Joukkovoimaa VPK:n talolla

Sali täynnä ihmisiä, kaikki ei mahdu istumaan, taputetaan kädet punaisiksi ja huudetaan huraaa! Eletään lauantaita 10.3. vuonna 2007 ja Vasemmistoliitto pitää vaalijuhlaa. Pitää oikein nipistää itseään, jottei luule palanneensa 70-luvulle.

Ihmiset ovat innoissaan. Korhonen pitää yhden parhaimmista puheistaan, lauletaan ja tanssitaan. Ehdokkaat kannustavat toisiaan. Mojakka yhtyeen soittaessa polkkaa, lähdemme kaikki naispuheenjohtajat yhdessä tanssimaan. Minä, varapuheenjohtaja Mirka ja piirin puheenjohtaja Niina. Tanssimme itsemme hikisiksi, kuin pikkutytöt.

Paikalla on myös muita, kuin puolueen vakioväkeä. Monet tulevat esittelypöytien luo etsimään oikeasti ehdokasta. Monet antavat neuvoja viime viikolle. Minullekin vihjataan, että minun pitäisi enemmän korostaa valtiotieteiden maisterin tutkintoa. Eläkeläiset kehuvat puheitani. Monet ovat seuranneet politiikkaani kaupunginhallituksessa ja esittävät tyytyväisyytensä.

Juuri tätä hyvää mieltä ja hengenkohotusta vartenhan juhlat järjestetään. Nyt ne onnistuivat yli odotusten.

Kehitysvammaisten tanseja ei voita mikään

Olen aloittanut kehitysvammaisiin tutustumisen vuonna 1970. Kuljetimme silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni kanssa, kehitysvammaisia musiikkikerhoon seurakuntatalolle. Tehtävä oli vaativa. Kerrankin yksi lapsita heitti Tuomiokirkon kohdalla lakin auton ikkunasta. Liikennettä oli paljon ja ajotaito juuri hankittu. Ongelma oli suuri. Selviydyimme ongelmasta ja olemme olleet naimisissa 33 vuotta.

Olin tänään tutustumassa kehitysvammaisten Klubi -toimintaan Ruusukorttelissa. Klubi saa todella vähän Turun kaupungin tukea toimintaansa. Klubilla käy kerralla n. 60 -70 laulajaa ja tanssijaa. Lähteminen asuntolasta tapaamaan toisia on tärkeää! Paikalla on vapaaehtoistyöntekijöitä, opiskelijoita ja muutama pienellä palkkiolla toimiva lievästi kehitysvammainen koulutettu avustaja. Kaupunki perii normaalin vuokran tilasta. Toimintaa pyörittää Turun Kehitysvammaisten tuen sihteeri rakkaudesta ihmiseen.

Olen illan kunigatar. Kaikki haluavat tanssia kanssani, koska olen uusi kasvo. Minä nautin. Näen paljon minulle tuttuja henkilöitä. Heitä on vaikea tunnistaa, koska olen jumpannut heitä yli kaksikymmentä vuotta sitten. Vähitellen nimet palaavat mieleeni ja voin jutella yhteisistä vuosista Hakamaan koulussa, Kellonsoittajankadun ja Pompon mäellä. Tanssi vie mukaansa ja helmat heilahtavat.

On tärkeää, että on yhteisiä muistoja. Vielä tärkeämpää on, että kehitysvammaiset saavat paikan tässä kovien arvojen yhteiskunnassa. Kaikilla on oikeus juhlistaa viikonloppua ja tavata toisia. Kaikilla pitää olla oikeus tanssia ja laulaa. Kehitysvammaiset eivät pysty itsenäisesti toimimaan, koska asuvat niin erillään. He tarvitsevat avustajia, kuljetuspalvelua ja toimivaa tilaa. Tätä kaupungin tulee tukea avustuksin ja vuokran alennuksin.

Ps. näin naistenpäivän jälkitunnelmissa: oppikaa kohtelemaan naisia kunnioittavasti ja rakastaen. Tänään olen kokenut sen todella.

Oikeus olla nainen

Tänään kello 10.30 istun Turun naiskeskuksen salissa ja itken. Yritän olla reipas ja niellä kyyneleitäni, koska paikalla on 60 naista ja onhan naisten kansainvälinen juhlapäivä. Katson naiskeskuksen tuottamaan DVD:tä kunniaväkivallasta. Kauniin musiikin säestyksessä nuori nainen kertoo elämäänsä Ruotsissa isänsä vallan alla. Lopputuloksena ja Fatiman murha, kuten kaikki muistamme. Vaikka tieto asiasta jo silloin järkytti, niin nyt se tuntui kaivautuvan todella syvälle.

Mitä on naisen elämä, kun kaiken yläpuolella on aina mies. Jo 12-vuotiaan poika astuu äitinsä yläpuolelle ja voi jopa murhata tämän, jos äiti on häpeäksi hänelle. Se mikä on häpeä, jää meille länsimaisille naisille vieraaksi, sillä niin syvää tietämystä tuskin saavuttaa hyvänkään oppimateriaalin kautta. Fatiman isä murhasi tyttärensä vai tyttären rakastumisen takia. Rakastuminen ruotsalaiseen mieheen oli niin suuri häpeä, ettei tytöllä ollut oikeutta elää.

