avuntarve -lakiin. Niistä tärkein on oikeus maksuttomaan iltapäivähoitoon ja oikeus kattavaan palvelutarpeen selvittämiseen. Oikeus työtoimintaan kaikille vammaisille, on nyt jo onneksi kirjattu asetukseen. Kehitysvammaisten asemaa tulisikin tarkastella osana avuntarvetta, eikä nähdä asioita terveydenhuollon arvomaailman kautta. Oikeus ihmisarvoiseen kunnialliseen elämään pitää olla kaikilla kuntalaisilla. Mikäli ei elämää voi elää niin hyvin kuin haluaisi, pitää olla oikeus elää niin hyvin mahdollista. Tähän tarvitaan toisen ihmisen apua.
Tuesday, May 22, 2007
Turku ensimmäisenä kaupunkina Suomessa
Mukaani tasa-arvotaisteluun sain Keskustan Tytti Seppäsen, jonka kanssa tiedotimme asiasta ja keräsimme valtuustoryhmien edustajat yhteiseen neuvotteluun. Meitä neuvottiin viemään asia kaupunginhallitukseen. Tein kaupunginhallituksessa aloiteen, missä pyydettiin valmistelemaan asiaa valtuustolle. Kaikki taas hiljeni.
Nyt yhtäkkiä 21.5.2007 valtuusto päättää allekirjoittaa asiakirjan. On aivan sama, mitkä kuviot on käyty läpi, kunhan päätös syntyi. Asiakirja on hyvin perusteellinen, mutta yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi kirjoitettu. Siinä käydään läpi kaikki tasa-arvon osa-alueet syrjäytymisestä, työelämään.
Itse pidin seuraavien muistiinpanojen peruseella puheen:
Olen tänään iloinen!
Olen iloinen siitä, että juuri Turku on tekemässä näin merkittävää päätöstä. Toivon, että kaikki valtuutetut ovat lukeneet päätettävänä olevat 26 sivua ja käyttävät runsaasti puheenvuoroja. Juuri Turku tarvitsee tätä keskustelua.
Miksi me tarvitsemme tätä asiakirjaa?
1. Koska miehet ja naiset ovat erilaisia. Yhdyn tähän kansanedustaja Juha Miedon viisauteen viime viikon eduskunnan täysistunnossa. Me olemme erilaisia, mutta me teemme yhdessä päätöksiä toisten ihmisten elämästä. Näiden päätösten pitää sisältää monenlaisia näkökulmia, niin naisten kuin miestenkin tasa-arvoisesti.
2. Valtuustossa käsiteltävät asiat eivät aina ole poliittisia. On paljon eettisiä ja moraalisia kysymyksiä, joihin vastaukset löytyvät vain kuuntelemalla erilaisia mielipiteitä ja ottamalla huomioon useita vaihtoehtoja.
3. Me turkulaiset tarvitsemme tasa-arvon perusasiakirjaa apuvälineenä siihen, että oppisimme tunnistamaan niitä tekijöitä, mitkä liittyvät tasa-arvoon. Tätä tunnistustyötä tulisi harjoitella poliittisten puolueiden valtuustoryhmissä. Uskon, että meillä kaikilla on paljon oppimista. Seuraavien kuntavaalien jälkeen olemme huomattavasti herkempiä havainnoille ja uskallamme tehdä muutoksia toimintakäytännöissämme.
Haluan kiittää vielä valtuutettu Tytti Seppästä yhteistoiminnasta ja ideoista. Vain yhdessä saimme tämän aikaiseksi. Haluan kiittää myös tasa-arvotoimikunnan puheenjohtajaa Ruuth Hasania, joka tinkimättömästi on vienyt asiaa tahollaan eteenpäin.
Puheeni jälkeen pönttöön saapui sosiaalidemokraattien Kjell Lundhn. Kjell oli juhlan kunniaksi pukeutunut vaaleanpunaiseen paitaan . Hän aloitti puheen asiallisesti, mutta salissa alkoi hihitys. Hihitys häiritsi alkua ja välillä tuli tunne, että saamme nähdä farssin. No, Kjell pääsi puheessaan vauhtiin ja kävi läpi todella tärkeitä asiapaperin peruskohtia.
Valtuustosalin hihitys oli kummallinen ilmiö. Näinkö vaikea meidän edelleen on puhua asiasta.