Tunne valtavaa onnea siitä, että asun suomessa ja että olen saanut suomalaisen kasvatuksen. Mielessäni kyllä välähtää lapsuuden aika, jolloin äiti hoiti lapsia kotona ja isä oli töissä. Äiti joutui aina pyytämään jokaisen markan isältä. Yöllä äiti ompeli vanhoista vaatteista uusia, joskus jopa itselleen. Kun isä kuoli, tuli ilmi, että koko omaisuus oli isän nimissä. Äitini ei omistanut mitään. Äiti jäin meidän lasten armoille. Oli onni, että meillä kaikilla oli hyvä elämä, emmekä halunneet jakaa pesää, vaan äiti sai jäädä kotitaloon asumaan. Nöyryyttävää kuitenkin on, että aina kaikkea pitää nyt ryhtyä pyytämään perikunnalta. Edelleeinkin äitini on toisten vallan alla.

Meillä suomessa valta on enemmän materiaalista, vaikka perheväkivalta meilläkin jatkuvasti lisääntyy. Muslimimaissa naisen asema on sekä materiaalinen, että fyysinen pakkovalta. Tänäkin päivänä Suomeen saapuu naisia, jotka pakenevat aviomiestään. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan suojele heitä, vaan palauttaa kylmästi kotimaahan ja usein kuolemaan.

Kaikki voitava on tehtävä ihmisen itsemääräämisoikeuden vuoksi. Ihminen on liian arvokas menetettäväksi vain uskonnon ja tradition takia!

Turussa kaikki seis

Eduskuntavaalit on lähellä. Tämä näkyy siinä, että kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on nyt paljon töitä. Pitää järjestää lisää vaalimainoksia ostetuille paikoille, pitää laatia suuria mainoksia lehtiin, juhlia tarjoiluineen nuorisolle ym. No, onhan varapuheenjohtaja. Hänelläkin on kiireitä. Pitää seistä Prisman pihalla, jakaa soppaa Kaarinan torilla ja pistäytyä vanhainkodissa. No, onhan virkamiehet. Heidät on valjastettu nokkapoliitikkojen vaalityöhön, elleivät itse ole ehdokkaana. Kaupunki siis seisoo paikoillan ja odottaa, että kiireet laantuu.

Ensi viikolla on kaupunginvaltuuston kokous, minkä listalle on ehditty saada yksi oikea asia: Nummen koulun nimen muuttaminen Nummenpakan kouluksi. Tätä nimenmuutosta varten koko valtuustolle maksetaan kokouspalkkiot, kun ei olla ehditty valmistella juuri muutakaan.

Vakavimmasta päästä on Turun kaupungin henkilöstösuunnitelman lähteminen maata kiertävälle radaalle. Asiaa on nyt siirretty kokouksesta toiseen. Huonosti valmisteltua asiaa palautetaan, kun aina löytyy virheitä tai epäselvyyksiä. Asian käsittely voisi tuoda huonoa mainetta ehdokkaille, parasta että odotetaan. Kyseessä on kuitenkin esimerkiksi vanhustenhuollon kiireesti kaipaamat toimet. Rahaa säästyy, kun päätöksiä ei tehdä. Kukaan ei ajattele vanhusta, joka odottaa työntekijää syöttämään tai viemään vessaan.

Kiitos Maija Vilkkumaa!

Kaiken vaalikiireen keskellä löydän itseni istumassa Maija Vilkkumaan konsertissa Konserttitalolla. Yleisön joukossa kuulun erityisryhmään. Täydellisten fanien joukosta en erotu. Taputan käteni punaiseksi, heilutan käsiäni kyynärpäät natisten ja olkapäät naksuen. Viimeisten kappaleiden aikana seison ja huomaan tanssivani, vaikka paikka on konserttisali ja tilaa penkkien välissä vähän.

Olen aina ihaillut nuoria lahjakkaita taiteilijoita, mutta Maija Vilkkumaa on erityinen. Hän osaa sanoa nuoren tytön ja naisen tuntoja todeksi. Minäkin palaan lapsuuteeni ja sekavaan nuoruuteeni täysillä. Maija ei myöskään unohda yhteiskunnallista sanomaa. Hän ei nouse parrikaadeille julistamaan, vaan käy pienen ihmisen kamppailua suuria vastaan.

Konsertin loputtua näen pienen näkövammaisen potilaani jonottavan tapaamaan Maijaa. Hänellä on kaulassa lupakortti ja kehossa jännitys. Hetken olen kateellinen, sitten koen iloa vielä siitäkin, että tämä taiteilija jaksaa vielä rankan konsertin jälkeen ottaa vastaa pienimpiä ja heikoimpia.

Oikein ihanaa tulevaisuutta Maijalle!!

Samperin Siimes

Vasemmistoliiton vaalitentti päättyi juuri Ylen 1:ssä. Kuinka voi olla, että Siimes vielä pystyy vaikuttamaan suomalaiseen toimittajaan. Olisin toivonut, että kaksi maineikasta ja ajattelevaa toimittajaa keksisi muuta puhuttavaa vaalitenttiin kuin Siimes. Eniten olen pettynyt Korvolaan, jonka lausahdukset olivat kuin vappulehdestä. Siimeksellä oli hyvä mediasilmä ja sillä hän ratsastikin aina iltaruskoon saakka, mutta että setät ei päästä irti ihannetytöstään.

Vasemmistoliiton ohjelma sisältää paljon asioita, joita olisi voinut nostaa esille ja jopa piikitellä. Olin itse puoluevaltuustossa vaaliohjelmatyöryhmän puheenjohtaja ja tunnen ohjelman hyvin. Olin nyt pettynyt, kun joitain mielestäni ohuita ja ristiriitaisiakin kohteita ei arvon toimittajat olleet huomanneet. Tärkeää oli laulaa samaa laulua, jota on jo vuosia veisattu: Vasemmistoliitto riitelee. Arvonsa tuntevat toimittajat voisivat jo muuttaa suuntaa ja keskittyä puolueen sanomaan.

Korhonen ja Sirnö pärjäsivät kohtuulliseti. Martin tapa puhua partaansa ja Sirnöön ainainen nauraminen oli kohtuurajoissa. He puhuivat asiaa, sitkeästi, asiattomuuksista piittaamatta. Selkeitä linjauksia saatiin myös lausuttua. Tinkimättömyys olisi voinut tulla enemmän esille. Ei hallitukseen mennä mummoa myymällä.

Oikeasti vasemmalla tuli kyllä selväksi.

Puhjennut rengas ei menoa haittaa!

Sarjaan: sattuu ja tapahtuu

Työn ja vaalikiireiden yhteensovittaminen on taidetta. Olen kuitenkin päättänyt, että suoriudun, koska en ole asialla ensimmäistä kertaa. Olen myös elänyt jo sen verran pitkään, että tunnen hyvän kykyni organisoida asioita. Perjantaina 22 asteen pakkasessa seisoessa auton vieressä Hämeenlinnantiellä, asia ei ollut yhtä selvä.

Olin luvannut kyyditä kaksi muuta työntekijää Lietoon palaveriin. Olin ajoissa matkassa ja ilma oli kaunis. Tyksistä lähtiessä käänsin radion uutisille ja korjasin asentoa paremmaksi. Pienen ajomatkan jälkeen kuului karahdus. Ensin ajattelin, että ajoin johonkin jääkokkareeseen, mutta pian auto puolsi ojaa kohti. Ulos ja katsomaan - etukumi puhki.

Sitä ei koskaan ajattele aamulla, että tänään on juuri se päivä, jolloin kaikki sattuu. Soitto kyydittäville, soitto pojalle, soitto autokorjaamoon. Lietoon meno onnistuu, poika tulee vaihtamaan renkaan. Hienoa! Kokous on vaativa, tieto, että rengasta ei saa vaihdetua tulee viestinä. Mitenkähän jatkan vaalitilaisuuteen? Keskityn kokoukseen ja sen vaativiin käänteisiin, asia kerrallaan. Kokouksen jälkeen jälleen puheluja puhelujen jälkeen. Autokorjaamo on lomalla, mutta vävypoika lupaa tulla paikalle. Pultit on tiukassa, aikaa kuluu, vaalitilaisuus Varissuolla alkaa pian. Soitto Matti Kapaselle, jonka kanssa tilaisuuden järjestin. Hänkään ei ole tasalta paikalla. Kiva tilaisuus, kun ehdokkaat ei saavu. Soitan taksin. Taksia ei kuulu. Palelee jo todella paljon, kännykkäkin on ihan jähmeä.

Rengas saadaa vaihdettua, soitan ja perun taksin (ei tullut 20 minuttiin). Ajetaan läheiseen rengaskauppaan, siellä kauppias sanoo, että vain yksi rengas autossa on sallittu. Apua, olisi pitänyt tuokin huomata jo kauan sitten. Renkaat on siis vaihdettava kaikki = 370€ (kaksi pientä vaalimainosta). Otan vävypojan auton ja kaahaan Varissuolle, missä jono on jo muodostunut. Kunnallissihteeri oli kuullut ongelmista ja oli paikalla kauhomassa hernesoppaa.

Esiteet ja karkit käsiin ja juttelemaan varissuolaisille. Mukavia ja kiitollisia ihmisiä. Kaikki värjöttelemme kovassa pakkasessa. Tarinani saa paljon sympatiaa. Pian paikalle saapuu rouva, joka kiireisesti tulee luokseni ja sanoo: "Hei! Tulin hakemaan pyykkipojan. Minulla on jo kolme niitä ennestään. " Voi kuinka mukavaa, että pyykkipoikani ovat löytäneet rakastettavan kodin.